Eilen iltapäivällä oli tarvottava sumussa, kun vääntäydyin haukkaamaan ulkoilmaa. Tunnelmaa ei yhtään helpottanut tieto kotona odottavasta kuvasotkusta. Muutaman päivän jatkunut selvittämistyö oli kumminkin jo käynnissä, mutta samalla oli tullut havaituksi, että isommatkin kuvasatsit kaipasivat seulomista ja järjestämistä. Mihinkään indeksointeihin en silti näe tarvetta. Minulle riittää, kunhan kuvat löytyvät määräkansioista, joista selviää paitsi aihe myös ajankohta, jolloin kuvat on otettu.
Olen alkanut pohtia, mikä saa ottamaan kuvia ylenmäärin. Tottahan toki digikameroiden myötä saatu helppous selittää intoa. Mutta mitä ihmettä minäkään teen kaikilla kuvillani? Jokainen tuntuu mieluimmin katsovan itse ottamiaan kuvia ilman sen kummempia järjestämisiä saati valikointeja. Minäkään en enää tarjoile kuvia muuten kuin joskus blogijutuissa. Takavuosina vielä tein kuva-aineistoistani elokuvaversioita tekstityksineen ja musiikkeineen. Eipä ole enää riittänyt intoa moiseen. Elokuvatyökalukin jäi vanhan, koko lailla hajonneen tietokoneen uumeniin, josta se kaiken tunnistettavan aineiston mukana hävitettiin ennen romuttamista. Kyllä kai tähän nykyiseen, erinomaiseen pöytätietokoneeseen saisi ladatuksi uuden version MovieMakeria. Kerran jo aloitelin puuhaa, mutta se tuntui niin vaivalloiselta, että yritys uuvahti alkuunsa.
No, tämä aamu kuitenkin valkeni suorastaan ihanan valoisana verrattuna eiliseen sumuun ja suppuraan. Oli hauska huomata parvi koululaisia luisteluharjoituksissa. Parvekkeeltani näet voin päivystää tapahtumia naapurissa toimivan koulun kentällä.
Olen pannut merkille, että kunnan miehet ovat urakoineet yötä myöten pitääkseen jään kunnossa, vaikka usein lämpötila heilahtelee plussan puolelle. Nytkään ei ole kuin asteen verran pakkasella. Päivän mittaan sekin taitaa antaa lämmölle periksi. Säätiedoissakaan ei luvata pakkasia lähipäiviksi. On siis syytä luistella, kun vielä voi.
Lapsia katsellessa innostuin ottamaan muutaman kuvan ja hiukan käsittelemään niitä. Saa nähdä, hävitänkö otokset saman tien omista kuvatiedostoistani. Tuskin kukaan minun jälkeeni jaksaa kaivella kaikkea sitä aineistoa, jota olen tietokoneelleni ja lisäkovalevylleni tallentanut. Se kuvasatsi, jonka eilen illalla sain järjestykseen, siirtyy kaiken muuan sukututkimusaineiston kanssa tyttären huomaan. Hiljattain isoäidiksi ylentyneenä hän saattaa hyvinkin jatkaa aineiston kartuttamista. Kun aika on kypsä, ilmestynee taas uusi julkaisu. Onhan kirjan tai vihon muotoon toimitettu kooste paljon helpompi lukea ja selailla kuin esimerkiksi PDF-tiedosto läppäriltä saati tabletilta.
Valoisan aamun ilonaiheisiin ilmaantui mainio lisä, kun sähköpostista löytyi kutsu tyttövauvan nimijuhlaan. Siellä varmasti taas kamerat räpsyvät ja kuva-aineistot karttuvat. Osallistunen jossain määrin kuvaamiseen, mutta lupaan itselleni pysyä aisoissa ja huolehtia myös kuvien valikoinnista, tarkistamisesta ja arkistoinnista.
