keskiviikko 17. kesäkuuta 2020

Uudenkaupungin vetovoimaa

Karanteenin jälkeen mieli halasi pois omista nurkista. Ja kappas, mieleen muistui tuttu kohde, jonne kirmata. Sehän on se vuoden 1721 rauhanteosta, nykyajan Crusell-tapahtumista ja autotehtaasta kuuluisa Uusikaupunki, jonne monesti on kutsuttu nauttimaan musiikista, pöydän antimista, koulukavereitten kanssa seurustelusta Balzaborgin valleilla asustelevan pariskunnan luokse. Tänä vuonnakin Crusellia voi toki muistella, mutta ilman musiikkitapahtumaa.

Autolle on aina löytynyt Ugissa parkkipaikkoja. On ollut vara valita puitten varjostamista sivukatujen laidoista aurinkoisiin katuvierustoihin merkittyine parkkiruutuineen. Vanhastaan olen tottunut viemään heppani Balzaborgin lähikadulle. Siitä eilenkin oli hyvä lähteä askeltamaan torille päin joko Vuori-, Ylinen- tai Alinenkatua pitkin. Koska Alinenkadun varrella on kauppoja, sitä pitkin reitti kulki.



Kadulta voi kurkistaa vehmaalle pihalle jos toisellekin keskellä kaupunkia. Näin hurmaavasti pikkukaupungin puutaloissa asutaan!


Torin laidalla sijaitsee kirkko ja myös Matkailutoimisto. Sellaisessa kannattaa aina poiketa ja kysellä ajankohtaisia vinkkejä.  Uusin viritys on vastikään käyttöön saatu  UkiAR - lisätyn todellisuuden mobiilisovellus. Jo kotona latasin sen puhelimeeni, koska vakaana aikomuksena oli sovelluksen opastamana kulkea määräkohteissa. Homma kuitenkin tyssäsi alkuunsa kirkkaassa auringonvalossa ja hiukan myös kuuluvuuspulmien takia.

Lounaspaikaksi oli jo ennalta valittu Gasthaus Pooki, sekin torin yhdessä nurkassa kirkon takana.



Kaikkiin pöytiin ilmaantui asiakkaita. Erinomaista kampelaa Pookin tapaan nautittiin hyvillä mielin siitäkin syystä, että ateria tarjoiltiin pöytään eikä sitä tarvinnut koota noutotiskiltä.


Päiväunien puute oli mahdollista korvata pötköttelemällä uusitun rannan lepotuoleilla. Aurinko mokoma tosin porotti niin tuimasti, että piti hakeutua varjoon suojaan.

Vastarannalle on ilmaantunut pitkä rivi punamullalla siveltyjä aittoja. Puolilta päivin niistä jokaisessa tuntui olevan tarjolla ainakin pizzoja, ellei peräti täysi lounas. Väkeä istuskeli useissa pöydissä edessään sekä syötävää että juotavaa. Tovin tohti istua ja katsella kaupunkia Cafe Aitan nurkkapöydässä tilaamatta mitään. Vesillä oli vielä hiljaista, tuskin enää juhannuksen koittaessa.


Bonk-museon portilla hetki riitti sen päättämiseen, ettei tällä kertaa mennä sisälle, vaan lähdetään  kohti Pakkahuonetta yli sillan. Ykskaks kuului lähestyvästä junasta varoittavia ääniä - aivan rannan tuntumassa kulkee rata, jota pitkin jyristelllään disel-veturin vetämänä. Kuvassa pelkkä veturi on matkalla kai hakemaan vaunuja. Iltapäivällä toiseen suuntaan kulki pitkän pitkä letka säiliövaunuja. Diselkärystä kaupunkilaiset pääsevät tuota pikaa, sillä radan sähköistäminen valmistunee syksyn tullen.


Rannnan kiveykset ja kaikki rakennelmat ovat kerrassaan edustavia. Määräkohdin pintoihin on lisätty informaatiota.

 

Crusell-viikolla taakavuosina kaupungin vierassatamaan tultiin joskus venekyydillä luokkakaveriporukassa, johon kuuluu pitkän linjan purjehtijoita. Moottorivetoinenkin kulkupeli sopi hyvin, kun niikseen sattui. Kuvan vene on tyystin tuntematon, kunhan otin kuvan muistoja heijastelemaan.


 Pakkahuoneen puoti ja Kalakauppa katsastettiin. Harmi, ettei mukana ollut kylmäkuljetusvarustusta, sillä kalakaupasta olisi kannattanut hankkia juhannusvaraa.




Munkeistaan kuuluisassa kahvilassa jätettiin käymättä, sillä nenässä tuoksahti jo kahvi Balzaborgin tutusta pihasta. Ensin tosin kiersimme vielä vanhaa kirkkoa ja haimme auton lähemmäs Rantakatua odottamaan kotiin päin ajelua.



Aivan kirkon naapurissa asuvat pariskuntana ne luokkakaverit, jotka monen monituista vuotta kutsuivat luokseen ja hommasivat konserttilippuja halukkaille. Pitkään olimme riittävän taipuisia istuskelemaan iltaa filteillä Wallimäellä kuuntelemassa musisointia. Pikku hiljaa jäi menemättä keskelle tapahtumaa, koska muusiikin kuuli aivan hyvin isäntäväen pihaan koettelematta kankeita niveliään. Tarjolla oli nääs tuoleja.

Nyt pihassa kukkii kultasade, syreeni, juhannusruusu ja moni muu. Vanhat omenapuut varjostavat lempeästi pöydän ääressä viihtyviä kahvittelijoita. Kiitos taas kerran, Helena ja Antero, virkistävästä tapaamisesta kotipihallanne!


Saman pihan juhannusruusujen myötä toivotan onnellista keskikesän juhlaa blogin lukijoille. Sille luokkakaverille, joka eilen sai uuden lonkkanivelen, lähetimme tervehtymistoivotukset yhteisvoimin asiasta puhumalla. Tässä tulee vahvistus!

Tässä linkki ja toinekin takavuosien Uusikaupunki-juttuihin. Ja myös tässä ja tässä.

4 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Että nuo rannikon kaupungit ovat todellisia kesäunelmia ! Mikäs siellä on Juhannusta juhlia!

Lissu kirjoitti...

Hyvin kai juhannus sujuu Hesassa, onhan sekin rannikkokaupunki. Puistoja piisaa, samoin merinäkymiä. Puutalot vain puuttuvat.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Uusikaupunki on todella viehättävä pikkukaupunki. Se olisi kiva kohde päiväretkelle Turusta tai Porista käsin, joissa silloin tällöin vierailen. Bonk-museo kiinnostaa ja koko atmosfääri. Niin ihanan vehreää. Kultasadetta en ole nähnyt kuin ulkomailla ja jossain pihassa Tuusulassa.

Lissu kirjoitti...

Kannattaa tosiaan poiketa Ugissa, kun satutte hollille. Hyvässä lykyssä Pakkahuoneen lähettyviltä satamasta pääsee isolla puupaatilla Pietarinkarillekin, jossa olen nauttinut erinomaista lohisoppaa ja saaristolaisleipää. Paikka on tietääkseni edelleen paikallisen pursiseuran hallussa.