Sesongin ulkopuolella reissuun lähteneet halpismatkalaiset ällistyivät ensimmäisen hotellin loistokkuutta. Yöllä tullessa ravintola tarjoili jos jonkinmoisia kylmiä herkkuja, aamulla ylen runsaan aamiaisen. Ja mitä ulkoa löytyikään? Allasta ja merenrantaa, vesiliukumäkiä, baareja, varjoisia lepotuoleja, kissojakin...
Papparazin puuhissani bongasin lavalta varhaiset jumppaajat ojentelemassa
jäseniään musiikin tahdissa. Iltaisin kaiketi sama paikka palvelee
esiintymislavana. Pikaisen katselmuksen jälkeen minun oli kiiruhdettava bussiin, sillä meidän porukka vietiin jokiristeilyille Manavgat-joen alajuoksulle. Kelpasihan sekin, ei siinä mitään.
Meren tuntumassa porukka pääsi laivasta vapaasti kirmailemaan lähes autiolle hiekkarannalle. Se on vielä melkoisen tuotteistamaton, muttei pitkään, sillä lähistöllä rakennetaan kahta hotellikolossia. Luulisi niiden levittäytyvän palveluineen rannalle asti. Toistaiseksi vain muutama huivi- ja mehukauppias houkutteli ostajia. Pari kamelia seisoskeli rannalla muovipussit hännäntöpönsä alla. Jokunen tarttui tilaisuuteen ja pääsi maksusta pikku kierrokselle kamelin selässä. Minä hipsin loitolle kaikista muista, keinottelin uikkarit päälleni ja painuin lämpöiseen mereen. Pikku hiljaa uimareita ilmaantui lisää.
Kun uusi aamu koitti, istahdettiin taas bussiin. Alkoi pitkä matka kohti Konyaa kaarrellen Taurus-vuoriston jyrkkiä teitä ja lopulta ajellen valtavaa tasankoa. Konyassa oli määrä pysähtyä ja käydä kuulussa Mevlana-museossa, entisessä tanssivien dervissien luostarissa. Paikka on nykyisin pyhiinvaelluskohde. Satunnaisena kävijänä en kuitenkaan saanut tungoksessa tuntumaa hartauteen saati pyhyyteen.
uusvanhaa boutique-hotellia. Siellä viihdyttiin peräti kolme yötä. Päivät kuluivat erikoislaatuisissa tuffikivimaisemissa.
Kuvasin alle kartan, jonka vasemmassa alanurkassa häämöttää Hasan-tulivuori, oikealla laidalla Erciyes-tulivuori, Niiden purkaukset hyvin kauan sitten näkyvät yhä maiseman ominaispiirteissä. Niistä lisää seuraavassa blogitekstissä.
