Äitienpäivää klaanin voimin

Kuvasarja kertokoon eläväisistä tilanteista pihapiirissä, jonka laidoilta löytyy kummankin lapseni koti. Sinne ovat tottuneet tulemaan heidän lapsensa perheineen, kuten myös me isomummut. Minulla on ollut kiinnitys paikkaan 1940-luvun lopulta, jolloin sotainvalidi-isäni sai isohkon rintamiestontin. Sille lähes hartiapankkivoimin vanhempani rakensivat talon. Isän kuoltua 1982 äitini asui taloa yksin. Hänen toiveestaan ainoana perillisenä käynnistin tontin jakamisen kahtia. Posti toimitti perille kirjeen hyväksytystä asemakaavanmuutoksesta kaksi viikkoa äitini kuoleman jälkeen loppuvuodesta 1990. 

Olisi kokonaan oma juttunsa käydä läpi, kuinka talossa tuli tehdyksi iso remontti ja tytär perheineen muutti Helsingistä Turkuun ensin vuokralaisiksi, kunnes tytär ja vävy ostivat talon omakseen. Talo on sittemmin kokenut lisää muutoksia, mutta toimii yhä tyttären ja vävyn kotina. Tilaa on niin paljon, että parin omat tyttäret perheineen mahtuvat oleskelemaan myös yökylässä.

Pojan perheelle rakennettiin uusi talo ositetulle tontille. Se valmistui 1996.

Mitään raja-aitaa pihojen välillä ei ole. Viisi serkusta ovat tottuneet liikuskelemaan joka puolella. Niin tehtiin koko porukalla myös eilen. Enimmäkseen kuitenkin oltiin niin sanotun ylätalon pihalla, jonne vävy on äskettäin toteuttanut nuotiopaikan. Hän keksi ehdottaa yhteistä ulkoilmatapahtumaa äitienpäiväksi. Idea sai heti kannatusta. 

Kaasugrilliäkin tarvittiin, kun kypsät, maustetut ribsit kuumennettiin.

Lisävahvistus saatiin naapurin grillistä. Sisko ja sen veli hoitelevat paistamisia. Salaatit oli tehty valmiiksi alatalossa, vaikka kuvassa isäntä näyttää joutilaalta.

Ateriointia varten oli kannettu framille pöytä alapihalta.

Jossain välissä yksi isä ehti opastaa lapsia potkulaudalla ajeluun. Kaksi lautaa oli tarjolla, kiitos mofan.

***

Jälkiruoista vastasi Kirkkonummelta saapunut perhe, jonka äiti on ylätalon tyttäristä keskimmäinen.

Tarjolle ilmaantui myös vaahtokarkkeja paahdettavaksi ja nautittavaksi suklaan kanssa. Musta muovihanska kädessä kuuman hökötyksen keksien välissä pystyi viemään suuhunsa. Silti makeaa tahmaa levisi leualle ja sormiin – uusi makuelämys ainakin minulle. Jäi toiselta isomummulta kysymättä arvio tästä herkusta.

Hienosti hoituivat tarjoilut yhteistyönä ilman isomummujen panosta. Me vain istuimme ja nautimme. Tuota pikaa olemme myös naapureita, sillä miniän äiti Tampereelta muuttaa kesäkuussa asumaan Saga Kaskenniittyyn. 

Kööpenhaminaan ja Uppsalaan asettuneet klaanin jäsenet näyttäytynevät kesän mittaan kotimaassa ja samalla Sagassa moikkaamassa meitä isomummuja. 

"Älkää unohtako minua!", Border-vanhus tuntuu tuumailevan. Myös toinen hauva oli paikalla – liekanarussa. 

Kotiin palattua nostin laukusta esille kortteja, kuvasin ne ja lähetin lämpöiset kiitokset tekijöille vielä uudemman kerran. 

Huomaa vauvan jalkapohjien kuvat sydämessä. Kyseinen typykkä ihmettelee valokuvassa kukkia. Hänen syksyllä 10 vuotta täyttävä pikkuserkkunsa on askarrellut kukkakortin teksteineen. Samoin on tehnyt typykän äiti. Kummallekin lisäkiitos käsityötaidosta!

Monen sortin mammoja Marttilassa

Tänään vävy tarjosi perhekunnalleen melkoisen äitienpäiväretken sukulaistensa luo Kylämäen hevostilalle Marttilaan. Elina Kylämäki opasti tulijat oitis kärrykierrokselle, jolla ohjastajana toimi velipoika Juha, tilan nykyinen isäntä. Niinpä saimme tuntumaa sekä hevosiin että niiden nykyaikaiseen hoitoon. Tilalla näet toimii myös erityinen hevosten hyvinvointikeskus infrapuna- ja vesihoitoineen.

Olenkohan edes lapsena ollut yhtä vauhdikkaassa ja pehmeäjousisessa kyydissä. Tuskin, jos oikein muistan. Laitumeltaan suomenhevoset seurailivat kieseissä ohi porhaltavaa porukkaa sen kummemmin kommentoimatta.

Kierroksen perään siirryttiin aterialle, jonka tilan vakituinen kokki oli valmistanut. Liharuuista erityisherkkuna tarjottiin eri tavoin valmistettua hevosenlihaa. Kaikki muukin runsaasta noutopöydästä lautaselle poimittu kertoi emännän ja kokin osaavan asiansa.

Äitienpäiväkakun ja kahvin perään lähdimme isännän matkassa kierrokselle tilan eri rakennuksiin, talleihin ja pihattoon. Arvokkaana omassa aitauksessaan asteli aikanaan kuulu ravikuningatar. Nyt se viettää leppoisia eläkepäiviä tunnustuksena ravaamistaan miljoonatuloista. Pahaksi onneksi kuva jäi ottamatta.

Talleissa hirnahteli lisää hevosia. Puhelin ei enää unohtunut taskuun. Kamera oikeassa vireessä tiirailin ihmeitä. Suloisinta katseltavaa löytyi heti ensimmäisestä pilttuusta, jossa shetlanninponin varsa uinaili. Kuva ei kerro, kuinka pikkuisesta lapsukaisesta on kyse. Eihän sen emäkään ole suuren suuri.

Kokoeron huomasi, kun näki suomenhevosen perheonnea lähipilttuussa. Tästä kuvasta ei näy, kuinka tarkkaan tamma vahti meitä kävijöitä, jotta kukaan ei eksyisi liian lähelle varsaa. Palasin muun porukan mentyä ja melko kaukaa nappasin vaivihkaa kuvan. Rajaamalla syntyi vaikutelma lähiotoksesta.

 Kaikkiaan tilalla on hevosia satakunta. Useissa eri aitauksissa käyskenteli sekä lämminverisiä, suomenhevosia että poneja. Tässä yksi ponihurmuri tukka silmillä.

Kylämäen hevostilalla on jo pitkään ollut myös pihatto, jossa hevoset liikuskelevat vapaasti iän mukaisina pikku laumoina sisään ja ulos. Niille on kaiken aikaa tarjolla heiniä.

 Oli jännä kuulla, että tällä tavalla vapaasti elelevät hevoset varttuvat lihaksiltaan vankemmiksi kuin tallioloissa. Niiden koulutus ravihommiinkin helpottuu, kun ne ovat tottuneet toisten hevosten kanssa lauman tavoille. Tallioloista kuuluu tulevan hevosia, jotka ottavat ohjastajasta itselleen tarpeellisen vastuksen, mikä kuulemma voi olla rankkaa.

Nuorin tyttärentytär teki alustavaa tuttavuutta nuoriso-osaston heppojen kanssa. Loppukuusta hän palaa tilalle tositarkoituksella, sillä tänään sovittiin maastoratsastuksesta, jolle osallistuu perheestä ehkä joku muukin kuin Minna. Kenties myös minä lähden taas mukaan, mutta en istahda edes lauhkeimman tamman selkään. Tällä erää riittää, että olen jo kuukausitolkulla potenut kipeää vasenta olkapäätä. Parasta vältellä lisävammoja, vaikka kuinka lystiä hevostelua olisi tarjolla.

Kauniiksi lopuksi kiitän tyttären perheen nuoriso-osastoa kumppaneineen. Heti tavattaessa he ilahduttivat tätä isoäitiä kukkapaketilla halausten kera. Päivän reissulta kotiin tultuani avasin käärön ja vapautin sisällön hiukan istutusastiaa isompaan kippoon. Pikku hiljaa olen oppinut vaalimaan orkideoja, niin että taidanpa saada kuvan tuoreesta tulokkaasta iloa vuosikausiksi. Iso kiitos myös vävylle äitienpäivästä kaikkine elämyksineen.

Isoäidit kaksin lounaalla

Äitienpäiväksi saatiin taas auringonpaistetta niin kuin viime vuonnakin. Silloin meitä oli iso oma poppoo atrialla Nautelan kartanossa, joka sijaitsee Aurajoen tuntumassa lähellä Liedon asemaa. Tänään seuraa toisilleen teki kaksi mammaa, ystävykset vuosikymmenten takaa, nykyisin myös naapurukset. Niinpä mentiin Liedon Yliskulmalle, jossa sijaitsee Parmanharjuksi nimetty mäki hyppyreineen ja hiihtoreitteineen. Alarinteen tieltä avautuu vaikuttava viljelysmaisema, jota halkoo syvällä peltouomassa Savioja, ennen muinoin oikea joki. Keskellä peltojen takana häämöttää ystäväni kotitilan rakennuksia.

Mäen juurella seisoo talkootyönä takavuosina rakennettu komea pytinki, vastikään vielä täysin remontoitu. Jo pelkkä Liedon Parman kotipaikka (http://www.liedonparma.fi/) kielii vahvasta urheiluharrastuksesta. Lisäksi kahvilan puolella on näytteillä komeita pokaaleja kertomassa saavutuksista ja suunnistusmestaruuksista. Mutta ei nyt niistä tämän enempää, sillä tänään kokoonnuttiin nauttimaan hyvästä ruuasta. Väkeä kertyi salin täydeltä vauvoista vaareihin.

Kuvassa myhäilee se toinen mamma, Marja-Riitta Perttula, syntyperäinen yliskulmalainen, joka jo eilen tuttujen kesken juhli samassa paikassa kyläyhdistyksen 30 vuoden ikää ja piti tilaisuudessa oivan puheen. Kansanperinnettä opiskelleena ja pitkään harrastaneena asiantuntemusta riittää varsinkin, kun oppi on yhdistynyt omaan toimintaan kotikylää laajemmissakin kulttuuririennoissa. Minun kannaltani hienoa on se, että muualta tulleena pääsen usein osalliseksi paikkakunnan kuvioihin - ja aina hyvässä seurassa!