Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavon-päivä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paavon-päivä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. tammikuuta 2021

Olis aihetta juhlia, mutta...

Paavon-päivään 25. tammikuuta on vielä aikaa runsas viikko, mutta ajatukset pyörivät aiheen ympärillä samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin julkaisin itsestäni kuvan ja siihen liittyen hiukan tekstiä. Se löytyy kuvan alta.

 

Tämmöisen tytön tyllerön kuva on tullut näinä viikkoina kopsituksi erinäisiin papereihin ja kuvatiedoistoihin vississä tarkoituksessa. Yritän nääs jäljittää itseäni monen monituisen vuosikymmenen taakse, kun ylihuomenna Paavon-päivänä käännyn uudelle vuosikymmenelle.

Eipä kuvan oton aikoihin tyttö tiennyt, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Tuskin oli sota loppunut, mutta jo nauratti. Oisko aiheena liivihame, jonka tunnistan serkkulikalta perityksi? Iltapäivällä kuulen lisää selityksiä, kun kutsuni kuulleet kokoontuvat ihmettelemään, mistä oikein olikaan kyse.

Lienee aika tosissaan totutella myöntämään itsensä vanhukseksi, vaikka yhä naurattaa ja touhututtaa kuin pikkulikkaa aikoinaan. Syrjäsilmällä aika ajoin vilkuilen lehdistä ja telkkarista juttuja vanhoista ihmisistä enkä ihan tunnista itseäni kohderyhmään kuuluvaksi. Missä vika?

 Nautelan kartano Liedossa tarjosi hienot puitteet kunnon kemuille. Juhlaväkeä riitti, samoin erinomaista suuhun pantavaa. Ohjelmastakaan ei ollut pulaa. Oi aikoja entisiä!

Aina ei tarvitse juhlia isosti. Muun muassa kolme vuotta sitten Paavon-päivä, oma syntymäpäiväni, toteutui hauskasti aika lailla yksikseni, kuten linkin kautta paljastuu. Nyt ei passaa lähteä kaupungille kuljeksimaan saati juhlimaan. Kunpa pian koittaisi aika, jolloin taas päästään liikkeelle kätkeytymättä maskien taakse. Koronavirus muunnoksineen pysyköön loitolla, kunhan olemme saaneet niitä vastaan tepsivät rokotukset.

Erittäin hyvältä tuntuu nyt, että päästäni putkahti vuosi sitten idea jättää tasavuodet noteeraamatta ja juhlia niitä ennakkoon. Silloin kokoonnuttiin Fanjunckarsiin lohisopalle ja kakkukahville. Niinpä tänä koronavuonna voin huokaisten jättää synttärikekkerit järjestämättä.

lauantai 25. tammikuuta 2014

Paavo taittoi talven selän

Vanha kansa tiesi, että pahin talvi on takana, kun ohitetaan Paavon-päivä 25. tammikuuta. Niinpä ulkona on enää pari pakkasastetta.

Päivä on minulle erityisen tärkeä, koska isäni oli nimeltään Paavo ja satuin syntymään hänen nimipäivänään (ks. http://akanvirtaa.blogspot.fi/2010/01/paavon-paivaa.html). Silloin kylläkin ylettömän kovat pakkaset paukkuivat Heideckenin synnytyssairaalan nurkissa ja hytisyttivät niin äitejä kuin vauvoja. Ilmankos yhä palelen herkästi.

Sukututkimuksen tarpeisiin olen skannaillut vanhoja valokuvia. Isä-Paavosta, samoin hänen muutamasta veljestään löytyy muun muassa hienoja studiokuvia asevelvollisuusajalta.

 Kymmenkunta vuotta myöhemmin isäni monen muun tavoin sai tuta, mitä sota oikeasti tarkoittaa. Hänen otsaansa osui sirpaleita ja  takaraivoon räjähtävä kuula taisteluissa Kalastajasaarennolla. Olin silloin puolivuotias. Isä kärsi sotavammoista lopun ikäänsä. Ei ihme, että minäkin näin pitkään painajaisunia isän haavoittumisesta.

Tämä kuva on otettu Rovaniemen sotilassairaalassa. Silloin tuore isä ei vielä ottanut uskoakseen, että hän on invalidi. Hän ei huolinut invalidipapereita, mistä sittemmin seurasi pitkällisiä harmeja.

Sotavammat muistuttivat itsestään päänsärkyinä ja unettomuutena, painajaisinakin. Työkykyiseksi itsensä kuvitellut levyseppä oli pakkoraossa. Leivän eteen oli paiskittava töitä. Niitä riitti telakalla, jossa paukutettiin kokoon sotakorvauslaivoja.  Huh-huh...

Silti Paavo-isä jaksoi kesäiltoina uittaa minua ainokaistaan milloin Littoisten järvessä, milloin Ruissalossa tai Uittamon rannassa. Polkupyörällä mentiin. Perillä isä sitoi ylleni ties mistä hankkimansa kapokkiliivit ja heitti paketin veteen, että molskis vaan. Hauskaa!

Taisi isä itsekin uida niin kuin vielä vanhana.  Kun omat lapseni opettelivat uimaan, Paavo-pappa jaksoi kuljettaa heitä ja myös heidän kavereitaan mopollaan Turun maauimalaan. Melkoinen retkue - niinä aikoina liikenne sentään salli moisen kyydin.

Tuntuu hyvältä muistella Paavoa ja tällä tavoin juhlistaa yhteistä merkkipäivää. Parhaimmillaan isäni näet oli mainio mies ja lasten tosi ystävä.