lauantai 12. marraskuuta 2022

Saunamamman turvehoidossa

Turun suojellusta Kurjenmäestä löytyy yhä semmoinenkin ihme kuin yleinen sauna. Se tosin on auki vain kerran viikossa perjantaisin, mutta hoitosaunaan voi tilata ajan. Eilen klo 13:sta alkaen olin kaverini kanssa nauttimassa lempeistä löylyistä sekä yltympäriinsä sivellyn turve-, suola- ja hunajaseoksen elvyttävästä vaikutuksesta.

Kuvassa saunamamma Mervi Hongisto avaa tulijoille Forum-saunansa ovea.



Sessio alkoi suihkussa pesten. Sitten hipsittiin avaraan löylytilaan, jossa kookas kiuas huokui lämpöä jo ennen kuin sai kiposta vettä kivilleen. Leveillä lauteilla mahtuu hyvin pötköttämään vaikka kaksi rinnakkain. Kipollinen vettä silloin tällöin tuotti hitaasti leviävän leppeän löylyn. Nautinnollista!

Saunan pehmentäminä palattiin suihkuhuoneeseen, juotiin mukillinen vettä ja ruvettiin ihmettelemään saunamamman esittelemää turveseosta. Sitä sopi ruveta sivelemään paksulti kroppaansa tukkaa myöten. Kaveriapu oli tarpeen katvealueilla, kuten hartioissa. Tuota pikaa olimme kuin kaksi tyytyväistä apinaa ja menimme takaisin löylyyn. 


 

Saunamamma oli suojannut lauteet, lattian ja kiukaan savenvärisillä froteilla. Ne torjuivat samalla liukastumisia. Puoli tuntia oli varattu löylyssä viipyilyyn. Kaiken aikaa piti kuitenkin hieroa itseään ja kaveriaan, ettei turveseos päässyt liikaa kuivumaan. 

Ihan puolta tuntia en jaksanut oleilla kuumassa, vaan tuttuun tapaan aloin hankkiutua ensimmäiseksi pois löylystä. Yhteisvoimin selvisimme alas lauteilta emmekä kaatuneet suihkuhuoneessakaan. Ihan äkkiä apinahahmo ei meistä hävinnyt, sillä tummaa turvetta löytyi vielä pukuhuoneen puolella oman jalkateräni syrjästä. Ilokseni huomasin, että tukka tykkäsi turvehoidosta, sillä pesun jälkeen harmaat hapseni muistivat olleensa joskus aikojen alussa kiharaiset. Ne näet taipuivat nätisti aloilleen tukkaa kuivatellessa.

Että semmoinen reissu eilen, jolloin tohkattiin nenäpäivää. Saunamamma kertoi odottavansa illan konserttia ja esitteli samalla meille muutamia aarteitaan. Entisajan kuppausasarvia ja haavurien vehkeitä on esillä lasikatteisissa laatikoissa. Nykyisin kuppaus hoituu hygieenisesti konstein, jotka saunamamma hallitsee kelpo koulutuksen alalle hankkineena. 


Kiitos unohtumattomasta elämyksestä! Muitakin saunahoitoja voisi hankkiutua kokeilemaan nyt, kun paikka on tuttu. Ehkä nekin rentouttavat turvehoidon tapaan niin, että makoisat yöunet saa bonuksena.

2 kommenttia:

Leena Laurila kirjoitti...

Kyllähän tuon jälkeen varmaan tavallinen peilikuva tuntuu häikäisevän kauniilta, että siinä mielessäkin piristävä kokemus :) En yhtään epäile, etteikö muutenkin tekisi hyvää iholle ja ololle. Olen huomannut tuon sauna kauppamatkalla jonkun kerran.

Lissu kirjoitti...

Käyt vissiin CityMarketissa, joka on alansa jättiläinen. Onneksi Turun kaupunki omistaa läheiset pitkät puutalot ja myös Forum-saunan tiilitalon. Jos niitä ei olisi suojeltu, saunamamman mukaan paikalla olisi valtavia tornitaloja. Ihme ja kumma, että Kupittaan siirtolapuutarha jaksaa yhä taistella olemassa olostaan