Koen olevani murunen kirjabisneksen rattaissa. Uusimman luku-urakan mittaan tajusin, että mielikuva kaipaa tarkistamista. Hommahan tähtää siihen, että me lukijat yhä uudestaan ostamme, lainaamme, lataamme aineistoja, joita kustantajat meille haalivat, editoivat ja tarjoavat. Mitä kaikkea täytyykään toimittaa, ennen kuin teos on valmiina siirtymään kirjailijalta lukijalle!
Oppaaksi tarkistamiseen ostin Elisa Kirjasta e-versiona Leena Majander-Reenpään muistelmateoksen Kirjatyttö Kustantajaelämää (Siltala 2021). Panen merkille, että erityisesti Otavaan ja myös WSOY-Bonnieriin leimautunut kirjoittaja on vienyt käsikirjoituksensa tutun yhteistyökumppaninsa Touko Siltalan julkaistavaksi. Kustantamossa laadittu esittelyteksti tiivistää sisällöstä muun muassa nämä seikat:
Kirjatyttö kertoo pelottoman ja kunnianhimoisen nuoren naisen opiskeluvuosista, ammatinvalinnasta ja ensiaskelista työelämässä. Vuonna 1980 23-vuotias Otavan markkinointiassistentti heittäytyy kirjankustantamisen pyörteisiin, eikä koskaan enää halua vaihtaa alaa.
Leena Majander kuvaa elävästi kirja-alan kultaisia vuosia, jotka vähitellen taittuvat tuuliseksi rakennemuutosten ja kiristyvien toimintaedellytysten 2000-luvuksi. Osuvat henkilökuvat, ratkihauskat anekdootit ja kustannustalon kuohujen kuvaukset saavat todistusvoimansa tekijän tarkoista muistiinpanoista, dokumenteista ja päiväkirjamerkinnöistä.
Majander kertoo kaihtelematta niin menestyksen hetkistä kuin katkerista vastoinkäymisistä. Kirjatyttö on myös naisen tilitys työelämästä: lasikatoista, johtajuuden haasteista, vastuunkannosta ja päätöksenteosta. Kirjatyttö Leena Majander on aina kuunnellut sydämensä ääntä. Hänen muistelmissaan se ääni kuuluu.
Luen nykyisin kirjat mieluimmin kevyeltä Sony Readerilta, koska siinä voi sovittaa fonttikoon omille silmille sopivaksi. Siksi toiseksi Reader istuu hyppysiin makuuasennossakin toisin kuin sidotut, paksut kirjat. Kirjatytön mainiot valokuvat katselin toki uudestaan muilta laitteilta.
Lukeminen hykerrytti, kun tavan takaa vastaan tuli jopa entisiä kollegoita, enimmäkseen kuitenkin julkisuudesta tuttuja hahmoja. Sujuva, kepeä kynänjälki tarjosi sekin lukuiloa. Erityisen hauskalta tuntui myös lukujen otsikointi, sillä useimpiin tekijä oli poiminut tunnettujen kirjojen nimiä, kuten tässä:
11. Nuoruuteni yliopistot
Kahdeksan vuotta Kulosaaren yhteiskoulua oli takana 1975, ylioppilasjuhlat juhlittu beigessä jakkupuvussa ja yötä myöten bailattu Kaisu Heikkilän muotitalon suurikuvioisessa puuvillamekossa. Lakki oli päässä ja elämässä kevät, vaikka vielä pitkästi heinäkuulle luin Kauppakorkeakoulun pääsykokeeseen kansantalouden, laskentatoimen ja markkinoinnin perusteita. Sippolan pappa kysyi: ”Koskas sie meet sinne kisoihin?” Luulin hänen tarkoittavan pääsykokeita, mutta pappa kertoi tarkoittavansa missikisoja!
Kirjoihin tykästyneenä friikkinä nautin suuresti Leenan muisteluista. Yksityis- ja työelämä lomittuvat luonnikkaasti. Kronologia joustaa tarinan tarpeisiin. Syntyy kuva täyteläisestä, intohimoisesta elämästä. Äkkipysähdys keskellä rakkaita työtehtäviä on suistaa ihmisen raiteiltaan, kun käy selväksi, että voitetuksi luultu syöpäsairaus oli ottanut uuden spurtin. Oli pakko hyväksyä siirtyminen eläkkeelle.
Mitä ilmeisimmin oma kirjahanke on pelastanut toimen naisen takaisin uutteraan muistiinpanojen ja kaiken muun aineiston järjestämiseen tavoitteena oma kirja. Oli lupa muistella ilman kustantamisen paineita. Tuloksena hän tarjoilee herkun lukijoilleen yhdessä Siltalan kanssa. Lopusta löytyvät tärkeät hakemistot henkilöistä, lukujen otsikkoteoksista ja muusta aineistosta.
Tässä vielä Kirsin Book Clubin katsaus Leenan Majanderin muistelmiin. Suosittelen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti