Lapin miehen epäonni

 

Kirjoittavia Mentuloita on ainakin kaksi: äiti Marjatta ja poika Seppo. Äidin tunnen blogista Marjatan kirjat ja mietteet. Sieltä bongasin tiedon kirjailijasta, joka tunnetaan nimellä Mooses Mentula. Muutamin hakutoimin löysin Turun kaupunginkirjastosta Bon-pokkarina julkaistun romaanin Isän kanssa kahden (WSOY 2013, sivuja 366). Tilasin sen haettavaksi kirjastoautosta. Suotta ei kirjaa kehuta alkusivuilla niin kevyeksi ja käteväksi, että lukeminen onnistuu opusta yhdellä kädellä pidellen. 

Sodankylään sijoittuva tarina asemoi ihmiset Lappiin juurtuneiksi miehiksi ja etelänvariksina paikkakunnalle pyrähtäneisiin kaunottariin. Nämä eivät pitkän päälle kestä pohjoisen yksitoikkoista yksinäisyyttä miesten uurastaessa poro- ja metsähommissa. 

Tutuiksi tulevat isä-Jouni, punatukkainen äiti-Marianne ja heidän murrosikää lähestyvä poikansa Lenne. Jokaista kertoja katsoo suopeasti ja kuvaa uskottavasti, samoin paikkakunnalle opettajaksi saapuvaa Jyriä. Koulussa varsinkin Lenne, isänsä poropoika, koettelee opettajan kestokykyä kuin tarkistaakseen, voiko mieheen luottaa. 

Ei aikaakaan, kun tarvitaan yhteydenottoja kotiin. Äiti saapuu neuvottelemaan, miten pojan saisi talttumaan kelpo oppilaaksi. Ja kuinkas sitten käykään? Neuvotteluja tarvitaan yhä uusia. Yksinäinen opettaja kietoutuu pikku hiljaa Mariannen taikapiiriin. Kumpikin saa toisistaan tarvitsemansa, vaikka tunnistaa tilanteen hankaluuden. 

Tapahtumat etenevät vääjäämättä kohti ratkaisuja, kun Marianne kertoo kotona odottavansa vauvaa. Jouni iloitsee monien keskenmenojen jälkeen. Jyri ei tiedä lapsesta. Vähin erin Jounille kirkastuu, ettei hän taidakaan olla odotetun lapsen isä. Seuraa riitoja, sitten raju huipentuma: Lenne pakenee, hukkaa puhelimensa, Jouni vapauttaa Mariannen hoidokeiksi hankitut villisiat ja usuttaa ison Yrjänä-karjun emakoiden kimppuun. Kostonhurmassa Jouni lopulta ampuu Yrjänän ja myös pienet porsaat. 

Emakkojen kiljunta kesti aikansa, mutta sitten tuli hiljaista. Yrjänä asteli keskellä aitausta olevan kumpareen päälle. Se patsasteli kuin palkintopallilla, katsoi Jouniin ja päästi matalan ja pitkän murinan. Torahampaista roikkui karvaisia nahan riekaleita. Jouni nosti hirvikiväärin hollille, latasi ja tähtäsi huolella etujalan taakse, vähän ruhon keskilinjan alapuolelle. Laukaus kajahti sydämeen, Yrjänä otti haparoivan askeleen, korahti ontosti ja rojahti veltosti maahan. (355)

Kliimaksi osuu aivan loppusivuille. Aavistus siitä, missä Lenne voisi piileksiä, ohjaa pettyneen isän poikansa luokse. Jo ennen tätä onnellista käännettä on käynyt selväksi, ettei Jyri lähde Mariannen mukana etelään. Heidän kahden tarina ei jatku. Jyri tunnistaa itsensä pohjoisen ihmiseksi, vaikkakin vain Lapissa kehnon miehen siittämäksi.

Kirjan nimi saa vahvistuksensa, kun Lenne jää isänsä kanssa kahden, kuten monet muut poromiesten pojat. Äitiä hän pääsee tapaamaan siellä jossain muualla.

Tarina kaikkine käänteineen piti lukijan otteessaan. Uskottavilta tuntuivat myös koulujutut. Lukiessa tuli mieleen, että tarina sopisi kiehtovaksi TV-sarjaksi. Ehkä siitä on jokin näytelmäversio tehtykin, vaikken sellaisista löytänyt merkkejä nettihauin.

Mooses Mentulalta on ilmestynyt WSOYn kustantamana muitakin teoksia, viimeisin romaani on Toiviokoski 2023. Airi Vilhunen kirjoittaa teoksesta Kirsin Kirjaklubin sivuilla 14.1.2024. Suosittelen.