Lapsuusmuistoissa

Turkulaiseen tapaan monet koulut on rakennettu kukkulalle. Kuvan komea kivipytinki on Raunistulan koulu. Se on jo kauan hallinnut maisemaa omalta mäeltään. Sinne marssin äitini kanssa syksyllä 1947 katsomaan, pääsisikö 6-vuotias kouluun. Opettaja lupasi ottaa, jos luokkaan jäisi tyhjä pulpetti. Hyvä oli, että jäi. Niinpä en joutunut takaisin viereiseen lastentarhaan käymään uudestaan sinikellojen ryhmää, vaikka hyvin tarhassa viihdyinkin.

Meitä yhtaikaa koulunsa aloittaneita kokoontuu kerran vuodessa huhtikuun puolivälin paikkeilla tutkailemaan, vieläkö tunnemme toisemme. Tästä toisen luokan kuvasta erotan yhden tytön, jonka silloin tällöin näen kuntosalireissullani, mutta emme vielä ole jutelleet. Hän ei myöskään ole ollut mukana huhtikuisissa tapaamisissa, joita vuodesta 2007 alkaen porukan pojat ovat järjestäneet. Kun seuraavan kerran osumme yhtaikaa kuntoilemaan, tohdin lähestyä. Olen näet huomannut tämän entisen tytön katselevan minua sillä silmällä, että näytän tutulta.

Kaksi kuvan rusettipäätä tapasi tänään koulun nurkilla. Kuljimme lähitienoon kujilla katsastamassa, mitä entisestä rakennuskannasta yhä on tallessa. Paljon on hävinnyt jo siinä vaiheessa, kun Raisiontie leveni monikaistaiseksi. Poissa ovat Talousaitta, Markkasen kauppa, Wahlroosin ruiskutehdas, suutarinverstas ja lähes kaikki puiset asuintalot. Niiden tilalla on mahtirivistöt kerrostaloja, osa melko uusia. Paljon on myös hienoja omakotitaloja. Mutta se puukerrostalo, jossa meidän perhe asui, kunnes hartaasti rakennettuun rintamamiestaloon päästiin muuttamaan jouluksi 1950, on yhä jäljellä.

 Mahtaneeko osoite edelleen olla Keskitalo 17, kuten silloin ennen.
Asunnot ainakaan eivät enää liene pikkiriikkisiä hellahuoneita. Meidän kotiin mentiin keskimmäisestä ovesta ja noustiin portaat toiseen kerrokseen.

Sisävessat ovat tainneet jo aikoja sitten korvata ulkohuussit. Ne sijaitsivat alakuvan vasemmassa laidassa näkyvässä rakennuksessa, jossa oli myös sauna- ja pesutupa. Sen betoniportaasta minua muistuttaa iso arpi alahuulen sisäpuolella. Tuli näet leikityksi naapurin pojan kanssa sen verran huimasti, että ensin kiipesimme katolle, sitten painelimme ympäri pihaa, kunnes kompastuin ja lensin päistikkaa suulleni rappuun. Naama turposi niin, että vain pienestä raosta sai tungetuksi ruokaa suuhunsa. Äiti sekä sätti että häpesi näyttäytyä mokoman hirvityksen kanssa.

Eipä muuten enää ollut pihalla tilaa syreenimajalle eikä paljon muullekaan kasvillisuudelle. Autothan ne pötköttivät rivissä kuin possut ikään entisen lehtimajan paikalla. Oikeita possuja lähitienoilta toki löytyi pulavuosina. Me molemmat entiset rusettipäät muistimme, että kuvan asuintalon takana oli sellainen paikka, jossa jopa teurastettiin sikoja. Kerran näin, kuinka suolia puhdistettiin makkarantekoa varten. Ja makkaroita riitti myytäväksikin, kuten koulukaverini tiesi.

Leppoisaa kävelyretkeä lyhensi ylen kylmä sää. Mutta kunhan ilmat lämpenevät, kuljemme vielä senkin melko pitkän reitin, jota koulukaverini taapersi kansakouluun.