Nappasin pari päivää sitten Elisa Kirjan tarjouksesta Joni Skiftesvikin
teoksen Valkoinen Toyota vei vaimoni (2014). Tiesin ennalta kirjasta sen verran, että moni paljon lukeva on siitä vaikuttunut ja julkistanut kokemuksensa. Saihan kirja myös vuoden 2015 Runeberg-palkinnon. Nyt olen minäkin vakuuttunut teoksen erinomaisuudesta. Teksti palkitsee heti, sillä jo ensi riveiltä se imaisee lukijan mukaansa. Lauseet eivät rönsyile. Joka sana ilmaisee asiansa tarkasti. Tekstistä huomaa ammatikseen pitkään kirjoittaneen miehen taidokkuuden.
Luin kirjan saman tien. Sattui sopivasti, sillä sukututkimushankkeeni raportointi kaipasi taukoa, kun kokonaisuus oli hukkua yksityiskohtiin. Skiftesvikin tiivis kerronta, hyvinkin erilaisten ja eri aikaisten oman elämän ainesten sovittaminen ymmärrettävästi teokseen pitivät minut otteessaan. Palkitsevaa on sekin, ettei sivuja ole ylenmäärin: e-versiossa 176, painetussa kirjassa 246.
Aikoinaan jo Skiftesvikin esikoisteos, novellikokoelma Puhalluskukkapoika ja taivaankorjaaja (1983) oli suuri lukuelämys. Uusin kirja tarjoaa hellyttäviä liittymäkohtia tuon kokoelman niminovelliin, jonka keskeisinä henkilöinä ovat Skiftesvikin omat pojat. Nyt oli luettavissa isän muisteluita ajalta, jolloin molemmat vielä telmivät onnellisina yhdessä. Herkin on kohtaus isästä ja Kim-pojasta pohtimassa taivasnäkymiä.
Muutama kirjabloggaaja kuuluu sopineen, että he kirjoittavat yhtaikaa Skiftesvikin elämänkuvista. Linkit löytyvät muun muassa Kirsin kirjanurkasta. Tässä lainaan esperanzan kirjamuistikirjaa. Katkelmasta käy ilmi kirjan keskeisin sisältö:
"Romaani on jaettu kolmeen osaan. Osien nimet ovat Sydän, Aortta ja Saari.
Otsakkeet viittaavaat paitsi kirjailijaan itseensä ja hänelle
tärkeisiin henkilöihin, myös ajan kulumiseen ja ihmisen elämänkaareen.
Työstä lehtimiehenä, käsikirjoittajana ja kirjailijana kerrotaan toki
myös, ja vaikka se kaikki on tavallaan hyvinkin kiinnostavaa, jäävät
urakuvaukset silti sivuosaan. Tarinaa kannattelee ja vie eteenpäin ennen
muuta se, mitä kerrotaan perheestä. Kirjailijan äiti, isoäiti ja
myöhemmin vaimo ja lapset, ja kaikki se mitä heille tapahtuu on
tärkeintä. Skifesvik kuljettaa kertomusta useissa aikatasoissa
samanaikaisesti ja limittää taitavasti tapahtumat liittymään toisiinsa.
Näin lukija saa itse vapaasti tulkita syy- ja seuraussuhteita ilman että
niitä hänelle varsinaisesti osoitellaan."
Kunpa omaan tekstiini jäisi jälkiä toimittaja-kirjailijan jämptistä ja samalla kuitenkin lämpimästä kerronnasta.
