Kuva, joka on peräisin sivustolta http://www.kalamies.com/, kertoo illan ja aamun havainnoista myös mökkilammella. Veden pinta väreillä viperteli siellä täällä, kunnes ykskaks jokin otus leiskautti itsensä näkyville. Kaksin silmin nähdyt muutamat hypähdykset olkoot todisteina, että lampeen on puikahtanut jostakin pikku kaloja. Tietääkseni kukaan ei ole niitä istuttanut, vaikka sellaisistakin toimista on alustavasti juteltu yhden naapurin kanssa.
Onkohan mahdollista, että vesilinnut ovat kiikuttaneet hedelmöitettyä kalanmätiä räpylöissään? Jo pari kesää sitten huomasin, kuinka läheisessä lammessa uiskenteli pienikokoisten, viirukkaiden kalojen parvi. Mistä se oli ilmaantunut? En ole sittemmin käynyt vilkaisemassa, vieläkö kaloja näkyy. Pohjavesialueen lammet suomaastossa nääs voivat olla kaloille liian happamia.
Kunpa kalat viihtyisivät, voisivat hyvin, mutta jäisivät komistumatta toisen kuvan leiskauttajan mittoihin. Ruokaa lammessa riittää, sillä uistinvitakasvustoa pilkottaa jo siellä täällä. Kohta sonnustaudun taas märkäpukuun ja aloitan kitkennän. Ehkä samalla pääsen tekemään läheistä tuttavuutta myös kiiltäväkylkisten hypähtelijöiden kanssa.
Seuraan Turusta käsin ympäristön tapahtumia. Kirjallisuutta, leffoja sekä kuvataidetta tutkailen mielelläni. Päivittäin myös kävelen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kalat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013
maanantai 15. huhtikuuta 2013
Laituri näkyy jo
Eilinen auringonpaiste houkutteli ulkotöihin mökillä. Piti muun muassa testata lammen jääpeitteen paksuutta: liian vahvaa puutarhan työkaluilla rikottavaksi. Ehkä jo ensi viikonloppuna jää hellittää sen verran, että saan otetuksi näytteet pulloihin, joista yksi on steriili. On näet tarkoitus tutkia, kuinka hapanta vesi on. Samalla varmistetaan uudestaan veden uimakelpoisuus. Pari vuotta sitten yksi naapuri selvitytti asian ja sai tietää, että kyllä kelpaa, vaikka jonkin verran vedestä löytyi ulosteperäisiä bakteereja. Lienevätkö bakteerit peräisin lammella pesivistä linnuista?
Jo tammikuussa soitin Lounais-Suomen kalatalouskeskukseen (http://www.silakka.info/). Sieltä vastasi puhelimeen mainio mies, joka auliisti opasti kala-asioissa. Niihin kuuluu kalojen istutus. Esimerkiksi pienikokoinen mutu saattaisi elää lammessa. Uistinvita tarjoaisi ruokaa ja suojaa, sillä kitkemisestä huolimatta lammessa taatusti riittää vitakasvustoja ötököineen.
Kalatietäjä suositteli ensi töiksi heti maaliskuussa (!) selvittämään veden happamuuden, sillä keväällä vesi on heikoimmillaan. Koska uistinvita viihtyy lammessa, vesi kaiketi on hapanta, ehkä jopa liian hapanta mudulle. Muista kalalajeista ei vielä ole kunnolla puhuttu. Jahka näytteet on otettu, tutkittu ja tulostettu, soitan uudestaan kalamiehelle neuvottelujen jatkamiseksi. Jo ensimmäisessä puhelussa selvisi, että kalkitsemalla veden happamuutta voi vähentää. Lieneekö muitakin konsteja?
Yksi naapuri tietää jo näistä mietteistä eikä lainkaan pannut hanttiin. Tuleviin neuvonpitoihin kerätään muutakin aineistoa, sillä lisäksi on tarkoitus perustaa tienhoitokunta puolen kilometrin tienpätkälle. Sitä käyttävät metsiään hoitava veljeskaksikko sekä me neljä mökkiläisporukkaa lammen rannalta. Talvella kuvittelin, että asiat olisi ratkaistu jo näin huhtikuussa. Toisin kävi. Lumet ja jää sinnittelevät maiseman peittona. Mutta laituri paljastui eilen, kun loin siltä lumet. Helpotti havaita, että laituri on hyvin kestänyt piilossaan. Se onkin - onneksi - tehty kestämään paikoillaan vuoden läpeensä. A-laitureille menköön kiitos kunnon tuotteesta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)