Mukana porukassa

 Lauantaina 2. syyskuuta taksi otti kyytiinsä Saga Kaskenniityn asukkaista ne, jotka olivat ajoissa ilmoittautuneet teatteriretkelle Helsinkiin. Saga Kaskenpuistosta lähti toinen osa porukkaa. Yhteensä meitä oli 20 paimennettavaa. Kummastakin talosta vapaa-ajanohjaaja piti lukua, että kaikki pysyivät koossa. Kuvassa Puiston ohjaaja Riikka on tarkistanut taas kerran, ettei ketään puutu. Tässä vaiheessa oltiin jo matkan loppusuoralla, kun teatteriesityksen perään meille oli sovittu ja maksettu lohikeitto leipineen ja juomineen Oodin ravintolassa. Matka taittui jalan, mikä tuntui hyvältä pitkän istumisen perään.

Helsinkiin junalla saavuttaessa nautimme palan kinkkupiirakkaa melkein rautatieasemalla. Rakennus  piti kylläkin kiertää, jotta pääsi hienoksi hotelliksi muutettuihin entisiin VR:n tiloihin. Siinäpä tuttavuus! Siellä voisi majoittua, jos innostuisin lähtemään omin nokkineni Helsinkiin syystä tai toisesta.

Hotellista porukka köpötteli yhtä matkaa viereiseen Kansallisteatteriin. Tyynesti odotimme aulassa, kunnes kukin sai lippunsa. Permannon kuudennelta ja seitsemänneltä riviltä löytyivät meille varatut penkit. Näkymää näyttämölle katseltiin esteettä yläviistoon. Kohta nähtäisiin Ensimmäinen tasavalta. Sen on kirjoittanut ja ohjannut Kansallisteatterin pääohjaaja Esa Leskinen. 

Juhlaesitys käsittelee suomalaisen demokratian ensiaskelia ja sen keskushenkilönä on Suomen ensimmäinen presidentti ja tasavaltaisen hallitusmuodon luoja Kaarlo Juho Ståhlberg (1865-1952). Teos perustuu kokonaisuudessaan autenttisiin historialähteisiin. K. J. Ståhlbergin roolissa nähdään Vesa Vierikko ja Ester Ståhlbergia näyttelee Kristiina Halttu. Säveltäjä-pianisti Jussi Tuurna on säveltänyt teokseen musiikin ja elävästä musiikista saadaan nauttia läpi esityksen.

 

 

Näytelmä kunnioittaa K. J. Stålbergiä Suomen demokraattisen valtiomuodon haparoivan alkumatkan  puolustustaistelijana. Samalla nähdään, mihin teatterin oma väki yltää 150-vuotisjuhlanäytelmässään. Komeaa ja tarpeellista Suomen historian kriittisten vaiheiden kertausta juuri nyt, kun demokraattisia yhteiskuntia horjutetaan. Hyvältä tuntui myös se, että Mannerheimin liian kirkkaaksi kiillotettu sankarikilpi paljastetaan monin osin tosiasioita peitteleväksi, jopa vääräksi.

 

Junamatkoista muistelen hyvillä mielin jutuhetkiä motoristin kanssa, joka tarkasti ohjaili jättimäistä invatuoliaan sille varattuun paikkaan. Avustaja varmisteli vierestä. Mennen tullen tavattiin. Jokin erityinen tapahtuma tietyllä Helsingin kentällä toi miehen kaupunkiin. Hyvin kuulemma oli sujunut. En udellut, mikä hänet oli suistanut invamoottorivehkeen käyttäjäksi. Uskoisin kuitenkin, että leppoisa mies kuuluu niihin motoristeihin, jotka opastavat nuoria turvalliseen ajamiseen.

Toinen ilonaihe oli pari nuorta äitiä vauvoineen. Juttua virisi heidänkin kanssaan ja silmäpeliä vauvoihin. Motoristin avustaja jopa pyysi ja sai toisen vauvoista hetkeksi syliinsä. Kuinka ollakaan, tulomatkalla tavatun äidin kohtasin eilen Sagassa, kun osuin olemaan ruokasalissa hetkellä, jolloin hän kulki ohi sukulaisensa kanssa.Tunnistimme toisemme ja moikkasimme. Hän hoksasi kysyä, mihin meidän porukka meni junasta lähdettyään. Änkkäsin ensin, että kotiinhan me, kunnes muistin piipahduksen Sokos-hotelli Kupittaan kattoterassille. Meidän valppaat vahtimme Riikka ja Melina kaipasivat drinkkiä mainiosti sujuneen reissun päätteeksi. Kukapa drinkistä kieltäytyisi...

Niinpä kerroin kysyjälle, joka oli selvillä suunnitelmasta, että tosiaan otettiin yhdet hotellin terassilla. Takseille oli ilmoitettu pikku viivästyksestä. 

 Kuvassa Melina vielä tsekkaa, että kaikki Niittyyn tulevat ovat mukana taksissa. Ilme paljastaa, että aamun yksi hankaluuskin oli unohtunut.

Voi veljet, mitä palvelua!