Paavon-päivään 25. tammikuuta on vielä aikaa runsas viikko, mutta ajatukset pyörivät aiheen ympärillä samoin kuin kymmenen vuotta sitten. Silloin julkaisin itsestäni kuvan ja siihen liittyen hiukan tekstiä. Se löytyy kuvan alta.
Tämmöisen tytön tyllerön kuva on tullut näinä viikkoina kopsituksi erinäisiin papereihin ja kuvatiedoistoihin vississä tarkoituksessa. Yritän nääs jäljittää itseäni monen monituisen vuosikymmenen taakse, kun ylihuomenna Paavon-päivänä käännyn uudelle vuosikymmenelle.
Eipä kuvan oton aikoihin tyttö tiennyt, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Tuskin oli sota loppunut, mutta jo nauratti. Oisko aiheena liivihame, jonka tunnistan serkkulikalta perityksi? Iltapäivällä kuulen lisää selityksiä, kun kutsuni kuulleet kokoontuvat ihmettelemään, mistä oikein olikaan kyse.
Lienee aika tosissaan totutella myöntämään itsensä vanhukseksi, vaikka yhä naurattaa ja touhututtaa kuin pikkulikkaa aikoinaan. Syrjäsilmällä aika ajoin vilkuilen lehdistä ja telkkarista juttuja vanhoista ihmisistä enkä ihan tunnista itseäni kohderyhmään kuuluvaksi. Missä vika?
Nautelan kartano Liedossa tarjosi hienot puitteet kunnon kemuille. Juhlaväkeä riitti, samoin erinomaista suuhun pantavaa. Ohjelmastakaan ei ollut pulaa. Oi aikoja entisiä!
Aina ei tarvitse juhlia isosti. Muun muassa kolme vuotta sitten Paavon-päivä, oma syntymäpäiväni, toteutui hauskasti aika lailla yksikseni, kuten linkin kautta paljastuu. Nyt ei passaa lähteä kaupungille kuljeksimaan saati juhlimaan. Kunpa pian koittaisi aika, jolloin taas päästään liikkeelle kätkeytymättä maskien taakse. Koronavirus muunnoksineen pysyköön loitolla, kunhan olemme saaneet niitä vastaan tepsivät rokotukset.
Erittäin hyvältä tuntuu nyt, että päästäni putkahti vuosi sitten idea jättää tasavuodet noteeraamatta ja juhlia niitä ennakkoon. Silloin kokoonnuttiin Fanjunckarsiin lohisopalle ja kakkukahville. Niinpä tänä koronavuonna voin huokaisten jättää synttärikekkerit järjestämättä.
