perjantai 28. toukokuuta 2021

Viha perintönä

 

 

Prologin alkajaisiksi Alex Schulman kertoo motiivinsa kirjan kirjoittamiseen :

”En tiedä, miten kauan jaksan tätä enää.”    

Tuo lause muuttaa vielä kaiken. Vaimoni sanoo sen eräänä iltana keittiössä riidan jälkeen, kun minä olen laittamassa ruokaa emmekä kumpikaan voi olla korottamatta ääntämme. Sanomme toisillemme pahasti, ja minua hirvittää, ettei mitään saa enää korjattua. Ilkeydet muuttuvat aina vain karkeammiksi, ja lopulta menetän malttini ja paiskaan paistinpannun seinään. Tulee hiljaista, kananmaksa leviää pitkin lattiaa. Kaduttaa heti ja ojennan Amandalle käteni. Hän kavahtaa taaksepäin ja katsoo minua eikä asiasta ole epäilystäkään: katseessa on pelkoa.     

Vaistoan vaaran heti. Yritän aavistaa raivokohtaukseni seuraukset. Tiedän, että olen taas ottanut askeleen väärään suuntaa, ja nyt on loppu lähellä. Jos en tee jotain, hän jättää minut.

Lukijana pääsin mukaan oudolle matkalle Alex Schulmanin isovanhempien vaiettuun salaisuuteen. Samalla keriytyi esiin kirjailijan omien raivokohtausten tausta, äidin suvun pitkään jatkunut vihanpito. Mitä olikaan tapahtunut alkukesästä 1932? Tutkimustyön pohjana olivat omat muistikuvat vierailuista isovanhempien luona. Varsinkin erään kirjenipun löytyminen ja sen tuominen aikuisten nähtäville aiheutti myrskyn, jota poika ei voinut ymmärtää. 

Vuosia myöhemmin perheellisenä miehenä Alex Schulman hämmästeli, miksi kummassa hän itse raivostui herkästi ja miksi aikoinaan isoisä oli pelottanut perheenjäseniä. Kuuluisa kirjailija Sven Stolpe hallitsi kaikkia ympärillään, kun taas lempeä mummi Karin Stolpe kutistui kutistumistaan, muttei voinut irrottautua miehestään. Miksi kummassa? Kirjailijaksi kehkeytyneen lapsenlapsen ei auttanut muu kuin hakeutua terapiaan ja haalia kokoon palapeliä, joka voisi paljastaa, mistä oli ollut ja edelleen on kyse. Vastaus löytyy Schulmanin 2018 ilmestyneestä romaanista  Bränn alla mina brev Otava julkaisi sen 2020 Jaana Nikulan suomentamana nimellä Polta nämä kirjeet. Omasta sukuhistoriasta ammentavan kirjan tarina on pian tarjolla myös elokuvasovituksena.

Teosta lukee kiihkeästi kuin dekkaria. Hetkittäin mieleen eksyy epäilys tirkistelystä. Onhan kyse kolmiodraamasta, jonka osapuolet ovat olleet Ruotsin kulttuurieliittiä. Nuori Olof Lagercrantz näet rakastuu Karin Stolpeen, mistä aviomies saa aiheen kestovihaansa. Olofkaan ei luovu rakastamasta Karinia. Kirjeenvaihto on kummallekin se, jonka varassa rakkaus jatkuu kuolemaan asti.

Kirja on herättänyt paljon huomiota Ruotsissa. Muun muassa Therese Eriksson kirjoittaa Svenska Dagbladetissa 12. marraskuuta 2018 teoksesta ja otsikoi kritiikkinsä otsikolla Han är på jakt efter familjens giftiga vrede. Tirkistelyvaikutelma häipyy lukijan havaitessa, kuinka tosissaan Schulman yrittää ymmärtää jotakin olennaista elämästä.

Okonstlat och kärnfullt skriver han sig fram längs en väg som börjar och slutar i den egna sårbarheten, som följer dess vindlingar i vad som ser ut som ett uppriktigt försök att förstå något väsentligt om livet.

Airi Vilhunen on koonnut 19.4.2020 Kirsin Book clubiin lukukokemuksestaan vaikuttuneena tekstiä, joka on saanut otsikokseen Alex Schulman: Polta nämä kirjeet – kipeää sukuhistoriaa. Monissa muissakin blogeissa teosta on tarkasteltu. 

Riitta Koivurannan kritiikki Hesarissa 4.4.2020 alkaa sanoilla Lapseni pelkäävät minua. Lue koko juttu, jos mahdollista. Poimin siitä vain todellisten asianosaisten kuvat. Kaikista löytyy tietoja, joten jätän hakemisen ilon kullekin itselleen.

Kääntäjänä tunnetun Karin Stolpen kasvojen vasen puoli näkyy kirjan kannessa. 

                          Kirjailija, kriitikko, luennoitsija Sven Stolpe

Olof Lagercrantz  kirjailija ja aikanaan Dagens Nyheterin päätoimittaja.

Alex Schulmanin isä oli suomenruotsalainen toimittaja Allan Schulman, joka teki Ruotsissa uran tv-alalla. ”Suomalainen melankolia, minussa on sitä paljon. Myös isäni oli melankolikko”, hän kertoo.


2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Laitoit sellaiset kuvat, jotka kertovat henkilöistä paljon. Stolpe on hurjan itsepäisen näköinen ja Lagercrantz mukavan oloinen. Tulee mieleen, että Karin Stolpe olisi ollut onnellisempi Legercrantzin puolisona.
Glöm mig/Unohda minut on traaginen ja hyvää jatkoa Polta nämä kirjeet -tarinalle. Romaanissa Överlevarna/Eloonjääneet Schulman on vaihtanut tyyliä ja pyrkinyt lisäämään fiktiopuolta. Minusta hän olisi voinut jatkaa tutulla tyylillä.
Sinä kun tunnet vetoa alkukielellä lukemiseen, niin voisit lukea Schulmanin suomentamttoman kirjan Skynda att älska, jossa Schulman käsittelee suhdetta isäänsä ja sitä millaista on kasvaa vanhan vanhemman lapsena. Minulla on tämä kirja, mutta en ole vielä lukenut.

Lissu kirjoitti...

Vinkkisi vaikuttavat. Nyt tiedän pikapuoliin tarttuvani Schulmanin niihin kirjoihin, joita suosittelet. Lisäksi olen saamassa lainaksi sellaisen Lagercrantzin teoksen, jossa hän tohtii mainita Karin Stolpen.