Pajtim Statovcia livenä ja luettuna

 YK:n päivänä Turun kaupunginteatterin lämpiössä oli mahdollista istahtaa kuuntelemaan Pajtim Statovcin haastattelua Turun Sanomien Kirjaklubin lokakuun illassa klo 17 - 18. Nina Repo, itsekin kirjailija, avasi tilaisuuden ja kutsui lavalle sekä illan vieraan että Tuomo Karhun, kulttuuri- ja lukemistotoimituksen päällikön. Pidemmittä puheitta Tuomo nosti esille eläimet Pajtimin kirjoissa. Tämän uusimman romaanin, Lehmä synnyttää yöllä (Otava 2024), ensi sivuilla lukija osallistuu 8-vuotiaan Kujtim-pojan jännitykseen siitä, miltä tuntuu kohdata mahtava lehmä uinumassa omassa talossaan. Sellaiseksi lapsi on hahmottanut lehmän navettaolot aikuisten puheista matkalla Suomesta kesän viettoon isoisän luokse Kosovon maaseudulla. Kun hän syksyllä palaa Suomeen ja kertoo koulussa opettajalle nähneensä lehmän synnyttävän, opettaja ilmoittaa jyrkästi, että lehmä poikii. Sen tietävät kaikki suomalaiset.

Ensimmäisenä koulupäivänä kesän jälkeen luokanopettajani -- pyytää jokaista kertomaan vuorollaan kesän kulusta, ja koska minun paikkani on opettajan pöydän edessä -- minä saan luvan aloittaa, ja minä kerron viettäneeni kesän Kosovossa isoisäni luona, jolloin opettajani keskeyttää minut ja sanoo, että  kotimaassasi Kosovossa,  eikö niin, että sinun kotimaassasi Kosovossa koska olet kosovolainen etkä mikään suomalainen lomailija, ja minä sanon niin, minä olen kosovolainen, en suomalainen lomailija, minä olen nähnyt ihka eläviä sotilaita siellä, ja tankkejakin jotka voisivat räjäyttää kokonaisia taloja, ja olin myös paikalla kun lehmä synnytti, vasikka tuli sen peräpäästä kuin kinkku uunista, ja sen ympärillä oli limainen kalvo, jolloin opettaja keskeyttää minut taas, ei, hän tiuskaisee, pyörittelee päätään, sinä et saa puhua tuollaisia täällä, opettaja huutaa, sitä paitsi, lehmät eivät synnytä, idiootti, lehmät poikivat, Suomessa sanotaan että lehmät poikivat, oikea verbi on poikia eikä synnyttää kun lehmästä on kysymys, kaikki muut täällä tietävät sen, eikö niin, opettaja kysyy ja katsoo muuta luokkaa, no niin, kiitos riittää sinulta, -- (183 - 184). 

Pajtim kertoi, että romaanin luonnosvaiheessa oli mukana katkelma Kujtimista koulun jälkeen kirjastossa tutkimassa sanojen merkityksiä. Naureskellen hän harmitteli kohtauksen poistamista, kun kohu kirjan nimestä virisi. Se on yllättänyt sekä kirjailijan että kustantamon edustajat. On jopa epäilty, ettei Pajtim tiedä synnyttää- ja poikia-verbin eroa. Sitä eivät kiivaimmat keskustelijat ole ottaneet huomioon, että jokaisella romaanin nimeen valitulla sanalla on kirjaimellisia ja muita merkityksiä. Sananvalinnoilla tekijä on ilmaissut, kuinka pieni poika etsii ilmauksia, joihin hänen kognitionsa ei vielä yllä. 

Romaanin kertojan tarjoama väkevä näyttö riittää siihen, että pystyn minäkin lukijana ymmärtämään, kuinka aikuisen väkivalta ja pilkka mykistävät lapsen ja altistavat hänet ulkopuolisuudelle. Huomaan, että romaanin molemmat osat, joista I kattaa kesän Kosovossa isoisän luona, II näyttää Suomea, alkavat rankalla kuvauksella Kujtimiin kohdistuneesta väkivallasta. Poika oppii alistumaan ja nöyrtymään kauhutilanteissa. Hän ei vastustele, vaan vetäytyy kuvittelemaan vielä kauheampia ja jopa näkee metsässä kolmipäisen kimeerin. Sekin runtelee poikaa. Silti poika siirtää hirviön isoisänsä vintille, jonne se asettuu hissukseen kuin kosovolaisissa uskomuksissa käärme talon suojelijana.

Keskustelussa kävi hyvin selväksi, ettei Pajtim kirjoita autofiktiota. Hän on tahallaan luonut Kujtimin eksyttämään siihen luuloon, että kyse olisi Pajtimista. Tämän tajunnan kautta kuitenkin fiktio syntyy sellaiseksi, kuin kirjaan luotu kertoja maailman ja sen henkilöt hahmottaa. Lapsen kokemukset eivät häivy, vaan aikuinen Kujtim toimii, kuten lapsena joutui oppimaan.

Kirjailijan nautintoja on vetäytyminen luomaansa maailmaan. Sen nautinnon menettää teoksen valmistuessa, kunnes uusi kirja tekee tuloaan. Työtä riittää, sillä jokainen kirja pakottaa myös tutkimaan kulloistakin aihepiiriä, lukemaan laajasti.

Pajtim tarjoilee tekstissään monia todistuskappaleita, mutta jättää päätelmät lukijoiden tehtäväksi. Lopusta ei löydy ratkaisua. Paljon mietittävää riittää henkilöhahmojen tunnemyllerryksistä. Kiltiksi kuvattu Kujtim vihaa tulisesti mielessään isäänsä ja isoisäänsä, äitiäänkin. Sanojen asemesta hän rupeaa videoimaan salaa tilanteita, mistä seuraa hänelle itselleen yhä uusia kammottavia tilanteita.

Nina Revon sanoin kirja ei ole pliisu, vaan rankka lukukokemus. Paikka paikoin lukija nieleskelee kyyneleitä. 

Pajtim Statovci katselee vääjäämättä ympäristöjään eri näkökulmasta kuin kantasuomalaiset. Huikealta tuntuu, että hän tarjoaa luomuksensa suomeksi lukijoilleen. 

Kiitos kirjasta, Pajtim!