"Kirja hengittää lihaa, lihaisuutta ja lihallisuutta" tiivistää Anna Hollingsworth 21.1.2026 Ylen Kulttuuritoimituksen julkaisemassa arviossa Mariia Niskavaaran esikoisromaanista (Kosmos 2025, kansi Ulla Donner). Moni kriitikko on sen noteerannut, myös käännösoikeuksia on varattu kymmenittäin. Niinpä tartuin toimeen, ostin kohutun kirjan e-versiona ja luin sen kangertelematta. Ronski ote hymyilytti. Kirjailija kuuluu itse määritelleen tarinansa groteskiksi saduksi.
Ester on se, joka kertoo tarinansa. Hän kasvaa lihakauppiaan ja tämän vaimon ainoana lapsena, sillä isokokoisena vauvana hän syntyi keisarinleikkauksella. Samalla äiti menetti kohtunsa ja unelmansa lapsikatraasta.
Äiti panee toivonsa Esteriin, jolle jokaisena syntymäpäivänä antaa nuken hoivattavaksi niin, että hän sitten joskus osaisi hoitaa omia lapsiaan. Muut nuket eivät tunnu miltään, kun isä kerran tuo liha-alan messuilta Esterille Barbien. Se on kaunis. Mutta Ester ei välitä pukea sitä. Äidin vaatimukset kaikuvat kuuroille korville. Sitten Ester ottaa ja leikkaa Barbien tukan, mistä seuraa hiukan äläkkää kalliin nuken pilaamisesta. Niinpä Ester napsaisee nukelta pään ja tunkee sen suuhunsa kuin lihapullan. Yhtä helposti sen nielaisee kuin palan maksamakkaraa tai aladobia. Nuken kroppa joutaa roskiin. Pää pysyy Esterin sisällä. Edes lääkäri ei saa sitä pois, vaikka näkee kalpean naaman suolten seassa.
Omasta sängystään Ester katselee vastapäiselle seinälle kiinnitetyn kauniin miehen kuvaa, etenkin miehen silmiä. Kainaloiden haiskahdus saa tytön liikkeelle. Hän etsii oikeaa miestä, repii miehen kuvan seinältä. Määrätietoisesti Ester valitsee kohdalle osuneen koulutetun seminologin, keinosiementäjän. Itse kookas, hyvärunkoinen Ester päätyy työhön paikkakunnan tehtaaseen. Se on iso teurastamo, jossa hänet koulutetaan teurastajaksi. Päivittäin hän tervehtii portinvartijaa, joka tuntuu erityisesti huomaavan juuri Esterin.
Varmana valinnastaan Ester avioituu keinosiementäjän kanssa. Uutterasti pari yrittää saada Esterin raskaaksi, mutta kun se joskus onnistuu, seuraa keskenmeno. Äiti kuulostelee tämän tästä, joko Esterin vatsa pönköttää. Samoin tekevät työkaverit.
Ei auta kuin lähteä hakemaan apua lääkäriltä:
Ester istuu ja odottaa. Naisia menee sisään ja tulee ulos. Viimein tulee Esterin vuoro. Koko käytävä kuulee hänen nimensä lausuttavan, Ester, käytävässä kajahtaa Lääkärin pyöreällä kuorobaritonilla, ja kaikkien katseet takkinsa liepeissä Ester kävelee vastaanottohuoneeseen.
Lääkäri kysyy: Ja mikäs meitä tänään vaivaa?
Ester sanoo: Lapsettomuus.
Mutta se ei ole Lääkärin mielestä mikään oikea vaiva, vaan aivan tavallinen tapahtuma ihmislajin historiassa. Samanlaisia tapahtumia ovat: syntymä, kuolema.
Siihen täytyy vain tottua, Lääkäri sanoo. Eihän lisääntyminen sentään mikään yksilönoikeus ole.
Murskatuomio! Voisiko olla niin, että Ester sittenkin valitsi väärin. Olisiko portinvartijasta ollut Esterin lasten isäksi?
Lopulta Esterin sisältä löytyy lihaisa kasvain. Sitä hän vaalii, kanniskelee sylissään, esittelee muillekin ja antaa jopa koskea, kunnes päätyy taas tehtaan portille. Ja vihdoin Ester näkee, kuinka ihanat silmät portinvartijalla on. Yhtä ihanat kuin muinoin julistemiehellä. Ester värähtää, punastuu, tuntee kasvaimessa villiä tutinaa. "He hymyilevät toisilleen. Sanovat: Hei vaan Ester. Hei vaan."
Sen pituinen se.
Osuipa hollille omalaatuinen kirja, jonkalaista en muista ennen lukeneeni. Vain Voltairen Candide tunkee mieleen Esterin oheen.
Kiitos tekijälle!
7 kommenttia:
Ai tämmöinen satu. Olen huomioinut tämän kirjan saaman suosion ja useat käännössopimukset, vallankin kun kirja on esikoinen, mutta en ole tiennyt millä tyylillä kirja on kirjoitettu.
Kuulostaa hauskalta, ja hauska on vakavien välillä tarpeellista.
Jotenkin kohotettu, jämpi, suorasukainen tyyli vetosi minuun kovasti. Asiat on kirjoitettu halki, näkyviksi. Liha, lihaisuus, vanhemmat kaikki. Ja se raskaaksi tulemisen vaikeus samalla kun aviomies, diplomiseminologi, saattaa työssään tiineeksi jokaisen emakon.
On vielä lisättävä, että teksti on läpeensä hirtehistä, vaikka huumorin alta pilkottaa suuri kipu.
On omintakeisen kuuloinen lähestymistapa, ehkäpä olisi pitänyt minunkin jatkaa lukemista että olisin päässyt sisälle tähän kerrontatyyliin. Ja Voltairen Candide siis tuli mieleen.. Siitäkään ei mitään havaintoa minulla.
Kirjat ovat yhä olemassa, voit tarttua kumpaankin. Voltairen jopa sain oitis kirjastosta. Esterin ehkä joutuisit ostamaan.
Tuntui tutulta, olen tainnut lukea tuon. Muistelen, että pidin siitä ja että Ester oli hyvinkin rohkea tyttö, surullisuus oli kyllä läsnä. Olen näköjään hyppinyt yli tuon barbien vatsassa?!
Vanskille terveiset. Kiva että ollaan taas yhteyksissä.
Lähetä kommentti