Murenevia kummajaisia

Maailman ihastuttavimmaksi keijujen maisemaksi luonnehtii matkan ohjelmalehtinen Kappadokian paikkoja, joissa kiertelimme pari kolme päivää. Minusta omalaatuiset kivimuodostelmat ovat paremminkin tonttuja tai päivänvaloon pöllähtäneitä maahisia. Kotoisista alisen otuksista kerrotaan tarinoita, mutta yhtään kunnon juttua emme kuulleet tulivuorten jälkeläisistä. Tuulet, sateet, paahteet ja muutama tuhat vuotta myös ihmiskädet ovat muovailleet alueen runsaita, helposti muokattavia  tuffikiviä. Kolikollakin niistä saa palasia irti, kuten opas osoitti.

Aikoinaan kristityt koversivat alueelle luostareita sekä munkeille että nunnille. Munkkilaaksona tunnetusta paikasta löytyy yhä myös luolakirkkoja. Useimpiin pääsee piipahtamaan sisälle.

Vainoaikoina kristityt pakenivat maanalaisiin "kaupunkeihinsa". Niitä kuuluu löydetyn 36. Pikkukuvan otin sisältä pakopaikasta. Reikä, josta paistaa päivänvalo, on ollut alkuna yhdelle luolastolle. Sen alkukuoppaa syvenettiin miehen mentävän kokoisena. Pikku hiljaa kovertajaa laskettiin köyden varassa yhä alemmas. Kivenmurusia ilmeisesti hilattiin ylos maan pinnalle. Vuosituhansien kuluessa maanalainen verkosto täydentyi ja tarjosi ihmisille suojaa myös talven kylmyyttä vastaan.

Erciyes-tulivuori kohoaa yli 5000 metrin korkeuteen. Se häämötti taustalla usein, kun pyörittiin suppeahkon alueen kivimuodostelmia ja laaksoja ihmettelemässä.

Jossakin taannoisessa matkailuohjelmassa näytettiin kuvia hienosta luolahotellista. Sellaiseen ei tällä matkalla eksytty, mutta yksi rakenteilla oleva  - tai hylätty? - osui kohdalle.

Koska kuvasin vuoroin Nikonilla, vuoroin Lumialla, otosten jälki vaihtelee. Alla Lumiaan tallentunut näkymä laaksosta, jossa tuntuu asustavan hattivatteja. Herättivät hilpeyttä...

Taustalla  häämöttää vuorenseinämä. Siitä paistaa punaisena vyöhykkeenä kiviaines, jonka mukaisesti puhutaan Punaisesta vuoresta. Ollapa geologi tai muu asiantuntija! Näkymistä olisi pystynyt lukemaan maaperän historiaa jopa 60 miljoonan vuoden ajalta. Maallikkonakin huomasin, kuinka selvästi erilaiset kerrostumat esiintyvät. Monien kivitornien hattuosa oli rapautunut reiälliseksi ellei peräti ollut jo tyystin murentunut soraksi maahan. Kuinkahan pitkään nämä nurenenvat kummajaiset säilyvät? Nykyisin niissä ei enää ole lupa asua. Silti yhdestä laaksosta löytyi pikkuinen, toimiva  poliisiasema koverrettuna tuffikiveen.

Tässä vielä linkki, josta löytyy innostavia lisätietoja: http://www.rantapallo.fi/turkki/kappadokia/

Matkaa ei kuitenkaan järjestänyt linkin esittelemä taho, vaan sellainen, joka tarjosi halpaa pakettia muutaman aikakauslehden välityksellä.

Turkkia ihmettelemässä

Ensi kerta Turkissa tuotti elämyksiä, joita paraikaa sulattelen. Kotoisen harmauden sijaan sain viikon paistatella auringossa, mikä jo sinänsä tuntui hulppealta. Antalyan liepeillä viihdyttiin pari yötä. Sitten startattiin kohti Kappadokiaa lähes 600 kilometrin päähän.

Sesongin ulkopuolella reissuun lähteneet halpismatkalaiset ällistyivät ensimmäisen hotellin loistokkuutta. Yöllä tullessa ravintola tarjoili jos jonkinmoisia kylmiä herkkuja, aamulla ylen runsaan aamiaisen. Ja mitä ulkoa löytyikään? Allasta ja merenrantaa, vesiliukumäkiä, baareja, varjoisia lepotuoleja, kissojakin...

Papparazin puuhissani bongasin lavalta varhaiset jumppaajat ojentelemassa jäseniään musiikin tahdissa. Iltaisin kaiketi sama paikka palvelee esiintymislavana. Pikaisen katselmuksen jälkeen minun oli kiiruhdettava bussiin, sillä meidän porukka vietiin jokiristeilyille Manavgat-joen alajuoksulle. Kelpasihan sekin, ei siinä mitään.

Meren tuntumassa porukka pääsi laivasta vapaasti kirmailemaan lähes autiolle hiekkarannalle. Se on vielä melkoisen tuotteistamaton, muttei pitkään, sillä lähistöllä rakennetaan kahta hotellikolossia. Luulisi niiden levittäytyvän palveluineen rannalle asti. Toistaiseksi vain muutama huivi- ja mehukauppias houkutteli ostajia. Pari kamelia seisoskeli rannalla muovipussit hännäntöpönsä alla. Jokunen tarttui tilaisuuteen ja pääsi maksusta pikku kierrokselle kamelin selässä. Minä hipsin loitolle kaikista muista, keinottelin uikkarit päälleni ja painuin lämpöiseen mereen. Pikku hiljaa uimareita ilmaantui lisää.

Kun uusi aamu koitti, istahdettiin taas bussiin. Alkoi pitkä matka kohti Konyaa kaarrellen Taurus-vuoriston jyrkkiä teitä ja lopulta ajellen valtavaa tasankoa. Konyassa oli määrä pysähtyä ja käydä kuulussa Mevlana-museossa, entisessä tanssivien dervissien luostarissa. Paikka on nykyisin pyhiinvaelluskohde. Satunnaisena kävijänä en kuitenkaan saanut tungoksessa tuntumaa hartauteen saati pyhyyteen.

Matka jatkui kohti Göremeä ja sen liepeillä sijaitsevan kallioisen Ürgüp-nimisen kylän
uusvanhaa boutique-hotellia. Siellä viihdyttiin peräti kolme yötä. Päivät kuluivat erikoislaatuisissa tuffikivimaisemissa.

Kuvasin alle kartan, jonka vasemmassa alanurkassa häämöttää Hasan-tulivuori, oikealla laidalla Erciyes-tulivuori, Niiden purkaukset hyvin kauan sitten näkyvät yhä maiseman ominaispiirteissä. Niistä lisää seuraavassa blogitekstissä.