torstai 25. elokuuta 2022

Juna toi, juna vei

 


Äskettäin tallensin YLE Teemalta unkarilaiselokuvan 1945, onneksi, sillä se vangitsi minut yhtenä hiljaisena iltana ruudun ääreen. Netistä löytyy arvostavia mainintoja leffasta, kuten tämä Jussi Karjalaisen juttu Seurassa 27.1.2021:

Ferenc Török lataa tasokkaaseen mustavalkoelokuvaansa 1945 tiheän odotuksen ilmapiirin, mutta kovin paljon tässä tiivistyy teatraalisesti yhteen päivään.

1945 (Unkari 2017) on novelliin perustuva yhden päivän filmi kylästä, jonka juna-asemalle saapuu sodan päätyttyä kaksi vaitonaista, hattupäistä juutalaismiestä kahden arkun kera. Kylän napamiehen (Péter Rudolf) lähipiiriin leviää paniikki siitä, ovatko salamyhkäiset miehet tulleet peräämään kyläläisten ilmiantamien juutalaisten taloja ja omaisuutta. Jännitteinen tilanne sotkee myös juuri samaksi päiväksi osuneet häät.

Keskisen Itä-Euroopan elokuva on jatkuvasti purkanut toista maailmansotaa. Huolimatta lukemattomista sotadraamoista on unkarilaisten oma osuus juutalaisten kohtaloon ollut niin vaikea kysymys, että se näkyy maksimoituna syyllisyytenä vasta nyt.

 Katsoessa tosin päättelin, että kyse olisi ollut yhden juutalaisperheen ilmiannosta saksalaisille. Perheen rohdoskauppa, talo ja muu omaisuus oli jaettu kyläläisten kesken. Kirjurina paikan puuhamie teki "viralliset" paperit rohdoskaupan siirtymisestä oman poikansa nimiin. Tämä oli valmistautumassa omiin häihinsä, vaikka morsiamen sydän paloi toisaalle.


 Pappi ja kaikki muut olivat olleet osallisina juutalaisperheen tuhoon. Poikaa asia painoi siinä määrin, että hän jätti rohdoskaupan ja häät kysyttyään kuitenkin, lähtisikö valkoisiin pukeutunut morsian hänen mukanaan kauas pois kylästä. Ei lähtenyt, mutta ei myöskään saanut haluaamansa miestä kuin hetkeksi. Kostoksi hän polttaa rohdoskaupan. Muutakin äärimmäistä tapahtuu.

Kuvaus tihentyy kohti huippuhetkeä, kun totinen, mustiin pukeunut mieskaksikko saapuu maantietä hevosvankkurin perässä kävellen, pysähtyy — ja jatkaa kohti hautausmaata. Siellä hevosmies apureineen ryhtyy tulijoiden pyynnöstä kaivamaan maata. Puulaatikon näköiset arkut avataan. Vanhempi juutalainen nostaa esiin liinoja, joiden päälle hän kokoaa arkuista lasten kenkiä ja leluja sekä kirjoja. Kääröt lasketaan kuoppaan. Hevosmies apureineen seuraa vaiti, kunnes kysyy, miksi tavarat haudattiin. Koruton vastaus kuuluu jotenkin näin:

Kaikki, mitä meidän omaisistamme on jäljellä, on nyt saatettu perille haudan lepoon.

Joukko kyläläisiä todistaa tapahtumia portin takaa. Heille selviää, etteivät tulijat vaadi ilmiannettujen juutalaisten omaisuutta itselleen. He eivät edes mainitse näitä, vaan palaavat kävellen juna-asemalle. Siellä istuu jo odottamassa kyläkirjurin poika. Kaikki kolme nousevat junaan, joka puksuttaa pois mustan savupilven saattelemana. Kyläläisillä joutuvat elämään syyllisinä, mutta kohta myös venäläiskomentoon alistuvina. Venäläisiä pörrää jo ympäri kylää.


 Tässä vielä linkki Leena Virtasen HS-kritiikkiin otsikolla Vaikuttava unkarilaiselokuva kuvaa kriittisiä hetkiä toisen maailmansodan päättymisen jälkeen.

 

2 kommenttia:

  1. Tämä on harvinainen elokuvahelmi. En ikinä saa mielestäni näiden miesten arvokasta, hiljaista kävelyä läpi kylän sivuilleen vilkuilematta. He ovat aloittaneet elämän jossain muualla Unkarissa tai muussa Euroopan valtiossa, ehkä odottavat laivaa USA:han tai Palestiinaan, jonne ollaan perustamassa valtiota leireiltä selviytyneille ja maittensa hylkäämille juutalaisille. On hyvä, että miesten tilannetta ei valoteta, on vain tämä hetki, miesten tehtävä ja kyläläisten syyllisyys.

    VastaaPoista
  2. Tosi sanoja kirjoitat. Miesten määrätietoinen arvokkuus tarjoaa huiman vastakohdan kyläläisten paniikille. Joka osaltaan hallittuna teos vangitsi katsojan niin, etteivät näkymät ja tunnelmat hevin häivy mielestä.

    VastaaPoista