Abien penkkaririeha on tuttu jo vuosikymmenten takaa, mutta vanhojen päivää en muista vietetyn 50-luvulla, vaikka se tuntuu sittemmin muuttuneen yhtä selvästi traditioksi kuin penkkarit ikään. Tänä vuonna pääsin lähietäisyydeltä ihailemaan akateemisen tardition mukaista ja muutakin tanssahtelua, kun sain oikein kutsun näytökseen, jonka Turun Luostarivuoren "wanhat" lukiolaiset - mukana nuorin tyttärentytär - eilen tarjosivat Samppalinnan palloiluhallissa.
Musiikin lehtorin johtama orkesteri osasi asiansa. Soittajina toimi neljä viulistia, kaksi huilistia sekä käyrätorven soittaja, rumpali, sellisti, pianisti, kitaristi ja basisti. Ryhmissä oli liikunnan lehtorin opastamina opeteltu poloneesia, franseesia, mignonia, cicapoota, pas de espangnea, krakowiakia, pas de quatreeta ja wieninvalssia. Hauskaa oli katsella myös sitä, kun vanhemmat pääsivät tanssittamaan lastaan. Sitten seurasi vielä lambert walkia, tangoa oikein ruusujen kera sekä kolmen tanssikurssiryhmän omat esitykset ennen grand square -kävelyä ja päätösvalssia. Sekään ei ihan vielä lopettanut juhlaa, sillä yleisöä kutsuttiin mukaan lattialle panemaan jalalla koreasti. Siinä vaiheessa tämä isoäiti keräsi palttoonsa ynnä kameransa ja poistui.
Minulle rakas neito tanssi itse tekemässään iltapuvussa, mikä on huojentava juttu kaiken kalliin koreuden keskellä. Oheen liitetty kuva ei kumminkaan ole esimerkkinä siskosten ompelutaidosta, vaan kuva antaa aihetta pohtia, millä toimin hämärissä oloissa saisi käsivaralla kuvat tarkoiksi. En vielä osaa hommaa, kun 80 otoksesta tuskin 50 on edes joten kuten kelvollisia.
3 kommenttia:
Valokuvauksen niksejä en osaa antaa, pitänee kantaa jalustaa mukana! Viime vuonna sain olla ihailemassa vanhojen tanssien pukuloistoa ja nuoruuden kauneutta ja olin järkyttynyt kuultuani, miten paljon neidot olivat satsanneet pukuihinsa. Hienoa että tyttärentyttäresi oli itse ommellut kauniin pukunsa. Pojanpojallani oli peritty vihkifrakki 1920-luvulta, jota kuusikymmentäluvulla oli isoisälle räätälöity. Se sopi kuin nakutettu. Ensi vuonna yritän tarjota pojantyttärelleni äitini iltapukua. Saa nähdä miten siinä käy.
hei , etkös sinä ole jumppari ?? Sääli , että jätit tanssit väliin , jos vielä joku olisi jopa tanssittanut ! Joo, se hämäräjuttu , usein se loppu tehdään pimiössä eli koneella. Kaivetaan esiin kuviot .Vaikka maltti kai tuossakin olisi tarpeen , siis että kamera ennättää ajatella , sitähän minä juuri purnaan digissä . Mutta ehkä sulla on niin hieno kamera , että sen ei tartte ajatella , että saat automaattitarkennuksen ja muutkin automaatit pois , niin sitten pitäisi sujua kuin entisajan filmillä.Minulla ainakin puoliautomaateilla kamera "valmistaa" kuvaa liian kauan --meni jo ! 80 kuvaa??!
Jep, olen OLLUT jumppari ja vieläkin hiukan. Mutta tanssi talvisaappaat jalassa iltapukuisten nuorten seassa ei vetänyt meikämummua lattialle.
Tosiaan kuvia tuli räpsityksi iso määrä, mikä tietysti osaltaan kertoo, että olen täysi noviisi. Melkein puolet siirsin oitis roskikseen, kun pääsin katselemaan tuloksia koneelta. Aika lailla töitä on tehtävä, että alan ymmärtää, kuinka kamera toimii. Joka päivä kumminkin opin jotain, kunhan vain ryhdyn puuhaan. Myös kunnon pönkkä kameraan pitäisi hommata, ettei ainakaan tutiseva käsi pilaa otoksia hämäräkuvissa.
Lähetä kommentti