Elle, kovaksi kasvanut

 Joitakin aikoja sitten tallensin Yle Teeman tarjonnasta hollantilaisohjaajan Paul Verhoevenin Ranskassa 2016 julkaistun elokuvan Elle pääosassa Isabelle Huppert. Eilen katsoin yksikseni rajun leffan. Tänään olen lukenut siitä muutamia kritiikkejä. Niissä arviot heittelevät, kuten tämä, tämä ja tämä juttu näyttää. 

Yhdellä katsomisella pystyn toki kirjoittamaan joitakin havaintoja näkemästäni. Tyynesti kuin alkukohtauksen tummanpuhuva pulska kissa katsoin niin raiskaukset kuin Ellen kylmäverisen kamppailun hyökkääjää vastaan. Kävi pian selväksi, ettei ole kyse naisesta, joka sortuisi koettuaan väkivaltaa yllätettynä kotonaan. Ellen viileä järjestelmällisyys siivouspuuhissa ja tyynessä kylpemisessä hämmästytti. Ei soittoa poliisille, ei edes kenellekään tutulle. 

Muutama kuvien yksityiskohta päilyy mielessä, yhtenä niistä hitaasti kylpyveden pintaan noussut verinen vaahto Ellen jalkojen välistä.

Panikoimatta Elle lähtee tapaamaan ystäviään. Kasvojen ruhjeet hän selittää kaatumisella. Vasta pöydässä samppanjapulloa avattaessa hän mainitsee kuin ohimennen tulleensa raiskatuksi. Seurue järkyttyy, viivytellään hetki samppanjan kanssa. Ei sen kummempaa.

Firman omistajana työkuvioissa käy oitis ilmi, kuka on pomo: Elle. Hänen armeijansa on ryhmä animaatioiden tekijämiehiä keulanaan hahmojen piirtäjä. Videoiden aiheissa ja juonenkäänteissä korostuu hurjaksi yltyvä seksikuvasto. Yksi osaajista keksii ympätä Ellen kasvokuvan hirmuolioon ja jakaa pätkän porukan koneille. Pila naurattaa hetken. Elle tuntuu tajuavan kuka on pilan takana ja pyytää kiltin oloista animoijaa hakkeroimaan kaikkien koneet pilailijan selvittämiseksi. Palkkioksi rikoksesta pomo lupaa tukun euroja verotta. Tapaus tosiaan selviää, ja pilavideo häviää koneilta. Palkkion asemesta kyseinen animoija joutuu nöyryytetyksi.

Katolisuus häämöttää paikoin tapahtumien taustoissa ja henkilöissä, yhden illallisvieraan kohdalla julkiuskovaisuutena. Panin merkille, kuinka Elle hivelee jalallaan naapurinsa, hartaan katolisen rouvan aviomiestä illallisen kuluessa. Elle ei siis ole viaton, vaan hän houkuttelee miestä. Aika ajoin levollisen oloinen naapuri käy jopa auttelemassa Elleä talohommissa, mutta voi myös vetää ylleen kaamean mustan kumiasun naamareineen. Lopussa juuri tämä mies osoittautuu Ellen raiskaajaksi. Äitinsä pelastajaksi osuu paikalle oma poika ja kalauttaa naapurin kuoliaaksi itse teossa. Tässä vaiheessa poliisit hälytetään paikalle.

Katsojan hämmästykseksi naapurin leskeksi jäänyt rouva kiittää kesken muuttopuuhiaan Elleä. Rouva tunnustaa, että hänen miehensä synkeä puoli sai toteutua Ellen kanssa (!). Vaimo siis armahtaa miehensä. Tässä jos missä olisin tarvinnut teologia avuksi tulkitsemisessa.

Erikoislaatuisia naisia on muitakin. Yksi heistä on botoksilla itseään kohennuttava ja nuoria miehiä ylläpitävä Ellen äiti. Hän vaatii, että tytär menisi tapaamaan pitkää tuomiota sarjamurhista istuvaa isäänsä. Mieheen tiivistyy Ellen kipupiste, joka sykkii muistoa lapsena koetusta raiskauksesta. Jokin valokuva tuhkan ryvettämästä kymmenvuotiaasta on jäänyt pyörimään lehtiin, mikä yhä varjostaa Ellen äveriästä elämää. Tässäkö selitys videoiden aihepiiriin? Niissä hän pystyy kostamaan raiskaajille firmansa osaajien  taidoin.

Molemmat vanhemmat kuolevat. Äiti tuupertuu aivoverenvuotoon kesken joulun juhlinnan, isä löytyy sellistään hirttäytyneenä kuultuaan tyttärensä tulosta vierailulle. 

Erinäisiä muitakin tapahtumia tarinaan sisältyy, muun muassa oman pojan "isyys". Ja Elle tunnustaa parhaalle ystävälleen, kuinka hän makasi tämän miehen kanssa. Kaiken Elle tekee kylmästi ja katsoo tarkasti muiden reaktioita. 

Elämä jatkuu uusin kääntein. Niistä ensimmäinen lienee yhteen lyöttäytyminen ystävättären kanssa, joka ehdottaa muuttavansa Ellen isoon taloon. Yhteinen matka alkaa kylki kyljessä kävellen puistokäytävää, muistaakseni hautausmaalla.

Tajusin elokuvan merkkiteokseksi, vaikken siitä ns. tykännyt. Kaikin puolin tiukkaa työtä, erinomaisia näyttelijöitä etunenässä tietysti Ellenä Isabelle Huppert.