Minna Canth romaanihenkilönä

Minna Canthin, alkuaan Miinu Johnson, syntymästä tuli kuluneeksi 175 vuotta 19.3.2019. Niinpä tämän suomalaisen merkkihenkilön juhlavuosi sai hyvissä ajoin tutkijat, kirjailijat, teatteriväen ja sähköisen median toimijat tuottamaan aiheesta  sekä tarkistettua tietoa että uusia tulkintoja. Merkittävin lienee  Minna Maijalan väitöstutkimus Minna Canthin tuotannon psykologisesta ihmiskuvauksesta, joka sai otsikokseen Passion vallassa. Hermostunut aika Minna Canthin teoksissa (Helsingin yliopisto 2008). Se on perustana Maijalan 2014 ilmestyneelle Canth-elämäkerralle Herkkä, hellä, hehkuvainen ja luo Canthista uudenlaisen kuvan. Minna Rytisalo puolestaan sai elämäkerrasta sytykkeen romaaniinsa Rouva C. (Gummerus 2018).

Parin kritiikin ja monien blogien perusteella päättelen, että  Rytisalon romaani on otettu innostuneesti vastaan. Itse nappasin kiinni Elisa Kirjan tarjoukseen muita myöhemmin. Tarkoitus oli lukea teos ennen tämän vuoden Minna Canth -päivää, mutta enpä ehtinyt. Viime vuonnakin myöhästyin juhlinnasta, sillä luin Maijalan Canth-elämäkerraan vasta toukokuussa. Saman tien kirjoitin siitä oman blogijuttuni.

Rytisalo avaa näkymiä Miinun eli Minan kouluvuosiin Kuopiossa ja kamppailuihin isän kanssa  opintojen aloittamisesta Jyväskylän seminaarissa. Sulhaskandidaattejakin ilmaantuu häiritsemään määrätietoisen neidon pyrkimyksiä. Äidistä ei ole tuen antajaksi, sillä perheessä päättää mies.

 Opettamaan jonnekin maalle, köyhän ja surkean väen joukkoon, Mina, ei. Minä tahdon sinulle parempaa, Mina, helpompaa, ja lähellä meitä, tässä kaupalla. Isän ääni oli kohonnut ja Minna oli tuntenut, miten Augusta oli säpsähtänyt. Isän ässät olivat vielä olleet teräviä ja lyhyitä. Minna oli tiennyt, että seuraavaksi mainittaisiin Jaakob. Äiti oli nyökkäillyt, hymissyt muttei sanonut mitään, nostanut katseensa tarkastamaan isän juomalasia ja laskenut sen taas. Äidiltä Minnan olisi ollut turha pyytää tukea toiveelleen, sen hän oli tiennyt aina, eikä se johtunut siitä ettei äiti olisi uskonut hänen kykyihinsä, sellaisesta ei ollut kyse, äiti ei vain osannut ajatella kotipihaa pitemmälle ja vaipui helposti omiin maailmoihinsa.

Mina kuitenkin onnistuu taivuttamaan isänsä ja lähtee Jyväskylään suurin toivein. Hän näkee tulevaisuutensa itsensä elättävänä opettajana. Toisin käy. Jo ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen neito palaa Minnana kotiinsa Kuopioon. Kurja kokemus rehtori Chygnauksen kansliassa painaa raskaasti mieltä, sillä kenellekään ei voi tapahtuneesta kertoa.

Ei aikaakaan, kun lehtori Canth ilmaantuu hänkin Kuopioon, kosii ja saa rukkaset. Ennen pitkää Minna kuitenkin taipuu. Hänestä tulee rouva C., opinnot jäävät pysyvästi. Lapsia siunaantuu, mutta kirjallinen yhteistyö aviomiehen kanssa pitää virkeänä. Ihmeeltä tuntuu, että Minna rakennuttaa perheelle talon aviomiehen kannustamana. Jatkan kirjan esittelytekstin sanoin:

Harjun juurella järvikaupungissa on harmaa talo, jossa on kahdeksan kamaria, kuusi lasta sekä lehtori ja hänen rouvansa. Rouvan sisällä myrsky katkoo oksia eikä hiljene. Keittiössä kakut palavat tai jäävät raaoiksi, eikä rouvalle vieläkään riitä se, mikä riittää muille. Hänessä on voima, joka etsii pääsyä ulos, kasvaa ja riepottelee, kyseenalaistaa luonnonlait ja saa välillä vaipumaan melankoliaan.

Rouva C. kuvaa erään avioliiton tarinan ja näyttää, millaisista silmuista puhkeaa se Minna Canth, jonka me tunnemme: esikuva, taistelija, patsas. Piian ja pumpulikauppiaan tytär päätyy naimisiin opettajansa kanssa ja huomaa olevansa aina raskaana. Perhe kasvaa, mutta samalla kasvaa halu tehdä kodin ulkopuolella paljon enemmän.

Rouva C. on rakkaustarina ja ystävyyden kuvaus. Vaikka aika on eri, kysymys on sama: missä kulkevat yksilön rajat? Romaani on myös voimakas, kaunokirjallinen kannanotto tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta.

Helppolukuinen romaani ottaa lukijan kyytiinsä ja auttaa kirjailijan tavoin eläytymään sekä Minnan asumisoloihin ja opintojen alkuvaiheisiin että avioliittoon. Ystäväksi löytyy Kokkolan neitonen Flora, joka pysyy henkilöasetelmassa jännitteitä luovana Minnan vastapoolina kaikki Jyväskylän vuodet. Uusi muutto lasten kanssa Kuopioon päättää romaanin.

Tunsin mainiosta tekstistä huolimatta ajoittain lukevani tyttökirjaa, joka parhaiten sopisi teini-ikäisille sytyttäväksi ensitutustumiseksi Minna Canthiin. Fiktiivisen Minnan tunteet, tunnelmat ja mietteet ovat kumman nykyaikaisia edustaakseen 1800-luvun loppupuolen ihmistä. Niinpä mikään käänteentekevä lukukokemus Rouva C. ei minulle ollut. Mutta suosittelen tarttumaan esimerkiksi Kirsin Book Clubin tarjoamiin kerholaisten kiehtoviin mietteisiin ja tarttumaan kirjaan, jos se vielä on lukematta. 

Minna Minnasta – Maijala kirjoittaa Canthista

Parisen viikkoa olen viettänyt kahden Minnan parissa lukemalla Minna Maijalan elämäkerran Minna Canthista (Otava 2014). Sen alaotsikko Herkkä, hellä, hehkuvainen on laina J. H. Erkon runosta. Se määrittelee Canthin persoonaa tavalla, joka syventää ja avartaa hänen vanhastaan tuttua kuvaansa naisasiaa ajavana kohukirjailijana.

Käy selväksi, että oli jo aika päivittää käsityksiä Minna Canthista. Maijala osoittaa, kuinka Lucina Hagmanin varhaiset elämäkerrat Canthista (1906, 1911) palvelivat kirjoittajansa ideologisia naisasiatavoitteita siinä määrin, että kuva Canthista jäi vajaaksi, jopa vääristyneeksi.

Maijala kuorii laajasta aineistosta esiin Minna Canthia ihmisenä, joka oli myös seitsemän lapsen yksinhuoltaja, menestyvä kauppias ja kirjailija. Yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen varsinkin näytelmissä ärsytti monet aikalaiset loukkaaviin hyökkäilyihin kirjailijaa vastaan. Hän kärsi sydänoireista pitkään ja lopulta menehtyi sydänkohtaukseen vain 53-vuotiaana.

Maijala on jakanut elämäkerran kolmeen päälohkoon: I Elämä, II Kirjoittaminen, III Aatoksia. Jokaisessa on pari kolme selväpiirteistä alalukua. Prologi ja Epilogi: Minna Canthin perilliset sisältävät painavaa asiaa nekin. Lopussa on vielä Kiitosten jälkeen Minna Canthin (1844 - 1897) teokset, Lähteet, Henkilöhakemisto, Kirjan esittely ja Viitteet. Valokuvia on löytynyt sivuille runsaanlaisesti.

Nuoren Mina Johnsonin opiskeluaika Jyväskylässä jäi lyhyeksi, sillä hän avioitui pian opettajansa lehtori Ferdinand Canthin kanssa. Elämäkerta korjaa suuresti myös aviomiehen kuvaa. Tämä ei tunnu alistaneen vaimoaan, vaan päinvastoin tukeneen. Kotiin muun muassa hankittiin apulaisia, jotta Minnalle irtoaisi aikaa kirjoittamiseen. Yhdessä aviopari julkaisi eräitä lyhytikäisiä lehtiä ja avusti monia.

Katastrofi iski, kun Ferdinand yllättäen kuoli. Silloin 35-vuotias Minna odotti seitsemättä lastaan ja huomasi, ettei leskeneläke kattanut perheen kuluja. Niinpä hän myi itse piirtämänsä Jyväskylän tilavan talon ja muutti Kuopioon. Siellä odotti Canthien omakseen Minnan isän kuoleman jälkeen lunastama talo lankakauppoineen. Sitä kehittämällä Minna pikku hiljaa vaurastui. Melkoinen suoritus tämäkin - Maijalan huolellisesti kuvaamana ja vaiheittain dokumenttoimana.

Kiehtovia kuvia kotielämästä kuuluisassa Kanttilassa tarjoaa kolmas alaluku Kirjailija ja kauppias. Talo oli avoinna vierailijoille. Heistä monet, kuten Juhani Aho, majoittuivat Minnan hoiviin viikoiksi. Keskusteluin ja ulkomaisia lehtiä tilaamalla Minna pysyi ajan tasalla eurooppalaisista virtauksista. Niistä hän tarjosi makupaloja taloon poikkeaville.

Toisessa pääluvussa, Kirjoittaminen, Maijala tarkastelee teatteria ja draamaa sekä kokeellista psykologiaa käsittääkseni oman väitöstutkimuksensa mukaisesti. Tutkimus on julkaistu nimellä Passion vallassa – hermostunut aika Minna Canthin teoksissa. (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2008.)

Kolmas pääluku, Aatoksia, kattaa kolme alalukua: Naisasian paloa, Harras epäilijä sekä Sairaus omakuvana. Lukijalle kirkastuu, kuinka harras kristitty Minna Canth on ollut ja samalla luja taistelija naisten koulutuksen edistäjänä. Sairastelu vaivasi ja askarrutti usein. Hoidoksi oli tarjolla kylpyjä. Niihin Minna tuntui turvautuneen Aleksis Kiven tavoin. Kiven kylpemisistä kirjoittaa Teemu Keskisarja Kiven elämänkertomuksessa nimeltä Saapasnahkatorni – Aleksis Kiven elämänkertomus (Siltala 2018).

Maijalan teksti herättää luottamusta. Kirjasta välittyvään Canth-kuvaan voi uskoa. Aineiston lohkominen tosin vaikeutti sen hahmottamista, missä elämäntilanteessa mikin teos on syntynyt. Mitä ideoita Canth sai teoksiinsa suhteista lapsiinsa ja muusta kotihyörinästä? Ulkomaisista lehdistä ja teoksista käsin ideoita tuntuu löytyneen melko suoraan.

Jämerää sanottavaa löytyy myös epilogista. Canthin perilliset eivät suinkaan ole ylpeinä puhuneet esiäidistä, vaikka he pitkään saivat elantonsa Minnan kehittämästä lankakaupasta. Usean sukupolven ajan Minnan kuvakin Kanttilassa oli piilossa kamarin oven takana.

Tyttäristä Elli asettui Saksasta palattuaan äidin avuksi kotiin ja otti tämän kuoltua hoitaakseen kaupan, kunnes pojista Jussi siirsi naiset syrjään.

Canthin suvun ja kauppaliikkeen 1900-lukua värittää voimakkaimmin juuri Jussi Canthin kaikkea hallitseva hahmo. Suvun kertomusten kautta hänestä syntyy mielikuva karismaattisena patriarkkana, joka yhdisti Kuopion lähellä asuneen suvun tiiviisti kauppaliikkeen toimintaan, ja loi näin turvallista yhteisöllisyyttä mutta samalla myös kahlitsi perheensä ja suvun jäsenet liikkeen palvelukseen. Hänen oma vaimonsa Venny oli hiljainen, vetäytyvä ja myötäilevä johtajanrouva, joka kesti nöyrästi sosiaalisemman miehensä runsaan seurapiirielämän ja maineen naistenmiehenä. Kerrotaan, että Jussi Canth viihtyi usein Kuopion Klubilla aamutunneille saakka skruuvipöydässä ja toisinaan peliä jatkettiin myös Kanttilassa, jossa apulaiset herätettiin laittamaan yöpalaa isännän herravieraille. 

Suvun piirissä on pitkään lähes vaiettu Minnan herättäjän työ sosiaalisten epäkohtien esille nostajana. Hänen kirjojaan ei ole ollut tapana lukea.

Canthin suvun nykypolvi on vähitellen alkanut etsiä omaa suhdettaan esiäitiinsä Minna Canthiin. Kauppaliikkeen häviämisen myötä suvusta on karissut sen elämäntapaan ja arvoihin heijastunut velvoite, ja nuoret ovat saaneet vapaammin etsiä omaa tilaansa maailmassa. Samalla he ovat alkaneet kuoria esiin myös suvun historiaa ja kyseenalaistaa pitkään suvussa vallinnutta asennetta Minna Canthiin. Canthin pojan tyttären pojan tytär Minna Lommi-Partti pohtii, että heidän sukupolvensa on viimein ollut mahdollista rakentaa omaa henkilökohtaista suhdetta Minnaan, eikä tästä puhuminen ole enää ollut arkaluontoista. Samalla he ovat löytäneet Minnasta esimerkiksi hänen kirjeidensä kautta paljon lämpimiä piirteitä, jotka eivät ole vastanneet hänen ideologista julkisuuskuvaansa. Toisaalta heidän kokemuksensa heijastelee myös tutkimuksessa tapahtunutta muutosta suhteessa Canthiin. 

Tämän tästä julkaistaan kirjallisuudentutkimuksia meidän lukijoiden eikä vain alan kehittäjien  hyödyksi. Minna Maijalan työ kantaa hedelmää vahvistamalla tutkittua kuvaa merkkinaisesta ja avaamalla tämän teoksia entistä tarkemmin. Suosittelen.