Juhlat pakkasessa

 

Jouluna 1984 odotettiin lasta syntyväksi, mutta eipä ottanut tullakseen vielä Kangasalla juhlapyhiä vietettäessä. Niinpä äidin oma isä talutti mahakkaan tyttärensä autolle, jonka renkaat eivät purreet ylämäen jäähän. Aviomies oli mäen alla valmiina starttaamaan Helsinkiin, parin asuinkuntaan. 

Odotus jatkui, vuosi vaihtui. Vasta myöhään iltapäivällä 2. tammikuuta kuultiin ilouutinen: potra tyttö oli putkahtanut näkyville ja kuuluville. Kasteessa hän sai nimeksi Sonja Helena. Kuvassa Hanna-äiti vauvansa kanssa. Ja minusta tuli mummu. Tätä nykyä myös tytär on jo monen lapsen mumma.

Kovat pakkaset koko tammikuun estivät viemästä lasta ulkoilmaan. Lopulta perhe pääsi näyttämään  tulokasta sekä isän että äidin vanhemmille Kangasalle. Helsingissä toki oli jo käyty ihmettä tutkimassa.

Nyt vuosia myöhemmin oli hyviä syitä juhlia saavutettuja tasavuosikymmeniä. Vain pari vuotta sitten Sonja näet sairastui yllättäen ja vakavasti autoimmuunitautiin. Hoidot Uppsalan yliopistosairaalassa tehosivat, kunnes siirryttiin ylläpitolääkitykseen. Sitä ilmeisesti jatketaan koko loppuikä. Tilanne on ollut hyvä jo jonkin aikaa, mistä me kaikki läheiset ja kaiketi myös laaja ystäväjoukko sekä työnantaja ovat huokaisseet helpotuksesta. 

***

Juhlapaikkana Kustaa Vaasan perustaman ruukkialueen leivintupa.

Tuvan seinälle oli koottu kuvia Sonjan taipaleesta 40-vuotiaaksi.

Kun posti toi kutsun, josta rajasin pois Sonjan osoitteita, pyörittelin sitä tovin hyppysissäni ja mietin, mitä tehdä. Osallistumispäätös varmistui, kun kuulin Sonjan anopin odottavan juhliin lähtöä kaunis leninki makuuhuoneessa näkyvillä, vaikka tiesi pian kuolevansa. Paha sairaus vei anopin joulun aikoihin kotona Skellefteåssa. Lapsia oli valmisteltu kirjojen avulla pitkin syksyä kuoleman kohtaamiseen. Aikuisten rauhallisuus oli osaltaan auttanut, kun fammu kipuja enää tuntematta oli hitaasti lipunut kuolemaansa osana yhteistä joulun viettoa. 

Aikuiset huolehtivat myös siitä, että lapsille järjestyi tuota pikaa jouluiloa niin Ruotsissa kuin Suomessa, jonne Sonja lasten kanssa saapui vielä ennen uutta vuotta. Gustaf jäi isänsä tueksi hoitamaan asioita Ruotsiin.

Ymmärsin juhlan tärkeyden Sonjalle itselleen, kuten se oli ollut anopille. Tottahan minun on oltava paikalla, vaikka jättäisin väliin lasten kemut ja aikuisten tanssit.

Lapsille juhlamenoja leikkeineen ohjasivat sekä Heidi-sisko että pappa-Gustaf. Yksi kolmelapsinen perhe jäi saapumatta sairastumisen takia.

Aikuisten juhlat käynnistyivät  ajallaan. Espanjasta ystävänsä kanssa tullut Julia yllättyi kylmyydestä. Yöllä pakkasta oli peräti -20 astetta. Gustafin selän takaa kurkistaa päivänsankari ja voi hyvin.

Niina-serkku Kööpenhaminasta toi mukanaan Andyn, jonka taidan tavata keväällä Turussakin.

Oli meitä paljon! Kaikki eivät edes mahtuneet tähän kuvaan.

Ateriatarjoilun jälkeen tytär ja vävy veivät minut ensin majapaikkaan, ajoivat sitten lasten seuraksi, jotta Heidi pääsi jatkamaan juhlintaa.

Tänään tulleen kuvasatsin myötä olen eläytynyt humuun. Olin todistamassa sunnuntaina, kun illan tanssijat potivat jalkavaivoja, eivät niinkään päänsärkyä.

Naamioleikkejä näkyy olleen sekä lapsille että aikuisille.

Kuvasta päätellen Minna puhuu isosiskolle tai selittää jotakin kuulijoille. Jokainen siskokolmikosta selviää mainiosti esiintymisistä useammalla kielellä.

 

Pelleilyistä kuvasatsissa on monia versioita, tanssikuvia ei niinkään. Tässä kuitenkin yksi, jossa mukana siskoista Heidi ja Minna.

Tähtikirkkaana pakkasyönä kuulin, kuinka hissun kissun muut hankkiutuivat nukkumaan. Meitä yöpyi viisi naista päivänsankarin kustantamana Salsa slott -barokkilinnan vasemmassa porttirakennuksessa. Aamiaiskorin oli huolehtinut meitä varten tyttäreni Hanna.

Tanssimalla itsensä uuvuttaneet jäivät aamulla nukkumaan, kun tytär haki minut perheen kotiin. Siellä vävy viihdytti lapsenlapsiaan. Nykyään minun sallitaan pysytellä omissa oloissani nojatuolissa. Nautin näkemästäni, sillä niin lasten vanhemmat kuin isovanhemmat ottavat hommansa tosissaan, silti letkeästi.

Parin päivän reissu Uppsalaan tuotti hyvää mieltä ja uusia näköaloja. Lastenlasten keskuudessa on meneillään toiveita herättäviä hankkeita. Kiehtovia kiemuroita ja uutisia maltan odottaa, kunnes ne ovat julkaistavissa.

Juhlat Uppsalassa

Koronaviruksen otteen hellittäessä edes hetkeksi Sonja ja Gustaf rohkaisivat mielensä ja kutsuivat lähipiiriä juhliin. Aiheita oli kertynyt peräti kolme syksystä 2020 alkaen. 

Juhlapäivä alkoi kahdeksankuiseksi ehtineen pojan nimijuhlana ilman ulkoleikkejä ja kaikkia kummeja. Paikalle päässeet seurustelivat jo tottuneesti, sillä yhteyksiä on pidetty naapurimaitten välillä. Gustafin vanhemmat saapuivat hienoine metsästyskoirineen asuntoautolla, sillä perillä odotti asianmukainen aitaus, Gustafin Johnny-isän tekemä.

 Porukassa on useita koiraihmisiä, mikä selittää viihtymisen häkin tuntumassa. Punahousuinen mies etualalla on Sonjan isä, Leo. 

Toki poikakin sai huomiota, mutta sisätiloissa ennen lounasta. Perhekuvia napsi moni, tässä oma ottamani. Oslossa äidin tutkimustyön aikoina syntynyt Hilda isän sylissä, Uppsalassa syntynyt Edvin äidin kainalossa.

Iltapäivätauolta palattiin perheen äskettäin hankkimaan taloon kuin tupaantuliaisiin, vaikka huusholli ehdittiin katsastaa jo aamupäivällä. Oli vuorossa lahjatuolien luovutus. Kutsussa oli mainittu, että ruokapöydän ympärille kaivataan puisia tuoleja, joten kukin porukka voisi tuoda yhden niin halutessaan. Ja tuoleja kertyi hauskoin luovutuspuhein! Mieleen jäi erityisesti Gustafin isän runomittainen pikku puhe. Äiti Renée seuraa vierestä, sukulaispoika Adam ja hänen isänsä Peder oikealla puolella.

Gustafin täti, Ylva, esittelee perheensä tuomaa tuolia. Hanna, Sonjan äiti ja oma tyttäreni, ensimmäinen oikealla.

Tuota pikaa oli aika lähteä kolmanteen juhlaan Paakarintupaan. Se sijaitsee Vattholman ruukkialueella, joka alkujaan kuuluu olleen Kustaa Vaasan perustama kruununtila. Idyllinen paikka lienee nykyisin lähinnä matkailukäytössä. Olisipa ollut aikaa tutustua tarkemmin kauniiseen ympäristöön!

Uppsalaa halkova Fyrisån virtaa aivan tuvan tuntumassa kohti kaupunkia ja sieltä edelleen Mälarenin lahteen.

 Sisällä tuvassa on viihtyisää. Kuvassa Edvinin tädeistä kaksi, Minna ja Heidi (selin) äitinsä Hannan kanssa. Edvin tosiaan oli mukana, mutta pääsi nukkumaan yläkerran rauhaan. Hilda oli viety tuttuun lapsiperheeseen yövieraaksi.

Pikku hiljaa päästiin asiaan, jossa auttoi Sonjan erinomainen kymmenminuuttinen esitys siitä, mitä hän on neljä vuotta Oslossa tutkinut.

Samassa kuvassa äiti ja tytär, tohtoreita molemmat. Kolmas samanmoinen, Sonjan isoäiti, otti kuvan. 

Ennen ateriaa sytytettiin vielä kynttilöitä nostattamaan jo valmiiksi lämmintä tunnelmaa.

 Illallispöytään asetuttiin tasapuolisesti niin, että Gustafin sukua istui omassa päädyssään, Lagströmin väkeä, johon anoppina ja isoäitinä kuulun, toisessa päässä pöytää. Vasemmalla osittain selin kuvaajaan seisoo Gabriella, Gustafin sisko.

Maukkaita kylmiä ruokalajeja kukin haki lautaselleen itse.

 Kuvassa Pia, Sonjan Otto-sedän puoliso, Uppsalan-asukki syntymästään asti.

Akateemisessa juhlassa pidetään puheita. Ne aloitti tuore tohtori, oma äiti ja anoppi lähimpinä kuuntelijoina. Istuin vastapäätä Sonjaa, lastenlapsistani ensimmäistä, vieressäni Gustaf, joka vastasi puheeseen niin, että syntyi hauska dialogi puolisoiden välillä. Vieressäni Sonjan isä, Leo, tyytyi kommentoimaan puheita, joista yhden piti Hanna. Minäkin äidyin muistelemaan 30 vuoden takaisia tapahtumia oman väitökseni aikoihin tammikuussa 1991. Varsinaista puhetta en pitänyt, kerroin vain, miten piti venyä viikon välein oman äidin hautaamisesta väitöstilaisuuteen ja 50-vuotisjuhlaan. Miksi ihmeessä en ymmärtänyt peruuttaa synttärijuhlaa, vaikka sellainen olisi ollut mahdollista! Silloin kevään mittaan en enää jaksanutkaan paljon muuta kuin lepäillä. Töissä toki kävin.

Ehkä Sonja ja Gustaf osaavat minua paremmin arvioida omat voimansa. Ovathan he ymmärtäneet hankkia au pairin avuksi kodinhoitoon kaikkine lasten kuskaamisineen suomenkieliseen päiväkotiin. Harjoitusta tarvitaan, ennen kuin molemmat vanhemmat ryhtyvät täystoimisesti töihinsä. 

Syyskuussa alkaa opettelu uuden perheenjäsenen kanssa. Hän tulee Saksasta, kun pohjoissuomalainen tyttö ei saanut päätetyksi, tuleeko vai ei. Toivotan innostusta, onnea ja jaksamista kaikkiin käänteisiin!