Trilleriä hellearestissa

 Kesäkuun puolivälin paikkeilla Elisa Kirja tarjosi maksutta ladattavaksi J. P. Delaneyn psykologisen trillerin Edellinen asukas (The Girl Before 2017, suomentanut Satu Leveelahti

Otava 2017). Mikäpäs siinä, vaikken enää lue sen paremmin dekkareita kuin trillereitä, mutta lahjaksi saadun kirjan testaan e-julkaisuna. Näin sitä hehkutetaan Elisa Kirjassa:

Astu taloon joka koituu kohtaloksesi!

Täydellinen elämä unelmien talossa. Mutta mihin hintaan? Mestarillisen piinaava psykologinen trilleri on noussut maailmanmenestykseksi.

Jane muuttaa huippumoderniin, arkkitehtonisesti poikkeukselliseen taloon, jonka uusi asukas valitaan kummastusta herättävin kriteerein. Rakennuksen suunnitellut arkkitehti myös ohjeistaa tarkoin, kuinka talossa on asuttava.

Pala palalta Janelle selviää edellisen asukkaan hyytävä kohtalo. Ja räpiköidessään valheiden verkossa Jane tekee tahtomattaankin tismalleen samat valinnat kuin Emma, talon edellinen asukas. Edellinen asukas on J.P. Delaneyn ensimmäinen psykologinen trilleri. Nimimerkin taakse kätkeytyy kirjailija, joka on aiemmin julkaissut menestysteoksia muilla nimillä. Kirja julkaistaa 35 maassa, ja siitä tekeillä olevan filmatisoinnin ohjaa palkittu elokuvaohjaaja Ron Howard.

Otollinen hetki lukemiseen löytyi, kun on ollut pakko pysytellä sisätiloissa armotonta hellettä paossa. Konevoimalla näet lämpötila pysyttelee +25 asteessa, minkä sietää tuntuvasti paremmin kuin yli +30 asteessa huitelevan lämmön ulkona. Kuumasta kerrostalosta lähdin yhden kotiyön jälkeen evakkoon takaisin mökille. Ja parissa päivässä nielaisin sutjakan stoorin suuremmin kakistelematta. 

Tarinassa riittää käänteitä ja psykologisia virityksiä. Kesti tovin, ennen kuin totuin kahteen aikatasoon. Otsikoissa vuorottelevat Ennen: Emma ja Nyt: Jane. Naiset muistuttavat toisiaan. Emma menehtyy. Uhkaako Janea sama kohtalo?  Kumpikin lankeaa rakastumaan tyylikkääseen arkkitehtiin Edward Monkfordiin, jonka vaimo ja lapsi ovat kuolleet ja joka ei enää itse asu pelkistetyssä, huippuunsa viritetyssä älytalossaan, vaan etsii sinne soveliasta vuokralaista. Hakuprosessi on tiukka, mikä ei karkota sen paremmin Emmaa kuin Janea. Ihmeekseen molemmat läpäisevät tiukan seulan ja pääsevät vuorollaan asumaan outoon taloon.

Tarinan kiertyessä yhä uusille spiraalin mutkille myös lukijalle tarjoutuu mahdollisuus punnita omia vaihtoehtoja vastaamalla paljastaviin monivalintatehtäviin, jonkalaisiin vuokralaisen on suostuttava tämän tästä:

6. Sinulle läheinen henkilö tunnustaa luottamuksellisesti, että hän juovuksissa ollessaan ajoi ihmisen yli. Tapahtuman seurauksena hän on lopettanut kokonaan juomisen. Tunnetko velvollisuudeksesi ilmoittaa asiasta poliisille?  ❍ Ilmoitan, ❍ En ilmoita.

--

10. Uusi ystäväsi tunnustaa, että oli kerran vankilassa myymälävarkaudesta tuomittuna. Siitä on jo aikaa, ja hän on tehnyt sen jälkeen parannuksen. Miten reagoit? 

❍ Pidät juttua merkityksettömänä – jokainen ansaitsee toisen mahdollisuuden, ❍ Arvostat sitä, että hän oli sinulle rehellinen, ❍ Kerrot puolestasi hänelle jonkin oman virheesi,  ❍ Tunnet myötätuntoa häntä kohtaan, koska hän oli joutunut sellaiseen tilanteeseen,  ❍ Päätät, että hän ei ole sellainen ihminen, jonka haluat ystäväksesi.

Kierteissä esiin tulee henkilöiden patologisia taipumuksia. Mikään ei ole sitä, miltä alkuun näyttää. Jokaisesta hahmosta paljastuu nurjia piirteitä. Yllättävimmin muuttuu Emman poikaystävä Simon, mistä seuraa raju ratkaisu tarinan lopulla. Emman onnettomuudeksi määritellystä kuolemasta löytyy seikkoja, joita poliisitutkimuksissa ei aikoinaan havaittu. Mutta Janen uurastus asiassa paljastaa tapahtumien todellisen kulun. Siinäpä trilleriä kerrakseen.

Pitkin matkaa yhtenä sivujuonteena kulkee lapsen menetys. Sekä Monkford että Jane ovat menettäneet oman lapsensa. Onko kyseessä ollut onnettomuus vai ihan jokin muu Monkfordin vaimon ja pojan kuollessa? Entä miksi Janen tyttövauva menehtyy kohtuun? Mitä sairaalassa jäikään selvittämättä? Iso kysymys on myös se, kuinka vanhemmat lopulta suhtautuvat Janen Monkfordille synnyttämään Down-lapseen.


Teksti osoittautui kaikin puolin sliipatuksi ja helpoksi seurata niin, ettei lukemista hevin keskeyttänyt. Näin siis tuotetaan kansainvälisille markkinoille balansoitua luettavaa ja siitä sitten aikanaan vielä elokuvaversio. Naiset ovat kauniita kuin siskokset, keskeisin mies on varsinainen komistus ja lisäksi nerokas arkkitehti, on upeita interiöörejä, tyylikkäitä aterioita, säväyttävää seksiä.  Hissukkamieskin yllättää, kun hän paljastuu pakkomielteiseksi, omistushaluiseksi toisten elämän tiirailijaksi. On raiskauksia tai sellaisiksi väitettyjä tapahtumia. On psykologin luona käyntejä. On poliisitutkimuksia ja oikeudenkäynteihin valmistautumisia. On epäilevien naapurien kanssa asioiden pohtimisia. On uhkaavia enteitä.

Kirja tuli luetuksi ilman, että siitä jäisi kummoisiakaan muistijälkiä saati pohtimisen aiheita.

Tässä vielä linkki blogiin, josta selviää yhtä ja toista kiinnostavaa laajalevikkisestä opuksesta.
 

Sillan loppu

Monien muiden tavoin olen seurannut pitkään tanskalais-ruotsalaista Silta-sarjaa. Eilen katsoin vihoviimeisen osan neljännestä ja samalla koko suosikkiohjelman päätöksestä. Koska unia menettämättä en ole voinut jännittää sarjan kaameuksia sunnuntain myöhäisillassa, olen ratkaissut pulman katsomalla kulloisenkin osan maanantaina päiväsaikaan. Niinpä esimerkiksi eilen oli kiire palata kaupunkireissulta kotiin näkemään, miten tekijät päättävät suurtyönsä ja mihin tilaan he saattelevat meidät katsojat tärkeiden henkilöhahmojensa Saga Norenin ja Henrik Sabroen myötä. Kumpikin on perhekokemustensa vaikeasti vaurioittamia, mutta silti toimintakykyisiä, tarkkoja poliiseja.

Huojentuneena, ellen peräti kathariskokemuksen saaneena suljin television ohjelman päättyessä. Kumpikin pitkään kipuillut poliisi säilyy hengissä toisin kuin kauhukuvitelmissa olin uumoillut. Molemmat myös kampesivat itsensä esiin taakkojensa alta. Sagan apuna on psykoterapeutti, joka säilyttää tyyneytensä Sagan mahdottomilta kuulostavien kokemusten purkautuessa vähä vähältä piiloistaan. Lohdulliselta tuntui seurata, kuinka terapeutti kuuntelee kauhistelematta ja keskustellen auttaa Sagaa oivaltamaan, mihin muun muassa hänen ratkaisunsa poliisiksi ryhtymisestä perustui. Suurena kysymyksenä ilmaan jää viimeiseltä istunnolta, mitä Saga oikeastaan haluaisi tehdä. Vastaus näytetään upeana kohtauksena Sillalla, kun Saga hetkeksi pysähtyy ja astuu autosta ulos. En pelännyt, että hän hyppäisi itse kaiteen yli. Mereen lentää hänen poliismerkkinsä. Kauan kalvaneesta syyllisyydestä vapaana Saga jatkaa matkaansa kohti koti-Ruotsia. Sekä rikossarja että oman äidin toiminta toisen tyttärensä tappamiseksi ja Sagan vahingoittamiseksi ratkevat. Enää ei ole tarpeen jatkaa poliisina.

Sagan toipumisen edistyessä hän pystyy vähin erin kommunikoimaan työkaveriensa kanssa, vaikka säilyy omana kulmikkaana itsenään. Kaikkein vastahakoisimmatkin kollegat taipuvat ennen pitkää myöntämään Sagan pätevyyden, vaikkakin tämän liika suorasukaisuus usein hämmentää muita ihmisiä. Käsikirjoittajat tuntuivat paneutunen hahmojensa psykologiaan niin syvällisesti, että katsojalle saattoi muodostua illuusio Sagastakin täysin mahdollisena henkilönä, samoin hänen omituisen sairaasta äidistään.

Saga ja Henrik tulevat paitsi auttaneeksi myös haavoittaneeksi toisiaan. Siksikin tuntui suorastaan satumaiselta se, kuinka Saga ottaa sovittaakseen ison, pahan ratkaisunsa Henrikille. Hän korvaa tekonsa etsimällä Henrikin kauan kadoksissa olleen tyttären. Työ- ja seksikumppaneiden välit ovat hetken solmussa, mutta Sagan tuloksellisen toiminnan ansiosta tilanne korjaantuu.

Kaiken kaikkiaan Sagasta kasvaa sankari. Tämä priimuksena kurssiltaan poliisiksi valmistunut ei missään vaiheessa tee itsestään numeroa. Ja hän se lopulta ratkaisee murhavyydin seulomalla vielä kerran ristiriitaiset palaset ja jäljittämällä niiden pohjalta muilta huomaamatta jääneen olennaisen tekijän. Kuinka ollakaan - Saga pelastaa Henrikin ja tämän tyttären hengen. Mikä palkinto kauhua kokeneelle katsojallekin!

Sillan neljännen jakson kahdeksan osaa vyöryttivät esiin sarjamurhia, joissa en pysynyt kärryillä. Jännästi tekijät lienevät jättäneet tapahtumiin aukkoja, jotta katsojat kuvitelmissaan voivat niitä täyttää. Loppujen lopuksi kovin kiinnostavalta ei enää tuntunut tietää, kuka onkaan se määrätietoinen murhaaja, joka teloitustyyliin tappaa kostonsa kohteita. Suuresti ei hätkähdyttänyt sekään, että tappajia onkin kaksi, toinen vieläpä invalidiksi naamioitunut "ystävä".

Kilttien ihmisten huijaamisen helppous tulee ilmi siinä määrin, että asiaa sietää ajatella. Kiinnostavinta sarjassa olikin se, miten henkilöt joutuvat kokemaan kauheuksia ja kuitenkin selviytyvät niistä. Lapsena tukka pystyssä lukemistani saduista muistan saaneeni saman tapaisia väristyksiä ja aiheita eettisiin pohdiskeluihin.