Omista tallennuksista nappasin perjantai-illan viihdykkeeksi tämän elokuvan vuodelta. En tiennyt siitä mitään. Suosittelen linkin avaamista, sillä juttu tarjoaa kelpo näkymiä vihreille oksille päätyneiden mustien aiheellisesta kiukusta. Sitä potee etenkin päähenkilö;
Kirjailija ja kirjallisuuden professori Thelonious "Monk" Ellison on turhautunut siitä, kuinka tummaihoisten elämää kuvataan kirjoissa. Hän päättääkin kirjoittaa satiirin tällaisista kirjoista, mutta tuleekin tehneeksi jättimenestyksen, jota ylistetään Monkin mielestä täysin vääristä syistä.
Eipä kelvannut monia palkintoja kerännyt leffa teatterilevitykseen Suomessa. Kiitos YLE Areenan sen pystyi katsomaan telkkarista:
Käsikirjoituksesta Oscar-palkittu komedia kirjailijasta, joka kyllästyy rasismikeskustelun kliseisiin ja julkaisee salanimellä sekä rikolliseksi ja vankikarkuriksi tekeytyneenä romaanin - saaden enemmän huomiota ja suosiota kuin "oikeilla" kirjoillaan. Pääosissa: Jeffrey Wright, Tracee Ellis Ross, Leslie Uggams, Adam Brody ja Keith David. Ohjaus: Cord Jefferson. (USA 2023)
Aika nihkeästi tiirailin pitkään tarinan etenemistä. Pikku hiljaa minulle alkoi kirkastua, mikä etenkin Monkia hiertää ja miltä rajat valkoisiin yhä tuntuvat. Mustana hänen ei oikein sopinut käyttää kirjoihinsa antiikkiin pohjautuvia aihelmia. Yliopistossa joku opiskelija valittaa Monkin puhetavasta, kollegat ehdottelevat tauon pitämistä virkatehtävistä. Niinpä Monk singahtaa Kaliforniasta Bostoniin äitiään ja siskoaan tapaamaan, vaikka kokee vieraantuneensa perheestään.
Äkkinäisin kääntein tapahtuu isoja siirtymiä perhekuviossa. Perheen merenrantahuvilassa kuitenkin pääsee tuulettumaan.
Ja kuinka ollakaan, naapurihuvilan viehättävä asukas tulee luonnikkaasti auttaneeksi Monkia. Käden käänteessä ollaan jo ihan hyvää pataa, melkein kuin perhettä. Monkin äidin helpotukseksi naapurin söpö asianajaja Coraline on hänkin musta.
Muhkeana kohtauksena muistan sen, kun Monk kirjailijana tuottaa uuttaa tekstiä ja kokee luomansa henkilöhahmot niin todellisina, että heidät esitetään leffassa oikeina ihmisinä. Taustalla Monk istuu kirjoituspöytänsä ääressä täysin uppoutuneena tekstin tuottamiseen.
Jänniä käänteitä seuraa plastiikkakirurgi-veljen ja Monkin välillä. Dementoituva äiti vaatii huomiota, mihin pojat eivät ensi alkuun ole valmiita. Lääkäri-siskokin otti ja kuoli ykskaks viisikymppisenä.
Suhde Coralineen kangertelee Monkin äkäillessä.
Hirtehisesti Monk päätyy raatiin valitsemaan kirjallisuuspalkinnon saajaa. Uskomattomin kääntein hänen satiiriksi kirjoittamansa ja piruuksissaan Fuck-nimellä kruunamaansa romaani lopulta voittaa koko kisan.
Sitten kirjasta tietysti pitää tehdä elokuvaversio. Monk on mukana rustaamassa käsikirjoitusta. Loppuratkaisuksi häneltä pyydetään vaihtoehtoja. Niistä kaikkein rajuin valitaan. Siinä huima kuittaus Monkilta!
Nyt huomaan panneeni merkille paljon muitakin mainioita seikkoja, vaikken niistä oitis perustanut. Mutta jääkööt pitkät luritukset tällä kertaa sikseen. Tyytyväisensä huokaan, että vajaat pari tuntia illalla vietin kelpo seurassa yksikseni. Enää ei ole vakituista katselukumppania...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti