perjantai 6. tammikuuta 2023

Vaskilintu äänikirjana – huikeaa kuunneltavaa

 


Ohi ovat ajat, jolloin sivuutin sellaiset painosten kuningattaret kuin Eeva Joenpelto, Laila Hietamies / Hirvisaari ja Kaari Utrio. Kovin myöhään heräsin epäilemään, että asiansa osaavia naisia on pyritty vähättelemään, koska minäkin kiersin heidän lukuromaaneiksi määritellyt kirjansa kaukaa. Niinpä otin runsas vuosi sitten asiakseni tarkistaa kantani tutustumalla heidän parhaiksi arvioituihin luomuksiinsa. Viimeisimmäksi valikoitui kaikkein uhkein, Kaari Utrion Vaskilintu, jonka vahingossa ostin äänikirjana. Koronaan Porvoon reissun jäljiltä sairastuneena nautin loput tunnit luennasta sohvalla maaten. Näin vahinko kääntyi onnekseni. Tuskin olisin yhtä lailla jaksanut lukea laajaa teosta tuntitolkulla. Kuunteleminen sujui mainiosti. En edes nukahdellut, koska tarina piti otteessaan.

Mikä uskomaton taustatutkimusten määrä sekä niiden pohjalta luotu rikas henkilögalleria ja tapahtumien huikea kulku kirjasta löytyykään! Siinä kuljetaan Pohjolasta viikinkien matkassa Gotlannista ensin Suomenniemelle sitten idän vesireittejä Novgorodiin, sieltä Kiovaan ja yhä edemmäs Konstantinopoliin. Vuosia myöhemmin lähdetään hungarien, saksien ja frankkien alueiden kautta saattamaan prinsessa Annaa kuningas Henrikin puolisoksi. Päädytään myös Brittein saarille, Norjaan, Kölivuorten yli Ruotsiin ja lopulta lähtöpaikkaan Aurajoen suulle Arantilaan. Ensimmäinen kirja kattaa vuodet 1020–1021, viimeinen, kahdestoista kirja, vuodet 1057–1058. 

Usvaa tarkoittavasta sanasta nimensä saanut Terhen-tyttönen syntyy äitinsä puolelta hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun, joka asustaa Vanajan kaupungisssa. Talon tytär, kaunis Suvivilja, päätyy vaimoksi idänkävijä Ari Arantilalle ja muuttaa miehen kotiseudulle Aurajoen partaalle Koroisiin. Kun isä kuolee uudella retkellään ja leskiäiti lähtee toisen idänkävijän vaimoksi Gotlantiin, orpoa tyttöäkään ei haluta pitää Arantilassa. Hänet lähetetään takaisin Vanajaan äidin sukulaisten elätettäväksi. Lapsen eno rupeaa kouluttamaan Terheniä.

Talpia Tietäjä kertoi tytölle ilman väestä ja metsän väestä ja manan väestä, synnyistä ja loitsuista ja uhreista: koko sitä maailmasta, jonka ulkopuolella ihmiset varjoina vaelsivat askareissaan. (63.)

Lapsi vajoaa mykkyyteen, kunnes Talpian kuoltua joutuu takaisin Arantilaan ja sieltä matkalaisten mukaan sysättynä Gotlantiin. Tyttöä suojelee Eirik Väkevä, jättikokoinen nuorukainen, tyhmäksi orjaksi mainittu. Kumppanuudesta kasvaa kummankin elämää määrittävä juonne. 

Ihmeellisten käänteiden kautta molemmat osuvat olemaan samassa purressa, jonka myrsky kaataa ja vie mennessään kaikki muut ihmiset. Rantakivikossa Terhen näkee jonkin hohtavan ja poimii pienen linnunhahmoisen vaskiesineen. Siitä tulee tytön onnenkalu. Pelätessään hän sivelee lintua ja rukoilee:

             – Vesilintu, vaskilintu, auta joutsen, jumalan lintu. 

Lintu auttaa myös silloin, kun pitää pysäyttää verenvuoto tai nostattaa sumu suojaamaan hyökkääjiltä. Eirik esittelee tytön rannan asukkaille kuninkaantytär Thorgerdinä, eikä tämä enää kerro nimekseen mitään muuta. Tytön taidot herättävät epäilyjä noituudesta, kun kristinusko valtaa alaa. Tiedot vainajista ja maanalaisesta ovat enää harvojen hallussa.

Bysanttiin päästyä neidoksi varttunut kuninkaantytär naitetaan säätynsä mukaisesti. Ylhäisenä naisena hänet tunnetaan domina Theodora Hyperboreana. Hän oppii kristittyjen tapoja Konstantinopolin kirkoissa ja hoveissa, mutta pysyy pitkään pakanana ja sisimmässään uskollisena lapsuutensa tietäjän opetuksille.

Arantilasta asti tuttu Eirik Väkevä osoittautuu mieheksi, johon Theodora saattoi täysin luottaa. Eirikin rakkaus kannattelee Theodoraa ehtymättä. Kiehtovien käänteiden tuloksena Eirikistä tulee heidän yhteisen poikansa Juvaloksem isä. Näiden  iso koko ja punatukkaisuus kielii läheisestä sukulaisuudesta.

Tarina kaikkine käänteineen pysyy uskottavasti koossa. Jännityksen lisäksi tarjolla on runsaasti tietoja eri kulttuureista aseistuksineen, rakennuksista kirkkoineen ja palatseineen, hovien tavoista vehkeilyineen. Naisten asemasta niin pohjolassa kuin hoveissa ja talonpoiken keskuudessa matkana varrella lukija / kuulija oppii olennaisia seikkoja.


Hain kirjastosta lainaksi paksun, kuluneen  opuksen, jotta pääsin silmäilemään tekstiä. Kirjan lopusta löysin henkilöhakemiston, historialliset henkilöt tähdellä merkittyinä. Myös sanasto tarjosi apuaan outojen vaaatekappaleiden, rakennusten ja muiden yksityiskohtien ymmärtämiseksi. Iso kartta olisi ollut hyvä pitää esillä äänikirjaa kuunnellessa, mutta vasta nyt kirjaa selaillessa tutkin, mitä eri reittejä varjagit idänretkillään käyttivät. 

  

Kaari Utrio on hiljattain täyttänyt 80 vuotta. Siinä on ollut kylliksi aihetta julkaista hänen suurteoksensa ääniverisona 30 vuotta alkuperäisen teoksen jälkeen, kuten tässä Kirsin kirjanurkan blogijutussa painokkaasti ilmaistaan.

Onnittelen lämpimästi, vaikkakin puoli vuotta myöhässä. 

Isot kirjoitusurakat taakseen jättäneenä Kaari tarjoilee FB-kaveilleen lähes päivittäin pikku postauksia, joissa hän valottaa milloin puutarhakuvioitaan, milloin joitakin kiehtovia historian hahmoja tai tapahtumia. Kiitos!

Kaari Utrio, Vaskilintu (Tammi 1992, sivuja 753.)

Kesto 24 t 25 min.

Kustantaja Tammi 2022.

                                   ***                                            

Vielä riittäisi suomalaisia painosten kuningattaria luettavaksi, mutta esimerkiksi Kirsti Mannisen eli Enni Mustosen tuotanto jäänee minulta lukematta. Tiedän saaneeni nauttia hänen luomisvoimastaan monissa TV-sarjoissa, joita hän tiettävästi on ollut käsikirjoittamassa. Koko ajan uuttakin tuotantoa on tekeillä, kuten tästä Ylen ohjelmasta käy ilmi.

4 kommenttia:

  1. Valtava taustatyö tällaisen historiallisen romaanin tekemisessä. Kunnioitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitten vielä kaikki se työ, taito ja mielikuvitus, jolla palaset sovitetaan osaksi tarinaa kielen tai minkään kangertelematta😳

      Poista
  2. Kaikki nuo mainitut kirjailijat ovat minua kiehtoneet juuri sen vuoksi, että heidän kirjoissaan pääsen kokonaan toiseen maailmaan, tarkistamaan tietoja menneestä ja usein myös tarjoamalla niitä opiksi nuoremmille, kuten juuri Mustosen "Syrjässä katojan tarinoissa".Ne ovat kiehtovia, olen kulkenut jopa samoilla paikoilla...mielenkiitoista minusta.Saman tekee Hietamies...niideen tarinoihin uppoaa...Joenpeltoon ei uppoa, mutta mielenkiinto pysyy edelleen .. Utrio on kuin tietokirja, joka paikkaa historiansa huonosti lukeneen tioedot...Vai korona, no johan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun vanhaksi elää, niin ehtii kokea jopa koronan😉

      Poista