Yle Areenan kautta on katsottavissa suomalaisia leffoja, kuten Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet, Klaus Härön Rakkaani merikapteeni, Eija-Elina Bergholmin jo vuonna 1990 ohjaama Huojuva talo Maria Jotunin romaanista. Ne olen nähnyt, nyt uusi tuttavuus on Tia Kouvon Mummola viime vuodelta. Eilinen alkuilta viettiin leffaa katsoen, myöhäisiltaa siitä jutellen.
Esittelyteksti tiivistää sisällön näihin sanoihin:
Joka vuosi joulun aikaan, sisarukset Susanna (Ria Kataja) ja Helena (Elina Knihtilä) vierailevat perheineen vanhempiensa luona. Kuten tavallista, isoisä Lasse (Tom Wentzel) juo liikaa, isoäiti Ella (Leena Uotila) on huolissaan kaikista, lapset ovat kyllästyneitä ja sisarukset lankeavat vanhoihin riitoihinsa. Elämänmakuinen elokuvadebyytti on purevan humoristinen tutkielma perhedynamiikasta.
Wikipedia tarkentaa, että Risto Pajunen esittää Ristoa, Sakari Topi Simoa, Elli Paajanen Hillaa ja Tuomas Talikka Kassua. Porukka ahtautuu Ellan ja Lassen kesämökin oloiseen kotiin joulua viettämään. Pitkään kamera seuraa yhtenään avautuvaa ovea ja sen kahvaa, kun yksi toisensa jälkeen tunkee sisälle. Naiset päätyvät keittiöön, miehet vaarin hollille telkkarin eteen. Vaarilla on menossa ainakin toinen olutpullo, telkkarissa mekastaa talvinen rallikisa, kunnes Hilla kysyy, miksi vaari katsoo jouluna mokomaa tallennusta, vaikka kanavilta tulee jouluelokuvaa. Tilanne jatkuu jähmeänä vielä jonkin aikaa.
Katsominen rupesi tekemään tiukkaa.
Keittiössä laiha Ella-mummo tuntuu ensi alkuun huteralta isokokoisten tyttäriensä lomassa. Hän ei oikein löydä sanoja, mutta kimittää kuitenkin kaiken aikaa. Katsoja epäilee muistisairautta.
Ihmisten kokoero korostuu lähes parimetrisen lapsenlapsen seistessä mummonsa edessä.
Ennen pitkää manööverit ovat niin pitkällä, että istutaan pöydässä, vaari yöpaitasillaan telkkarin luota siirtyneenä. Ahdas rinki höllenee, kun Hilla sanoo suoraan, että känninen vaari pitäisi poistaa haittaamasta muiden ateriointia. Niin tapahtuu.
Mieleen nousi ties mitä muistoja omilta jouluaterioilta...
Tutun oloiset tilanteet seuraavat toinen toistaan. Pian kolistelee joulupukki oven takana ja pääsee sisälle säkki lahjoja pullottaen. Lapset jakelevat ne, ja Hilla puhkeaa vanhempiensa pyynnöstä laulamaan koulussakin esittämäänsä kaunista joululaulua. Äiti säestää epävireisellä sähkösoittimella.
Ykskaks vaari haahuilee ohitse. Hän haistattaa paskat koko porukalle. Mitä se oikeasti tarkoittaa, selviää leffasta. Ella-mummon pukkipuuha saa nolon lopun. Kohtaus kasvaa piinaaviin mittoihin.
Pitkä poika poistuu autolleen ja kurvailee tyhjällä parkkialueella, kunnes saa toimeksi mennä sisälle huoltoasemalle. Mielessä ehkä väikkyi nätti tyttö palvelutiskin takana. Poika kuitenkin ostaa vain yhden makkaran paperiin käärittynä. Kamera seuraa pitkään hänen selkäänsä. Äänistä päätellen on menossa sinapin pursottaminen makkaralle. Tyttö lausahtaa sopuisasti, että ne laitteet toimivat miten sattuu. Sen kummempaa ei tilanteesta irtoa. Tyhjin toimin poika ajaa takaisin mummolaan. Onko niin, että hän tykkää enemmän pojista kuin tytöistä.
Mennään saunaan. Siellä siskokset puivat olojaan tunnistettavalla tavalla. Susanna uhoaa saaneensa tarpeekseen, mutta, mutta...
Kotiin lähdön hetkellä kuullaan tutut estelyt ja lupaukset. Katsoja pääsee mukaan avioparin makuuhuoneeseen asti. Risto lukee e-kirjasta jotakin dystooppista tarinaa, Susanna yrittää vongata vieressä, tuloksetta. Myöhemmin vielä pariskunta painelee autotalliinsa "keskustelemaan". Paljon puhuvasti autotallin ovi sulkeutuu huomiota herättävän hitaasti pariskunnan istuessa autossaan lähtemättä minnekään. Muitakin pikku kikkoja nähdään, kuten automaattisen liiketunnistimen herättelyä tallin valojen sammuttua. Kumpikin osaa herätellä valot palamaan! Silti he puhuvat toistensa ohi. Lopulta huudetaan, muttei sentään motata, kuten joskus tuntuu sovitun. Sitä mikä mielessä kaihertaa, ei saa sanotuksi. Voi perheestään huolehtivaa miestä, voi nälkäistä vaimoa!
Ihmeeltä tuntuu nähdä hetkellinen muodonmuutos vaarissa, kun hän odottaa visiitille vanhaa kaveriaan meriltä. Kukkapaitainen Lasse sukii tukkaansa ojennukseen, pirskottaa hajuvettä leukaperiinsä eikä suotta: miehet halaavat kuin ehkä joskus ennen laivalla ollessaan. Pian olot mummolassa palaavat entiselleen ja vaari jatkaa kännäilyjään. Lopulta kuolema korjaa miehen.
Taas ollaan koko porukka mummolassa, nyt hautajaisten jälkitunnelmissa. Niistä on irronnut muutamia herkullisia kuvia topakasta mummosta ja neuvottomasta Ristosta unohtuneena seisomaan kukkapuska hyppysissä. Ei mummo mitään dementiaa tunnu potevan.
Valloittavaksi koin loppukohtauksen, jossa Hilla juoksee avarassa talvimaisemassa mummolan ovelle. Veljensä kanssa Hilla oli jo aiemmin aukonut umpihankeen polkua kuin merkiksi siitä, ettei nuori polvi jämähdä entisiin tapoihin, ainakaan täysin.
Mummolasta jäi tiukasti rajatuin kuvin niin hersyviä vaikutelmia, että niistä riitti puhumista. Isän päivän aattona panin merkille, kuinka erilaisia isät ovat. Risto on kuin paras perheen huoltaja sekä lasten juttukaveri, vaari taas känninen jurrikka. Isosta pojasta ei taida isää tullakaan.
Leffassa lienee ihmettelemistä Amerikassakin, jos ja kun se osallistuu kisaan Oscar-palkinnoista. Tarkka katsoja löytää esikoiselokuvasta lukuisia vihjeitä, joista aukeaa lähisuhteisiin yllättäviä piirteitä. Tia Kouvo näyttää, ei selitä.
Lopuksi vielä kotoinen joulukuva vuodelta 1987. Tämmöistä mummolaa meillä oli tarjolla vuosikausia. Tytär ja vävy jatkavat yhä joulun perherumbaa. Vaivaannuttavia samastumiskohteita leffaan piisaa meidänkin sukukunnasta näillä näkymin kolmanteen ja neljänteen polveen.