Yle Areenan kautta on katsottavissa suomalaisia leffoja, kuten Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet, Klaus Härön Rakkaani merikapteeni, Eija-Elina Bergholmin jo vuonna 1990 ohjaama Huojuva talo Maria Jotunin romaanista. Ne olen nähnyt, nyt uusi tuttavuus on Tia Kouvon Mummola viime vuodelta. Eilinen alkuilta viettiin leffaa katsoen, myöhäisiltaa siitä jutellen.
Esittelyteksti tiivistää sisällön näihin sanoihin:
Joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse (Tom Wentzel) juo liikaa, isoäiti Ella (Leena Uotila) on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Elämänmakuinen elokuvadebyytti on purevan humoristinen tutkielma perhedynamiikasta.
Wikipedia tarkentaa, että Risto Pajunen esittää Ristoa, Sakari Topi Simoa, Elli Paajanen Hillaa ja Tuomas Talikka Kassua. Porukka ahtautuu Ellan ja Lassen kesämökin oloiseen kotiin joulua viettämään. Pitkään kamera seuraa yhtenään avautuvaa ovea ja sen kahvaa, kun yksi toisensa jälkeen tunkee sisälle. Naiset päätyvät keittiöön, miehet vaarin hollille telkkarin eteen. Vaarilla on menossa ainakin toinen olutpullo, telkkarissa mekastaa talvinen rallikisa, kunnes Hilla kysyy, miksi vaari katsoo jouluna mokomaa tallennusta, vaikka kanavilta tulee jouluelokuvaa. Tilanne jatkuu jähmeänä vielä jonkin aikaa.
Katsominen rupesi tekemään tiukkaa.
Keittiössä laiha Ella-mummo tuntuu ensi alkuun huteralta isokokoisten tyttäriensä lomassa. Hän ei oikein löydä sanoja, mutta kimittää kuitenkin kaiken aikaa. Katsoja epäilee muistisairautta.
Ihmisten kokoero korostuu lähes parimetrisen lapsenlapsen seistessä mummonsa edessä.
Ennen pitkää manööverit ovat niin pitkällä, että istutaan pöydässä, vaari yöpaitasillaan telkkarin luota siirtyneenä. Ahdas rinki höllenee, kun Hilla sanoo suoraan, että känninen vaari pitäisi poistaa haittaamasta muiden ateriointia. Niin tapahtuu.
Mieleen nousi ties mitä muistoja omilta jouluaterioilta...
Tutun oloiset tilanteet seuraavat toinen toistaan. Pian kolistelee joulupukki oven takana ja pääsee sisälle säkki lahjoja pullottaen. Lapset jakelevat ne, ja Hilla puhkeaa vanhempiensa pyynnöstä laulamaan koulussakin esittämäänsä kaunista joululaulua. Äiti säestää epävireisellä sähkösoittimella.
Ykskaks vaari haahuilee ohitse. Hän haistattaa paskat koko porukalle. Mitä se oikeasti tarkoittaa, selviää leffasta. Ella-mummon pukkipuuha saa nolon lopun. Kohtaus kasvaa piinaaviin mittoihin.
Pitkä poika poistuu autolleen ja kurvailee tyhjällä parkkialueella, kunnes saa toimeksi mennä sisälle huoltoasemalle. Mielessä ehkä väikkyi nätti tyttö palvelutiskin takana. Poika kuitenkin ostaa vain yhden makkaran paperiin käärittynä. Kamera seuraa pitkään hänen selkäänsä. Äänistä päätellen on menossa sinapin pursottaminen makkaralle. Tyttö lausahtaa sopuisasti, että ne laitteet toimivat miten sattuu. Sen kummempaa ei tilanteesta irtoa. Tyhjin toimin poika ajaa takaisin mummolaan. Onko niin, että hän tykkää enemmän pojista kuin tytöistä.
Mennään saunaan. Siellä siskokset puivat olojaan tunnistettavalla tavalla. Susanna uhoaa saaneensa tarpeekseen, mutta, mutta...
Kotiin lähdön hetkellä kuullaan tutut estelyt ja lupaukset. Katsoja pääsee mukaan avioparin makuuhuoneeseen asti. Risto lukee e-kirjasta jotakin dystooppista tarinaa, Susanna yrittää vongata vieressä, tuloksetta. Myöhemmin vielä pariskunta painelee autotalliinsa "keskustelemaan". Paljon puhuvasti autotallin ovi sulkeutuu huomiota herättävän hitaasti pariskunnan istuessa autossaan lähtemättä minnekään. Muitakin pikku kikkoja nähdään, kuten automaattisen liiketunnistimen herättelyä tallin valojen sammuttua. Kumpikin osaa herätellä valot palamaan! Silti he puhuvat toistensa ohi. Lopulta huudetaan, muttei sentään motata, kuten joskus tuntuu sovitun. Sitä mikä mielessä kaihertaa, ei saa sanotuksi. Voi perheestään huolehtivaa miestä, voi nälkäistä vaimoa!
Ihmeeltä tuntuu nähdä hetkellinen muodonmuutos vaarissa, kun hän odottaa visiitille vanhaa kaveriaan meriltä. Kukkapaitainen Lasse sukii tukkaansa ojennukseen, pirskottaa hajuvettä leukaperiinsä eikä suotta: miehet halaavat kuin ehkä joskus ennen laivalla ollessaan. Pian olot mummolassa palaavat entiselleen ja vaari jatkaa kännäilyjään. Lopulta kuolema korjaa miehen.
Taas ollaan koko porukka mummolassa, nyt hautajaisten jälkitunnelmissa. Niistä on irronnut muutamia herkullisia kuvia topakasta mummosta ja neuvottomasta Ristosta unohtuneena seisomaan kukkapuska hyppysissä. Ei mummo mitään dementiaa tunnu potevan.
Valloittavaksi koin loppukohtauksen, jossa Hilla juoksee avarassa talvimaisemassa mummolan ovelle. Veljensä kanssa Hilla oli jo aiemmin aukonut umpihankeen polkua kuin merkiksi siitä, ettei nuori polvi jämähdä entisiin tapoihin, ainakaan täysin.
Mummolasta jäi tiukasti rajatuin kuvin niin hersyviä vaikutelmia, että niistä riitti puhumista. Isän päivän aattona panin merkille, kuinka erilaisia isät ovat. Risto on kuin paras perheen huoltaja sekä lasten juttukaveri, vaari taas känninen jurrikka. Isosta pojasta ei taida isää tullakaan.
Leffassa lienee ihmettelemistä Amerikassakin, jos ja kun se osallistuu kisaan Oscar-palkinnoista. Tarkka katsoja löytää esikoiselokuvasta lukuisia vihjeitä, joista aukeaa lähisuhteisiin yllättäviä piirteitä. Tia Kouvo näyttää, ei selitä.
Lopuksi vielä kotoinen joulukuva vuodelta 1987. Tämmöistä mummolaa meillä oli tarjolla vuosikausia. Tytär ja vävy jatkavat yhä joulun perherumbaa. Vaivaannuttavia samastumiskohteita leffaan piisaa meidänkin sukukunnasta näillä näkymin kolmanteen ja neljänteen polveen.
10 kommenttia:
Kyllästyin alkuun enkä jatkanut katsomista. Ehkä olisi pitänyt, kommentoi Ritva A
Tykkäsin tästä kovasti. Leena Uotilasta olen pitänyt kaikissa rooleissa mitä olen nähnyt.
Symppasin kovasti sitä liian iskoksi kasvanutta teinipoikaa, joka oli aikuisten ja pikkulasten välissä, yksin.
Pelkäsin, että hänellä on itsemurha mielessä, kun lähti ajelemaan, mutta ei... hän jäi ajelehtimaan epävarmuudessaan, mutta sitä se ihmisen kasvaminen monesti on.
Se joulun jälkeinen pariskunnan hiljainen käpsehdintä oli kivaa seurattavaa kauhean joulun jälkeen.
Tämä saa varmaan suosiota ulkomailla, kuten Mielensäpahoittajan rakkaustarinakin on saanut.
Suomalaista menoa, samalla yleistettävääkin.
Ainoa joka tajusi Mummolan pieleen menneet joulut, oli pieni Hilla, joka kommentoi ruokapöydässä juopon Vaarinsa touhuja, Mummonsa käsittämätöntä alistumista, joka sitten kyllä lopuksi tyttärille (onneksi ) selkiintyi. Mummo sai uuden elämän juopon Vaarin heittäessä henkensä. Niin ihana mökki kauniissa maisemassa, ja tosi todellinen joulutunnelma monessa suomalaisessa kodissa, turha väittää vastaan, sillä koettu on!
Yritä katsomista uudestaan. Siitä irtoaa yhtä ja toista hersyvää.
Ajatella, etten lähtenyt katsomaan MIelensäpahoittajaa, kun Sagasta olisi päässyt mukavasti leffateatteriin yhteiskyydillä!
Niinpä niin, mummo tosiaan terhentyi tarinan loppua kohden.
Aloitin tämän katsomista, mutta en jaksanut. Koko se värimaailma oli niin karmea ja jotenkin semmoista ummehtuneen tuntuista koko touhu, vanhemman naisen kommentit remontoidusta citymarketista, äijän kaljan latkiminen. Niin ankeaa. Hieman myötähäpeää aloin myös tuntea tuosta Oscar- kilpailusta, en voinut mitään. Toivottavasti palkitaan, siitä saisin nenilleni;)
Hilkulla oli minullakin kesken jättäminen, mutta onneksi katsoin koko leffan. Siinä on pointtinsa, jotka jäävät mieleen niin kuin tuppaa käymään, kun on tosi kyseessä.
Mietin yhä elokuvan joitakin kohtauksia.
MInä katsoi tämän elokuvateatterissa isolta kankaalta ja oli kuin olisi itsekin ollut samassa huoneessa Mummolan porukan kanssa.
Sukupolvien erot ovat samanlaisia kuin Mielensäpahoittajissa; vanhat ja nuoret ymmärtävät toisiaan paremmin ja keski-ikäiset stressaavat ja koittavat järjestää vanhojen asioita vaikka ei tarvitsisi.
Inhottavia ne tyttäret äidilleen äksyillessään.
Minun omat jouluni ovat olleet aivan erilaisia. Lapsuudenkodissa joulua viettettiin oman porukan kesken. Meitä asui maalaistalossa kolme sukupolvea. Joulun koreografia meni niin, että isoäitini rukoili ensin hartaasti ääneen kaikkien puolesta, sitten veisata kiekautti ja sitten vasta päästiin jakamaan lahjat. Loppuilta kului yhdessä ja erikseen lahjojen parissa. Alkoholia en ollut nähnytkään ennen kuin opiskelijana. Omassa kodissa olemme alkuun viettäneet joulua juuri itsenäistymässä olevien lasten kanssa, mutta hekin ovat vähitellen alkaneet viettää joulua omana perheenä. Tapaamme lähellä asuvan perheen kanssa jossain vaiheessa, mutta he eivät enää yövy ja toisten kanssa nähdään paremmalla ajalla.
Minäkin mietin tuota elokuvaa ja jotkut kohtaukset ovat dramaattisuudessaan ikimuistoisia.
Se joulunjälkeisen elämän rauhallisuus oli kiva kontrasti joulun jännittyneeseen tunnelmaan.
Aika jännää, että elokuva inhottaa ja siksi jää katsomatta. Minulta vei aikansa, ennen kuin älysin sen sillä tavoin ovelaksi kameratyöskentelyltään, että kuvien myötä päähän juuttui tulkintaa vaativia kohtauksia.
Katselin ison pojan kaahailua tyhjällä parkkipaikalla sillä silmällä, että poika haki puhtia rohkaistuakseen jututtamaan baarin tyttöä. Äitihän oli kannustanut hoksaamaan tytön silmien vilkkeen. Mutta poikapa tuumi, entä jos hän tykkääkin pojista. Eikä äiti ollut moksiskaan. Taisi myös siskosten isä olla just sitä sorttia, kun Lasse niin pynttäytyi vanhan merikaverinsa tapaamista varten.
Semmoinenkin hauska pikku seikka jäi mieleen, että ahtaassa kuvaruudussa vilahti jokin vasemmassa laidassa vaarin telkkarituolin tuntumassa. Se jokin taisi olla kissan häntä. Tällaisten seikkojen kautta olen juttukaverin kanssa päässyt syvemmälle taiten koostettuun tarinaan ja sen huumoriin.
Lähetä kommentti