Mökki-innostuksen laannuttua vapauden huumaa rajoittaa vasemman polven nivelrikko. Erinäisiä hoitotoimia on luvassa lisää, kunnes pääsen kivuista. Niinpä ennen uusia matkailun avauksia tutkailen vanhoista blogijutuista, mitä kaikkea on tullut nähdyksi. Visiitti lapsuudenystävän luona Porvoossa 23.5.2012 antoi aiheen raporttiin, johon linkki vie. Silloin jo mielessä väikkyi pistäytyminen muissakin Suomen rannikkokaupungeissa. Hinku liikkeelle lähtemiseen on yltynyt koronarajoitusten jatkuttua jatkumistaan. Vain kipeä polvi pandemian lisäksi muistuttaa, ettei ihan vielä kannata rynnätä minnekään.
Ennen muuttoa Turusta Lietoon 2009 ja Akanvirtaa-blogin aloittamista kirjoittelin kuvien kera Näin jokirannassa -blogijuttuja. Niihin sain aineksia tiirailemalla tapahtumia parvekkeeltani. Mitä kaikkea näinkään! Huomaan Blogger-ohjelman kehittyneen, sillä jokirantajuttujeni lay out vaikuttaa nyt katsottuna kankealta. Yritin kohentaa kuvien asettelua ja kokoa, onnistumatta. Digimaailma, jos mikä, elää muutoksesta.
Netistä löysin hienon talvikuvan entisestä kotitalostani Wileniasta, jonka ylimmän kerroksen oikean puoleiselta parvekkeelta seurasin rannan tapahtumia.
Kaikkein roimimpiin havaintoihin en tarjoile linkkejä. On hyvä muistaa, että järkyttävän usein kesämekkala tarkoitti jonkun pudonneen tai hyppänneen veteen. Sitten paikalle porhalsi kokonainen liuta pelastajia palokunnasta ambulanssiin ja poliiseihin. Kerran seurasin ryyppyporukan touhuja keskellä päivää, kunnes poliisit lopettivat mahdottomaksi äityneen näytöksen.
Tässä muutamia maistiaisia jokirannassa asumisen ajoilta:
Olin passissa, kun Ruotsin kuningaspari saapui vierailulle Turkuun. Leffantekoa tutkailin muutamaan kertaan. Iso syy unelmien asuinpaikasta, Aurajokirannasta, pois muuttamiseen oli melu, jota piisasi kaiken kesää. Festarien aikaan oli parasta paeta kotoa. Huimia olivat myös monet urheilutapahtumat kuulutuksineen. Joihinkin tapasin osallistua, ellen unohtanut lähteä liikkeelle. Soutu- ja melontatapahtumiakin riitti ylenmäärin, saati äriseviä moottoriveneiden kisoja.
Yläilmoista laskeuduin aika ajoin jokirantaan. Kävelyretket suuntautuivat usein jokisuulle ja Turun linnaa kiertämään. Kun nähtävinä olivat isot purjelaivat, sain innokasta kävelyseuraa. Yhdellä reissulla aurinko porotti niin, että käsivarrestani löytyi pian melanoomaksi kehittynyt näppylä. Onneksi se ehdittiin operoida pois ennen vakavien jälkiseurauksien ilmaantumista.
Kahviloissa piipahtelin monesti ihan yksikseni. Viime tingassa ennen Lietoon muuttoa käytin hyväkseni tilaisuutta jokiristeilyyn.
Kaiken turkulaismekkalan jälkeen tuntuu siltä, että Liedossa Aurajoki tarjoilee paremminkin komeita luontoelämyksiä kuin taustaa ihmisten touhuille.
Runsaan veden aikoihin kosket kuohuvat näyttävästi. Tässä pari omaa otosta takavuosilta sekä Nautelan- että Vierunkoskelta:
