Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bastion. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Bastion. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Katse kaakkoon


 Pikainen käynti J. L. Runebergin kotimuseossa Porvoossa tuotti muutaman erityisen hauskan elämyksen. 

 

 Yksi niistä pilkistää pariskunnan makuutilan sängyn alta. Kikatusta kuuli vain museossa vieraillut ja korviaan höristänyt. Oli kyse Porvoon triennaalin levittäytymisestä ympäri kaupunkia. Paljaat jalat ja nauru ovat osa Anne Meskanen-Barman sekä ​Linda Granforsin ja Aura Hakurin Runebergin kotimuseoon sekä puutarhaan sijoittamista teoksista.

Runoilijan halvaannuttua hän nukkui erillään Fredrikasta. Vaimoa ja palveluskuntaa on tarvittu paitsi hoitotoimiin myös pyörätuoliin siirtämisessä. Se kuuluu olleen veljen kehittelemä.

Herrainhuoneessa metsästäjä itse saattoi ihailla jälkiä saaliista, kun ei enää päässyt metsälle.

Suurperheen lasten vartuttua aikuisiksi enin osa taloa vuokrattiin tutulle perheelle. Fredrikalle ja kaiketi keittiöapulaiselle jäi kuvan pieni keittiö, jonka vieressä on esillä näyttävä valikoima astioita tilavassa kaapissa.

 Komeaa salonkiakaan tuskin oli ikävä enää loppuvuosina.

 Porvooseen veti museokäyntiä enemmän lapsuudenystävän ja hänen miehensä tapaaminen. Pariskunnan tilanne muistuttaa Runebergien viimeisiä vuosia, tosin ystäväni potee muistisairautta. Aviomies hoitaa vaimoaan ja myös huushollia ilman ulkopuolista apua. 

 

Vuosi sitten Kotkasta, josta tuoreeltaan kirjoitin blogijutun, oli määrä jatkaa Haminaan, mutta into loppui kesken. Niinpä nyt oli ladattu akkuja kestämään Haminasta edemmäs vielä Virolahdelle asti.

Jättilippu ottaa lännestä saapuvat tulijat vastaan. On siinä ihmettelemistä. Niin kuuluu olleen myös kaupungin päättäjillä, jotka ovat saaneet niskaansa ryöpytyksiä budjetin ylityksistä monen kaupunkilaisen turhuutena pitämään hankkeeseen. Mutta matkailijoita lippu vetää Haminaan. Yle  kertoo havainnollisesti koko tarinan lippuhankkeesta eri vaiheineen ja lopulta uuden innostuksen viriämisineen.

Muutakin nähtävää Haminasta löytyy. Varsinkin Tervasaari osoittatui kelpo paikaksi. Se on Kotkan puistojen veroinen kukkula kivi- ja vesiputousrakennelmineen. Osattiin uumoilla, että  Kotkan kuuluisa kaupunginpuutarhuri, Heikki Laaksonen, on ollut  asialla myös Haminassa. Muutamassa vuodessa paikka vehreytyy, sillä lannoituksista huolehtii parvi hanhia. Voi tosin olla linnut näykkivät myös äskettäin istutettuja kasveja...



Samaa Tervasaarta on seuraavan kuvan alue, jolla sattuu ja tapahtuu kaikkea muuta kuin entisaikojen virallisia tulli- tai passitoimituksia. Koko talo on täynnä vintage-tavaraa. Jopa miinanraivaajana palvellut alus on myytävänä joko kokonaisena tai osina. Puretuista miinoista on tehty ainakin yksi muistomerkki.

Laivan kohdalta portti aukesi Port of Hölmölään. Saman tien isäntä Patu Patanen rupesi selostamaan, kuinka hän oli pelastanut nallensa turvaan karhua jahtaavilta metsästäjiltä, siinä sivussa myös sateelta. Karhun metsästyskausi kuulemma alkoi juuri viime viikonloppuna.

Pate avasi meille kahdelle daamille oven komeaan satamarakennukseen ja sen tavarapaljouteen. Sisällä puikkelehditaan kapeita väyliä. Tavaroita on järjestelty jonkin systeemin mukaisesti, mutta turha sellaisesta oli kysellä, kun Pate luovi Jukeboxille. Hän valitsi meille kaksi kappaletta, toisen Veikko Lavilta, toisen Pelle Miljoonalta, Haminan omalta pojalta. Komeasti soi!

Yläkertaan on viriteltynä omaperäisiä installaatioita.

Kaupungin toisella laidalla valmistauduttiin lauantaina iltapäivästä tärkeään pesäpallo-otteluun. Väkeä valui katsomoon, mutta me hiippailimme kentän ohi tutkailemaan Haminan bastionin näyttäviä katoksia. Oli meneillään Agapetuksen Syntipukki-esityksen väliaika, joten pääsimme kaartamaan teatterialueen laitaa takaisin kaupungin kaduille.

Viehättäviä katunäkymiä oli kuvaamassa pari nuortakin naista. Heitä kiinnostivat myös eläimet. Minulle riitti tämä yksi näkymä  ulko-ovesta, joka johtaa suoraan asuntoon.

Reserviupseerikoulun läheltä löytyy tärkeä hahmo patsaana. Se esittää kuuluisaa Varvaraa, pullanmyyjää. Viereiset penkit testattiin ja hyviksi havaittiin, vaikka kahvipaikasta ei ollut tietoa. Oli lopulta tyytyminen huoltoasemaan, joka sentään oli auki, kun paikkakunnan paras kahvila, Konditoria Huovila, sulki ovensa lauantaina kahdelta.

 Jo perjantaina suoraan Porvoosta ajelimme museotietä Virolahdelle, jossa matkailijoille on avattu Venäjän vallan aikaisia kivilouhoksia. Ellei olisi ruvennut satamaan, olisimme kai yrittäneet painua Pyterlahden lomkalle, jossa kauan sitten kävin äitini kanssa ja melko äskettäin samoissa maisemissa yhden tyttärentyttären kanssa. Äiti oli syntyisin Pyterlahden Santaniemestä ja puhui louhoksesta lomkana. Nyt sinne tosiaan mennään Lomkantietä, ei enää kinttupolkua.

Porhalsimme muutaman kilometrin Virojoelta Vaalimaan suuntaan hotellista saadut kahvilippuset mukana. Niillä houkuteltiin kävijöitä Zsar Out Letiin, josta huhuja oli kuultu Turkuun asti. Jo on paikka! Linkki näyttää mahtavan julkisivun, omat kuvani elokuun loppupuolen perjantain hiljaisuuden. Ihmisiä tuskin nimeksi ostoksilla, paljon myymälätiloja tyhjinä. Me kaksi ostoshalutonta käytimme kahvilippumme ja ostimme vielä omaan piikkiin kelpo leivonnaiset. Ja sitten vain taivastelimme kulissimaisia rakennuksia.



Loppuun säästin kuvan Virojoelta, koska paikka on minulle perin tuttu lapsuudesta asti. Vietin näet siellä monia kesiä kelloseppä-enoni lapsettomassa perheessä. Eno jopa toivoi minusta työnsä jatkaa, mutta toisin kävi. Kuvan keskellä näkyy saunarantaa, jossa kuusivuotiaana kävin uimakoulun.