Sodankylässä juhlitaan filmijuhlien neljäkymmenvuotista tarinaa. Siellä on katsottu muun muassa Tarkoin vartioidut junat -menestysleffaa vuodelta 1966 ja kuunneltu sen ohjaajan Jiri Mentzelin haastattelua. Molemmat löytyvät YLE Areenasta.
Olen toki nähnyt elokuvan jo vuosikymmeniä sitten. Silti se tuntui tuoreelta vastikään katsottuna. Kertaan juonta vain keskeisiltä osin, koska Wikipediaan vievä linkki tarjoaa olennaiset tiedot niin sisällöstä kuin tekijöistä. Ohjaajan haastattelu maistui juuri niin kirpeänmakealta kuin hänen esikoisohjauksensa. Hyvässä vedossa mies tuntuu olevan edelleen.
Alkuasetelma luo pohjaa näyttämällä, kuinka miehet Milošin suvussa tottuvat oleilemaan valtion leivissä junanlähettäjänä Böömiläisellä rautatieasemalla. Tärkeä on se, miltä mies näyttää virkapuvussa ja koppalakissa. Kuinka tällaisissa hommissa voisi oppia toimimaan kuin mies naisen kanssa? Halu herää, kun Miloš ihastuu konduktööri-Mašaan. Tyttö vie, mies vikisee. Tosipaikassa miehen puhti lopahtaa ennen aikojaan, mistä seuraa rankka päätös: itsemurhayritys. Kaikki se, mikä liittyy nuorenmiehen pelastumiseen on täyttä herkkua.
Asemalla työskentelee myös tosi naistenmies sekä pulska asemapäällikkö, joka pitää etuoikeutenaan taputella naisia pepulle. Huikeita kohtauksia kehkeytyy näiden miesten, toimistotytön ja päällikön vaimon kesken. Miloš ei jää syrjään, vaan saa opastusta, miten tulee toimia kuin mies.
Yksi kohtaus nousee ylitse muiden. Siinä asemapäällikön vaimo syöttää lintua sivellen sen pitkää kaulaa rytmikkäästi. Miloš huomaa oman miehisyytensä heräävän, minkä hän viattomasti kertoo päällikkönsä vaimolle siinä toivossa, että tämä auttaisi häntä oikeasti antautumalla aktiin.
Muistan opettajavuosiltani, että kerran katsoimme 9-luokkalaisten kanssa Mentzelin esikoisohjauksen. Isoksi yllätykseksi eräs poika suuttui perin juurin. Hän ei voinut hyväksyä, että hänen piti katsoa mokomaa kaulan hivelyä. Sitä en muista, saiko kalabaliikki lisää kierroksia vai menikö ohi vähin äänin.
Siitä ei kai kukaan huomannut sanoa mitään, että kaiken leffassa nähdyn taustakumuna velloi Saksan lähestyvä häviö suursodassa. Kutkuttavia kohtauksia nähtiin jo alkumetreillä saksalaisten upseerien saapuessa kopparesiinalla asemalle omistajan elkein. Sama porukka ilmestyy loppuvaiheessa uudestaan pitämään jöötä.
Katsojan riemuksi Miloš osoittaa urheutta kaivamalla saksalaisten nenän edessä laatikosta sinne piiloon viedyn pommin. Se oli tarkoitettu tuhoamaan saksalaisten aselastissa saapuva juna. Ihmeiden ihme tapahtuu: Miloš onnistuu pudottamaan ajastetun räjähdepakkauksen junavaunun pressukatolle. Se, mistä löytyi moinen puhti, pitää itse katsoa Mentzelin leffasta, ellei vanhastaan muista, kuinka elokuva päättyy.
Elokuva yltää moniin tunnekerrostumiin heltyneisyydestä, huvittuneisuuteen, eri-ikäisten murheisiin, suruun, ymmärrykseenkin... Onhan kyse yhdestä maailman parhaisiin luokitelluista elokuvista. Selviää sekin, ettei mikään pysy tarkoin vartioituna. Äiti ei pysty vahtimaan tytärtään miehiltä, miehitysarmeija juniaan attentaatilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti