Kuvassa Jon Fossen pään ympärillä sädehtii. Silmät suuntautuvat vakavina kameran kautta katsojaan. Liina kaulassa viestinee taiteilijuutta, kuten jäljempänä perustelen. Sen sanon jo nyt, että olen vaikuttunut luettuani vastikään loppuun Fossen seitsenosaisen Septologian kaksi ensimmäistä osaa. Ne ovat ilmestyneet Katriina Huttusen suomennoksena ja yhteisniteenä otsikolla Toinen nimi (WSOY 2025).
Ennen sisältöön paneutumista kerron siitä, miltä tuntui lukea 475-sivuisen kovakantisen opuksen e-versio uudelta Kobo Readerilta. Sehän sujui, vaikka suurehkoksi valitsemani fonttikoon takia sivuja kertyi yli 1200. Lopuksi tarjolle ilmaantui mahdollisuus antaa luetulle tähtiä yhdestä viiteen. En tarttunut täkyyn. Olen vasta pohtimassa, mitä tuumaan ihmeellisestä teoksesta.
Näkyville tuli myös tarjous seuraavasta Fossen kirjasta, tilastotietoja lukemiseen käyttämästäni ajasta sekä nopeudesta, mutta en löydä moisia tietoja enää, kun katkaisin virran Readerista. Läppärillä tiedot ovat tallessa.
Romaani alkaa taiteilija-Aslen pohdiskelulla, onko viimeisin maalaus valmis vai ei:
JA MINÄ NÄEN ITSENI jonka keskellä ne kaksi viivaa, liila ja ruskea, risteävät keskenään, suorakaiteen muotoista kuvaa, jonka minä näen että minä olen maalannut viivat hitaasti ja paksulla öljyvärillä, ja että se öljyväri on valunut, ja maali sekoittuu kauniisti ja maali valuu alaspäin siinä kohtaa missä ruskea ja liila viiva risteävät keskenään ja minä ajattelen ettei kuva ole valmis, mutta toisaalta kuva on juuri sellainen kuin sen pitääkin olla, minä ajattelen ja minun on pantava kuva pois, minä en halua että se on enää maalaustelineessä
Kopioin näytteen kirjain kirjaimelta, sillä Kobo ei tunnu sallivan tuttua copy-paste-toimintoa. Tuntui tärkeältä tehdä muistiinpano omaan nettipäiväkirjaan Fossen tyylistä. Teksti on arkisen yksinkertaista, helppolukuista ilman pisteitä tai kappaleisiin jakamista ainakaan e-versiossa. Pilkut sekä kysymysmerkit ovat käytössä.
Lukeminen sujuu kuin uiskentelisi sanoiksi puettujen muistojen virrassa. Milloin vain voin pitää tauon, sammuttaa Readerin ja vaikka vaipua uneen. Otinkin tavakseni lukea Fossea illalla viimeksi rauhoittuakseni nukkumiseen. Mitään ylen järisyttävää teksti ei vyörytä esiin, ellei sellaisena pidä toisen taiteilija-Aslen ilmaantumista kuvioon.
Dylgjassa asuvalla Aslella on avulias naapuri Åsleik, joka ilmaantuu ovelle kyselemään, lähtisikö Asle tänä vuonna siskon luo joulun viettoon. Åsleik on saanut vuosittain valita pienen maalauksen vietäväksi siskolle lahjaksi. Asle on pysynyt kotonaan. Jokin päänsisäinen kateuden ja kiusaantumisen tunne väreilee miesten välillä puhuttaessa Andreaksen rististä uusimmassa isohkossa maalauksessa. Vasta kirjan II osassa siskon nimeksi mainitaan Guro. Sen nimisen naisen Asle muistaa tavanneensa lähikapupungissa Bjørgvinissa. Sinne on asiaa aika ajoin ostoksille ja myös Galleria Beyeriin, jossa aina ennen joulua on taiten ripustettuna Aslen maalausten näyttely.
Kaupunkiin ajaessaan Asle on näkevinään nuoren miehen ja nuoren naisen milloin kävelemässä tien laitaa, milloin puiden siimeksessä tai lumessa. Mies muistuttaa pitkässä mustassa takissaan ruskea nahkalaukku olkapäällä Aslea itseään nuorena. Nainen on Ales, vaimo, edesmennyt kaipauksen kohde. Nimet Asle ja Ales mietityttävät.
Kaupungissa herkästi eksyvä Asle osuu kapealla kadulla numero viiden kohdalla lumessa makaavaan mieheen kuin itseensä, sillä kyseessä on se toinen Asle pahasti alkoholisoitunut. Taksilla umpikänninen tulee toimitetuksi sairaalaan. Pitäisi myös pelastaa miehen koira, joka on jäänyt yksin asuntoon. Monta kiemuraa, osin hellyttäviä, kehkeytyy pelastusoperaatiosta, kunnes pieni Brage päätyy tolpillaan olevan Aslen kainaloon ja taluttimen päässä pyörimään lumihangessa. Myös Guro-nimisen naisen apu on tarpeen. Tarjolle ilmaantuu haalea näkymä Aslen ja Guron aiemmista tapaamisista jopa samassa vuoteessa.
II-merkintä johdattaa Aslen lapsuuteen vuonon rannoilla. Koti sijaitsee valkoisessa talossa rinteellä. Pihapiirissä on toinenkin valkoinen talo, jossa aikoinaan asuivat isovanhemmat. Aslea vetää puoleensa se, mistä äiti on varoittanut: laituri, ranta, venevaja, vene, kaljupäisen miehen autokyyti.
Pikkusisko mukanaan poika kulkee yhä pidemmälle "omaa" polkuaan loitommas äidistä. Pikkusisko haraa vastaan, mutta seuraa kuitenkin, kun veli talloo nokkoset mataliksi. Uhka leijuu ilmassa.
Kerran yksin maidon hakuun lähetettynä Asle kohtaa kaljupäisen miehen ja suostuu tämän ajelutettavaksi. Käy selväksi, miksi mies haluaa pikkupojan seuraa. Asle saa kolme kruunua ja kutsun tulla miehen taloon. Siellä olisi - myös - tarjolla jäätelöä ja karamelleja.
Omalaatuinen, syvällinen lukukokemus, vaikka en jaa kirjailijan harrasta uskonnollisuutta pitkine rukouksineen. Paljon tulee kerrotuksi olemisen pohdiskeluna omasta itsestä ja tutuista ihmisistä. Odotan lisää piirteitä toisesta Aslesta ja hänen ryyppäämisistään. Myös Guro on yhä arvoitus, samoin pikkusisko Alide.
Åsleik edustaa tavallista uutteraa maallikkoa ilman syvällisiä pohdiskeluja. Silti Asle on pannut merkille, että Åsleik näkee maalauksissa muutakin kuin pinnan. Jää epäselväksi, minkä maalauksen mies valitsee siskolleen Gurolle vietäväksi. Tällä kertaa se olisi jokin iso.
Asle tunnistaa maalauksen valmiiksi, kun se hohtaa. Pimeässä mies tarkistaa, mitä hän näkee - ja näkee teoksensa hohtavana. Siksi Asle aikoo pitää uusimman maalauksen itsellään ja viedä se talteen vintille heti aamusta. Juuri sen kaiketi Åsleik olisi halunnut antaa siskolleen, muttei saanut sanotuksi illalla ratkaisuaan. Kumpi ehtii ensin?
Jatkan Septologian parissa, kunnes koko teos on luettu. Seuraavaa osa on jo ilmestynyt suomeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti