Amanda ja Alvar

 

Kuva paidasta todistakoon iloa seitsemännestä ja kahdeksannesta lapsenlapsenlapsesta. Näinä syysviikkoina pylvästelen sydämenkuvin. Samalla jaan muiston kahdesta nimiäisjuhlasta. Eilen kokoonnuttiin Naantaliin 8.7. syntyneen tyttövauvan äidinisän ja tämän Marja-vaimon kotiin. Vauvan äidinäiti Mirva, sisarukset, kummit, vauvan isän vanhemmat sekä kaksi isomummua olivat mukana juhlassa. Pitkään olen jo kuullut juttuja Ines-mummusta, runonlausujasta, enkä suotta. Hän tosiaan suoltaa lausuntataiteilijan ottein pitkiä pätkiä ohjelmistostaan, vaikka muistisairaus osallistuu esityksiin. Tämän mummun kunniaksi vauva sai ensimmäiseksi nimekseen Ines.

0

Tasapuolisuuden vuoksi toinen nimi haettiin isän puoleisesta suvusta. Homma ei kuulemma ratkennut helposti. Perheen ollessa Mirva-mummin kanssa matkalla yöjunassa kohti Sodankylää, Mirvan syntymäpaikkaa, vauvan äiti oli vaatinut miestään ilmoittamaan nimen.

 Mikä avuksi? Tekstiviesti Lissulle, isomummulle, tuotti tulosta sähköpostitse. Onneksi on tullut tehdyksi tutkimusta oman isäni suvusta. Siitä on tallessa paitsi A4-kokoinen painate myös PDF-tiedosto. Sen lähetin junassa nimiä aprikoiville. Myöhemmin vielä tohdin suoraan ehdottaa  Amandaa, oman isäni äitiä. Vastaukseksi sain, että nimi on selvillä, mutta paljastetaan vasta juhlassa. Tässä typykkä juhla-asussa:

Me saman pitkän pöydän ympärille kerääntyneet saimme alkajaisiksi arvata, mikä se nimi on. Meille jaettiin paperit ja kynät. Valmiiksi kirjoitettuna lapussa luki Ines allaan tyhjä tila, jossa vinkkinä yksi a. Ihme ja kumma - enin osa arvauksista osui Amandaan. Sepä se! Kovasti odotettu ja rakastettu tyttö sai mainiot nimet. Hyvältä tuntuu sekin, että Ineksen isän serkulla on tytär, jonka toinen nimi niin ikään on Amanda.

Sukuvihkoon on painettu kuvia. Ylle kopioin sen, jossa esiäiti-Amanda myhäilee ympärillään komea katras lapsia. Nykyihmistä mietityttää, kuinka hän kahdet kaksosetkin peräkkäin synnyttäneenä on selvinnyt. Kaikki seitsemän varttuivat aikuisiksi. Muistan kuulleeni, että eläinvälskärinä toiminut isä oli hyvä, osti muun muassa kenkiä lapsilleen sekä aikanaan hankki näille työpaikkoja. Tyttäristä toinen palveli herrasväellä Turussa, oppi keittotaitoja sekä päätyi hyviin naimisiin. Toinen pysyi Rymättylässä, hankkiutui ompeluoppiin ja sittemmin sukulaisten myötä pestattiin hoitamaan puhelinkeskusta. Moni pojista seilasi meriä renkiaikojen jälkeen.

Entä sitten Alvar?

Hän syntyi 13.8. ja on kokonimeltään Eerik Alvar, Fransin pikkuveli, ilman minkäänlaisia liittymiä kummankaan vanhemman sukuun. Tämän vauvan nimiä juhlittiin Kaarinassa viikkoa aiemmin kuin lapsen äidin serkkupojan tyttären. Itse saan komeilla isomummuna tätä nykyä isolle lastenlastenlasten joukolle.

Otaksun, että Alvar-nimi on tarttunut Paimiossa varttuneen vauvan isän korviin Alvar Aallosta. Sijaitseehan yksi Aallon kuuluisista luomuksista, parantola, juuri Paimiossa. Nätisti sointuvat nimet toisiinsa. Pikku särön tosin ensimmäisen nimen kaksi e:tä on aiheuttanut Uppsalaan perheensä kanssa asettuneen pojan tädin korviin. 

Amandalla ja Alvarilla, pikkuserkuksilla, on ikäeroa kuutisen viikkoa. Kumpikin sai syksyn tullen hauskat nimijuhlat sukulaisten ja kummien kesken.

Liitän mukaan keskimmäisen tyttärentyttären ottaman kuvan, jossa sekä tytär mummana että minä isomummuna hymyilemme onnellisina: kolme tyttärentytärtä puolisoineen ovat saaneet aikaan uutta elämää! Sillä suunnalla sarjat lienevät täydet. Mutta pojanpojalle ja hänen vaimolleen soisi lisää lapsia, samoin lapsikatraan alkua pojantyttärelle, joka täyttää 30 marraskuussa ja on äskettäin asettunut asumaan kelpo miehen kanssa. Hyvillä mielin kuuntelin uutista, että pariskunta sekä miehen vanhemmat ja kolme siskoa saapuvat Suomeen lokakuun lopulla. On kuulemma vuorattu mökki Kemiön suunnalta. Varsinainen asia on tavata meidän Niinan vanhemmat ja tutustua kiireettä. 

Juhlat Uppsalassa

Koronaviruksen otteen hellittäessä edes hetkeksi Sonja ja Gustaf rohkaisivat mielensä ja kutsuivat lähipiiriä juhliin. Aiheita oli kertynyt peräti kolme syksystä 2020 alkaen. 

Juhlapäivä alkoi kahdeksankuiseksi ehtineen pojan nimijuhlana ilman ulkoleikkejä ja kaikkia kummeja. Paikalle päässeet seurustelivat jo tottuneesti, sillä yhteyksiä on pidetty naapurimaitten välillä. Gustafin vanhemmat saapuivat hienoine metsästyskoirineen asuntoautolla, sillä perillä odotti asianmukainen aitaus, Gustafin Johnny-isän tekemä.

 Porukassa on useita koiraihmisiä, mikä selittää viihtymisen häkin tuntumassa. Punahousuinen mies etualalla on Sonjan isä, Leo. 

Toki poikakin sai huomiota, mutta sisätiloissa ennen lounasta. Perhekuvia napsi moni, tässä oma ottamani. Oslossa äidin tutkimustyön aikoina syntynyt Hilda isän sylissä, Uppsalassa syntynyt Edvin äidin kainalossa.

Iltapäivätauolta palattiin perheen äskettäin hankkimaan taloon kuin tupaantuliaisiin, vaikka huusholli ehdittiin katsastaa jo aamupäivällä. Oli vuorossa lahjatuolien luovutus. Kutsussa oli mainittu, että ruokapöydän ympärille kaivataan puisia tuoleja, joten kukin porukka voisi tuoda yhden niin halutessaan. Ja tuoleja kertyi hauskoin luovutuspuhein! Mieleen jäi erityisesti Gustafin isän runomittainen pikku puhe. Äiti Renée seuraa vierestä, sukulaispoika Adam ja hänen isänsä Peder oikealla puolella.

Gustafin täti, Ylva, esittelee perheensä tuomaa tuolia. Hanna, Sonjan äiti ja oma tyttäreni, ensimmäinen oikealla.

Tuota pikaa oli aika lähteä kolmanteen juhlaan Paakarintupaan. Se sijaitsee Vattholman ruukkialueella, joka alkujaan kuuluu olleen Kustaa Vaasan perustama kruununtila. Idyllinen paikka lienee nykyisin lähinnä matkailukäytössä. Olisipa ollut aikaa tutustua tarkemmin kauniiseen ympäristöön!

Uppsalaa halkova Fyrisån virtaa aivan tuvan tuntumassa kohti kaupunkia ja sieltä edelleen Mälarenin lahteen.

 Sisällä tuvassa on viihtyisää. Kuvassa Edvinin tädeistä kaksi, Minna ja Heidi (selin) äitinsä Hannan kanssa. Edvin tosiaan oli mukana, mutta pääsi nukkumaan yläkerran rauhaan. Hilda oli viety tuttuun lapsiperheeseen yövieraaksi.

Pikku hiljaa päästiin asiaan, jossa auttoi Sonjan erinomainen kymmenminuuttinen esitys siitä, mitä hän on neljä vuotta Oslossa tutkinut.

Samassa kuvassa äiti ja tytär, tohtoreita molemmat. Kolmas samanmoinen, Sonjan isoäiti, otti kuvan. 

Ennen ateriaa sytytettiin vielä kynttilöitä nostattamaan jo valmiiksi lämmintä tunnelmaa.

 Illallispöytään asetuttiin tasapuolisesti niin, että Gustafin sukua istui omassa päädyssään, Lagströmin väkeä, johon anoppina ja isoäitinä kuulun, toisessa päässä pöytää. Vasemmalla osittain selin kuvaajaan seisoo Gabriella, Gustafin sisko.

Maukkaita kylmiä ruokalajeja kukin haki lautaselleen itse.

 Kuvassa Pia, Sonjan Otto-sedän puoliso, Uppsalan-asukki syntymästään asti.

Akateemisessa juhlassa pidetään puheita. Ne aloitti tuore tohtori, oma äiti ja anoppi lähimpinä kuuntelijoina. Istuin vastapäätä Sonjaa, lastenlapsistani ensimmäistä, vieressäni Gustaf, joka vastasi puheeseen niin, että syntyi hauska dialogi puolisoiden välillä. Vieressäni Sonjan isä, Leo, tyytyi kommentoimaan puheita, joista yhden piti Hanna. Minäkin äidyin muistelemaan 30 vuoden takaisia tapahtumia oman väitökseni aikoihin tammikuussa 1991. Varsinaista puhetta en pitänyt, kerroin vain, miten piti venyä viikon välein oman äidin hautaamisesta väitöstilaisuuteen ja 50-vuotisjuhlaan. Miksi ihmeessä en ymmärtänyt peruuttaa synttärijuhlaa, vaikka sellainen olisi ollut mahdollista! Silloin kevään mittaan en enää jaksanutkaan paljon muuta kuin lepäillä. Töissä toki kävin.

Ehkä Sonja ja Gustaf osaavat minua paremmin arvioida omat voimansa. Ovathan he ymmärtäneet hankkia au pairin avuksi kodinhoitoon kaikkine lasten kuskaamisineen suomenkieliseen päiväkotiin. Harjoitusta tarvitaan, ennen kuin molemmat vanhemmat ryhtyvät täystoimisesti töihinsä. 

Syyskuussa alkaa opettelu uuden perheenjäsenen kanssa. Hän tulee Saksasta, kun pohjoissuomalainen tyttö ei saanut päätetyksi, tuleeko vai ei. Toivotan innostusta, onnea ja jaksamista kaikkiin käänteisiin!