Sillan loppu

Monien muiden tavoin olen seurannut pitkään tanskalais-ruotsalaista Silta-sarjaa. Eilen katsoin vihoviimeisen osan neljännestä ja samalla koko suosikkiohjelman päätöksestä. Koska unia menettämättä en ole voinut jännittää sarjan kaameuksia sunnuntain myöhäisillassa, olen ratkaissut pulman katsomalla kulloisenkin osan maanantaina päiväsaikaan. Niinpä esimerkiksi eilen oli kiire palata kaupunkireissulta kotiin näkemään, miten tekijät päättävät suurtyönsä ja mihin tilaan he saattelevat meidät katsojat tärkeiden henkilöhahmojensa Saga Norenin ja Henrik Sabroen myötä. Kumpikin on perhekokemustensa vaikeasti vaurioittamia, mutta silti toimintakykyisiä, tarkkoja poliiseja.

Huojentuneena, ellen peräti kathariskokemuksen saaneena suljin television ohjelman päättyessä. Kumpikin pitkään kipuillut poliisi säilyy hengissä toisin kuin kauhukuvitelmissa olin uumoillut. Molemmat myös kampesivat itsensä esiin taakkojensa alta. Sagan apuna on psykoterapeutti, joka säilyttää tyyneytensä Sagan mahdottomilta kuulostavien kokemusten purkautuessa vähä vähältä piiloistaan. Lohdulliselta tuntui seurata, kuinka terapeutti kuuntelee kauhistelematta ja keskustellen auttaa Sagaa oivaltamaan, mihin muun muassa hänen ratkaisunsa poliisiksi ryhtymisestä perustui. Suurena kysymyksenä ilmaan jää viimeiseltä istunnolta, mitä Saga oikeastaan haluaisi tehdä. Vastaus näytetään upeana kohtauksena Sillalla, kun Saga hetkeksi pysähtyy ja astuu autosta ulos. En pelännyt, että hän hyppäisi itse kaiteen yli. Mereen lentää hänen poliismerkkinsä. Kauan kalvaneesta syyllisyydestä vapaana Saga jatkaa matkaansa kohti koti-Ruotsia. Sekä rikossarja että oman äidin toiminta toisen tyttärensä tappamiseksi ja Sagan vahingoittamiseksi ratkevat. Enää ei ole tarpeen jatkaa poliisina.

Sagan toipumisen edistyessä hän pystyy vähin erin kommunikoimaan työkaveriensa kanssa, vaikka säilyy omana kulmikkaana itsenään. Kaikkein vastahakoisimmatkin kollegat taipuvat ennen pitkää myöntämään Sagan pätevyyden, vaikkakin tämän liika suorasukaisuus usein hämmentää muita ihmisiä. Käsikirjoittajat tuntuivat paneutunen hahmojensa psykologiaan niin syvällisesti, että katsojalle saattoi muodostua illuusio Sagastakin täysin mahdollisena henkilönä, samoin hänen omituisen sairaasta äidistään.

Saga ja Henrik tulevat paitsi auttaneeksi myös haavoittaneeksi toisiaan. Siksikin tuntui suorastaan satumaiselta se, kuinka Saga ottaa sovittaakseen ison, pahan ratkaisunsa Henrikille. Hän korvaa tekonsa etsimällä Henrikin kauan kadoksissa olleen tyttären. Työ- ja seksikumppaneiden välit ovat hetken solmussa, mutta Sagan tuloksellisen toiminnan ansiosta tilanne korjaantuu.

Kaiken kaikkiaan Sagasta kasvaa sankari. Tämä priimuksena kurssiltaan poliisiksi valmistunut ei missään vaiheessa tee itsestään numeroa. Ja hän se lopulta ratkaisee murhavyydin seulomalla vielä kerran ristiriitaiset palaset ja jäljittämällä niiden pohjalta muilta huomaamatta jääneen olennaisen tekijän. Kuinka ollakaan - Saga pelastaa Henrikin ja tämän tyttären hengen. Mikä palkinto kauhua kokeneelle katsojallekin!

Sillan neljännen jakson kahdeksan osaa vyöryttivät esiin sarjamurhia, joissa en pysynyt kärryillä. Jännästi tekijät lienevät jättäneet tapahtumiin aukkoja, jotta katsojat kuvitelmissaan voivat niitä täyttää. Loppujen lopuksi kovin kiinnostavalta ei enää tuntunut tietää, kuka onkaan se määrätietoinen murhaaja, joka teloitustyyliin tappaa kostonsa kohteita. Suuresti ei hätkähdyttänyt sekään, että tappajia onkin kaksi, toinen vieläpä invalidiksi naamioitunut "ystävä".

Kilttien ihmisten huijaamisen helppous tulee ilmi siinä määrin, että asiaa sietää ajatella. Kiinnostavinta sarjassa olikin se, miten henkilöt joutuvat kokemaan kauheuksia ja kuitenkin selviytyvät niistä. Lapsena tukka pystyssä lukemistani saduista muistan saaneeni saman tapaisia väristyksiä ja aiheita eettisiin pohdiskeluihin.

Kahden TV-sarjan koukussa

 Silta on TV-sarja, jonka kolmen satsin osat olen katsonut sydän tykyttäen. En suinkaan ole kyennyt istumaan myöhään sunnuntai-iltana jännittämässä, mitä uskomattomia kauheuksia arvoituksellinen tappaja onkaan keksinyt. Ei, minun on maltettava maanantaihin, jotta en itse suistuisi yötä vasten valvomaan. Jos mahdollista, katson uusimman osan heti aamupäivällä. Tällä erää viimeinenkin on nyt katsottu.

Esittelyteksti kertaa muualtakin tuttua viestiä: Silta on huipputason pohjoismainen jännityssarja, ruotsalais-tanskalainen yhteistuotanto. Jännityssarjan kolmas tuotantokausi nähdään Suomessa ja Ruotsissa samanaikaisesti. Sofia Helinin esittämä Saga Norén joutuu pärjäämään ilman aisapariaan, sillä Martin Rohdea näytellyt Kim Bodnia on jättänyt sarjan. Kenet Saga saa nyt parikseen, ja kuinka yhteistyö sujuu? Pääosissa: Sofia Helin, Maria Kulle, Reuben Sallmander, Sonja Richter, Nicolas Bro ja Thure Lindhardt.

Jatko herättelee katsojan uteliaisuutta: Ruotsalainen rikospoliisi Saga Norén (Sofia Helin) ja hänen tanskalainen kollegansa Henrik Sabroes (Thure Lindhardt) löytävät ratkaisevan vihjeen. Parivaljakko pääsee vihdoin murhaajan jäljille, mutta riittääkö aika.
Huippusarja Sillan (16) jännittävä päätösjakso nähdään sunnuntaina 29.11. klo 22.00
Ilmassa on lukuisia kysymyksiä? Mikä on Emil Larssonin (Adam Pålsson), Freddie Holstin (Nicolas Bro) ja lapsen kohtalo? Kuinka Sagan käy? Kuka murhasi Sagan äidin? Miten käy Sagan ja Henrikin suhteen?

Sekä tutkittavat rikokset että tilanteet poliisien kesken tuntuvat äärimmäisen painostavilta. Kolmannen kauden alkujaksojen kuvaus korostaa hämärässä hapuilua. Poliisit huhkivat useimmiten öisin jäljittäessään vihjeitä. Samalla tihkuu vähän kerrassaan kummankin tutkijan elämästä seikkoja, joiden kanssa ei uskoisi kenenkään pysyvän työkunnossa.

Kun eilen päivällä näin, miten käsikirjoittaja ja tuotantotiimi ovat ratkaisseet sekä rikokset että Sagaa piinanneen sisäisen tutkinnan tuloksen, en kokenut helpotusta. Myötätuntoni  kohdistuu yhä vahvemmin outoon Sagaan. Melkein tutisten pelkään, että hän sortuu ja tekee sen, mikä on ollut jo lähellä: hyppää junan alle. Kaiken aikaa toki tiedän, ettei sarjasta poisteta päähenkilöä ja että tilanteiden kiristäminen äärirajoille on tarkkaan laskelmoitua. Viimeiset kohtaukset tarjosivat katsojalle jonkinlaisen huokaisun mahdollisuuden. Kumpikin poliisi on poissa töistä, tanskalainen Henrik otti loparit, ruotsalainen Saga pantiin pakkolomalle. Yhdessä he keskittyvät ratkomaan, mitä Henrikin vuosia sitten kadonneille lapsille on tapahtunut. Vaimon kohtalo jo tiedetään.

Niinpä odotettavissa lienee neljäs tuotantokausi. Sarjan pääkäsikirjoittaja Hans Rosenfeldt on kertonut, että hänelle sopii jatkaa sarjaa. Katsojilta kysyttäessä vastanneista 93 prosenttia haluaa Sillalle neljännen kauden. SVT:n draamapäällikkö Christian Wikanderin mukaan päätös sarjan jatkumisesta tehdään keväällä 2016.

Miksi ihmeessä minä monien muiden mukana olen näin kiinni Sillassa? Jotain samaa muistuu mieleen lapsuudesta, kun joskus satuin seuraamaan radiosta rikoskuunnelmaa Hyvää iltaa, nimeni on Cox! Yksin ollessa välillä piti kauhistuneena juosta tarkistamaan, ovatko ulko-ovet lukossa. Pelkäsin ja tutisin, mutta yhä uudestaan asetuin kuuntelemaan. Näinkö ihmispolo oppii tunnistamaan ja sietämään pelkojaan?

Aivan toisenlaisissa tunnelmissa seuraan ranskalaissarjaa Tapahtukoon sinun tahtosi. Nimi ei mitenkään houkutellut tällaista maallistunutta katsojaa. Kokeeksi rupesin katsomaan ja saman tien ällistyin uteliaaksi. En tiedä katolisesta kirkosta saati papistosta paljon muuta kuin satunnaisia lehtijuttuja. Se että katsoja tutustuu viiteen nuoreen mieheen näiden aloittaessa opintojaan papiksi, on jo lähes kummallista verrattuna kaikkeen muuhun näkemääni ja lukemaani.

Ylen sivuilla sarja esitellään, mutta luin tekstin vasta nyt, kun kopioin sen tähän:

Syksyisen Pariisin taivaan alla katolisen kirkon kapusiinipappien seminaari valmistautuu ottamaan jälleen vastaan uusia miesopiskelijoita. Vuosi vuodelta arvostetunkin pappisseminaarin rivit ovat huolestuttavasti harvenneet. Tänä vuonna uusia oppilaita saadaan vain kourallinen.
Neljä nuorukaista, Raphaël, Yann, Guillaume ja Emmanuel, ovat kukin päättäneet omistaa elämänsä Jumalan palvelemiselle, mutta jokaista heistä ajaa myös oma taustansa ja omat erityiset motiivinsa valinnalleen. Yann on kaunosielu, joka laulaa kuin kerubi, kapinallinen Raphäel on rikkaan perheen poika, Guillaume on kokenut turvattoman lapsuuden ja Emmanuel opiskelija joka joutui jättämään opinnot kesken masennuksensa vuoksi.
Ovelle kolkuttaa vielä yksi elämän kolhima mies. José on juuri vapautunut vankilasta, jossa hän sovitti rangaistusta taposta mutta löysi Jumalan. Aukeavatko seminaarin ovet moiselle hylkiölle? Oman taustan sovittaminen kirkon oppeihin on niin merkittävä kysymys, että yhteen hioutuvat nuorukaiset tekevät toisilleen lupauksen: Koska kerran maailma muuttuu, myös kirkon on muututtava. Nuoret pappisseminaarilaiset lupaavat olla tämän sopeuttamisen etulinjassa, sen kantava voima.
Siinäpä haastetta, sillä kirkon vanhakantaisuus heijastuu seminaarin jokaiseen päivään, ja sen tuntee luissaan myös seminaarin arvostettu johtaja isä Fromenger. Kirkko olkoon ihmistä varten, ei ihminen kirkkoa. Kuinka nuorten miesten uskolle käy tämän matkan varrella?

Esitystahti on rivakka, sillä osat seuraavat toistaan kolmena iltana peräkkäin maanantaista keskiviikkoon. Niinpä vasta tänä syksynä nähty ensimmäinen satsi on edennyt jo hyvän matkaa kolmanteen ja samalla viimeiseen. Nuoret miehet tekevät jo töitä kukin seurakunnassaan, Raphäel peräti Roomassa. Valtataisteluita käydään kirkon joka lohkolla. Rahasta on usein kyse, turhamaisuudestakin.

Katsojalle tarjoutuu tilaisuuksia moraalisiin pohdiskeluihin, kun nuoret papit ja eräs tutuksi tullut valoisa sisar joutuu ahdinkoon. Huima näköala avautuu kirkon talousvaikeuksiin, kun Pariisin keskustassa sijaitseva seminaarin rakennuskompleksi joudutaan myymään muslimipohatalle. Seminaarin opettajakunnassa nuorin ja kaunein isä ei olekaan suvaitsevaisin, ei edes hyvä. Elämänmyönteisin on kaikkein vanhin, joka savustetaan eläkkeelle.

Odotan ensi viikkoa, jolloin sarja taas jatkuu. Tänään ja huomenna sen paikalla lähetetään Sibelius-viulukilpailusta finaali. Sarjan omassa finaalissa ehkä saan vastauksen siihen mieltä askarruttavaan kysymykseen, kenen tahto toteutuukaan. Epäilen näet, että sarjan nimi Tapahtukoon sinun tahtosi on vähintään ironinen.

Sillan varjoissa

 Sunnuntai-iltojen houkutus on katsoa Sillan (http://areena.yle.fi/tv/silta) vuorossa oleva jakso heti tuoreeltaan. Ei auta, vaikka tiedän seuraukset: uni ei tule ennen kuin aamuyön tunteina. Useat henkilöhahmot, poliisien keskinäiset työkuviot, heidän ontuva yksityiselämänsä ja kauheaakin kamalammat rikokset nostattavat jännitystä niin, että jään vielä sängyssä miettimään, mistä oikein on kysymys.

Sen olen jo oppinut, että Malmöstä pääsee äkkiä Kööpenhaminaan ja takaisin Juutinrauman kuulua siltaa pitkin. Ihmiset elävät tavallisen oloista arkeaan, mutta pahuus lymyää kenen tahansa lähituntumassa. Kuka vain voi osoittautua aivan muuksi kuin luulisi. Älykkäät, pitkälle koulutetut nuoret juuttuvat yhä syvemmälle eläinaktivistien porukkaan. Irti ei pääse muuten kuin tapettuna.

Voi vain aavistella, mikä kohtalo on niillä vanhemmilla, joiden kaksi nuorta löytyy surmattuna. Käsikirjoittajat lienevät tähdänneen siihen, että katsoja eläytyisi vaikkapa tällaisten vanhempien kauhistuneeseen tuskaan. Mistä kaikesta lastensa tekemisistä vanhemmat ovatkaan täysin tietämättömiä! Kenelle juolahtaisi mieleen, että säällisissä ammateissa toimivat menestyneet nuoret olisivat osa ekoterroristien monihaaraista organisaatiota?

Häivähdyksiä reaalitodellisuudesta häämöttää siinä, kuinka taitavasti eläinnaamioiset aktivistit käyttävät TV-kanavia viestiensä välittämiseen. Mutta miksi puuhassa mukana oleviakin kidutetaan ja tapetaan, missä luuraa toiminnan pääorganisoija? Onko kenties keski-ikäinen huippujohtajalta vaikuttava ja kylmänkalsea aviomies jotenkin mukana rikoksissa? Hyytävä tunnelma luksustalossa, paljot poissaolot kotoa, kosketuksen väistely ja vaimon viestintätietojen urkinta epäilyttävät. Ja kuka kutsuikaan vaimon nimissä tietyn ammattirakastajan treffeille puistoon - kolkattavaksi. Tällaiset tarkkaan annostellut tapahtumien kulut koukuttavat meitä kauhistumisalttiita katsojia pysymään ruutujen ääressä vastakin.

Tunnistan oman jännittämiseni syyksi sen hitaasti vahvistuvan kauhun, kun sarjan hahmot eivät tunnu olevan turvassa missään, eivät kotonaankaan saati hotellihuoneessa. Taas ensi sunnuntaina - tai ehkä vasta maanantaina tallennusta katsellen -  saa pelätä, mitä kamalaa Sagalle tehdään, kun jo eilisessä osassa eläinpäisten joukko ryntäsi sisään ja uhkasi uutteraa malmölaispoliisia. Ja mikä kumma sairastutti Martinin pienen pojan Kööpenhaminassa? Kauhealta tuntuu sekin, että ihminen tulee saattaneeksi itsensä suojattomaksi, kun haluaa olla pari yötä yksinään poissa kotoa. Kukaan ei kysele perään, ennen kuin...