Aiheita juhliin

Fanjunckarsin torppa avasi ovensa lauantaina 1.2.2020 lounaalle kutsutuille, kun ravintolatarjoilut eivät onnistuneet. Pikavauhtia järjestyi yhteys torpasta huolehtivaan emäntään Hilkka Toivoseen, jolta oitis kuulin, että torppa on vapaana vuokrattavaksi lounastarjoiluun. Kun pitopalveluja ei ollut vapaana, hän pelasti minut tästäkin hätätilanteesta ehdottamalla, että hän voisi kotonaan keittää lohisoppaa koko porukalle ja tuoda sen klo 13:ksi pöytään. Olennaiseksi avuksi osui keittiömestari-vävy. Itse en olisi voinut hommaa hoitaa, koska tuhotun alkuperäisen paikalle rakennettuun näköistorppaan ei istu sähköhella. Sopan ohessa tarjottavat leivät ja muut lisukkeet toki toin mukanani.

Kävi niin hauskasti, että lähes samana päivänä muisteltiin A. Kiven Seitsemän veljeksen ilmestymistä 150 vuotta sitten. Romaanihan julkaistiin ensi alkuun neljänä vihkona, niistä ensimmäinen 2.2.1870. Osuinpa mainioon aikaan kutsumaan sukua ja pari hyvää ystävää viikon verran syntymäpäiväni jälkeen Siuntioon uimaan, ulkoilemaan ja hyväksi lopuksi lounaalle. Kylpylä-hotellista olisi saanut ruokaa vasta klo 15, mikä ei meidän poppoolle passannut, onneksi!

Museohuone sijaitsee talossa vasemmalla, ikkunat kahteen suuntaan. Päätyikkunasta Kivi kuuluu livahtaneen karkuun, kun mamselli Lönnqvistille ilmaantui vieraita. Kirjailija näki ikkunastaan, kun  rehevän puutarhan polkua pääovelle asteli tulijoita. Aleksis pinkaisi toisesta ikkunasta karkuun!

Itse huone on toisinto siitä, missä Kivi asui ja kirjoitti suuren osan tuotannostaan. Sisälle astuessa nykykävijä hätkähtää totisen näköistä kipsipäätä, vaikka kasvot muistuttavat painokuvista tuttua piirroshahmoa.
 

Ikkunan äärellä on kirjoituspöytä ja sillä hanhensulkia niin kuin Kiven aikoina, nurkkapöydällä pari kirjaa, joihin en tohtinut koskea. Kapoinen vuode saanee sekin olla rauhassa.

Koska meillä oli mukana kolme lasta, suljimme museohuoneen oven vahinkojen välttämiseksi. Kaikki ehtivät kuitenkin vilkaista kammaria.

Charlotan aikaan nykyinen sali oli kuulemma jaettu kahdeksi huoneeksi. Nykyinen pitkä pöytä oli onnen omiaan yhteisen aterian nauttimiseen. Mahduimme siihen kaikki, joten svupöytiä ei tarvittu.

Kuvassa Tapio Hintikka, vaimonsa Eilan kanssa pitkäaikaisia ystäviä, joiden vinkistä älysin kysyä Fanjunckarsia lounaspaikaksi. Tapio on yhtenä monista ollut mukana talkoissa rakentamassa taloa ulkorakennuksineen ja tukee yhä Pro Fanjunkars -säätiötä. Se vuokraa paikkaa.

Ennen ruokatarjoilua tytär isoäidin roolissaan ehti nauttia kahden vanhimman tyttärensä tyttäristä. Lapsenlastenlasten toistaiseksi ainoa poika veteli päiväunia ulkona, ja minä hyrisen tyytyväisenä kuvaa katsellessa. Samoin tein jo paikan päällä, kun katselin melkoista pöytäkuntaa, jolle täydellisen maukas lohikeitto teki kauppansa.

Yleisön pyynnöstä Hilkka-emäntä, Siuntio-opas ja paikallinen kulttuurisihteeri evp, kertoi elämästä Fanjunckarsissa Charlotta Lönnqvistin aikaan. Se, että hänestä nykyään puhutaan merkittävimpänä suomalaisen kirjallisuuden mesenaattina, luultavasti hymyilyttäisi arvon mamsellia.

Tapio jatkoi juttua talkoomuistoilla. Hän opasti nuorempiaan, että uudelle paikkakunnalle muutettaessa on hyvä hankkiutua toimimaan yhteisölle tärkeissä hankkeissa. Sillä tavoin tutustuu ihmisiin ja voi osaltaan olla edistämässä merkittäviä asioita.

Lämmin tunnelma sisällä Fanjunckarsissa ei kerro totuutta päivän säästä. Vettä satoi jos ei kaatamalla, niin ainakin riittävästi kastelemaan koirien kanssa puolentoista tunnin lenkin tehneet. Uimareita sade ei haitannut eikä meitä kahta vanhusta, sillä lähdimme jo aamulla varhain poutasäässä kiertämään kylpylähotellin ympäristön luontoliikuntapolkuja. Kuivin jaloin selvittiin jopa lintutornille hämmästelemään laajalle levittäytynyttä tulvaa.

Kuvat Heikin. Pari otosta WhatsAppin kautta saatuja. Kiitos kuvaajille!