Makiokan sisarusten parissa lukuhetket jatkuvat

Kaksi osaa Tanizakin suurromaanista (ilm. Japanissa 1943 - 1948, suom. Kai Nieminen 1991) on nyt luettu, kolmas ja samalla viimeinen osa odottaa aloittamista samoissa kansissa. Yhä jaksan seurata neljän perinteistä kiinni pitävän sisaruksen vaiheita, joihin kätkeytyy voimistuva sodan kumu. Sotaa eteilevät myös valtaisa maanvyörymä kaatosateiden jälkeen Osakan-Koben seudulla, samoin Tokiossa koettu taifuuni. Sen kurimuksessa vanhimman tyttären perheen heiveröinen talo uhkaa hajota säpäleiksi niin, että turvaa pitää hakea naapurista. Yksityiset kokemukset rinnastuvat yleisiin uhkiin.

Entisen mahtiperheen kahden nuorimman tyttären naimakaupoista ei ota tullakseen valmista. Järjestyksessä kolmas tytär olisi naitettava ennen nuorinta. Nuorimmalla on ollut sulhanen valmiiksi katsottuna jo niin pitkään, että rakkaus ehtii väljähtyä ja löytyy uusi. Kuopus on jopa valmis irrottautumaan suvun tavoista mennäkseen epäsäätyisesti yhteen puotipuksusta taidekuvaajaksi Yhdysvalloissa kouluttautuneen miehen kanssa. Tavatonta on sekin, että nuorin tytär tekee työtä, josta ansaitsee melkoisesti tuloja. Hän haluaa jatkaa ammattiopintoja, jotta voisi avata länsimaalaistyylisen naisten vaatehtimon. Etenkin vanhin sisar vastustaa jyrkästi suunnitelman toteuttamista.

Teossarjan ensimmäinen osa keskittyy toiseksi nuorimpaan sisareen ja hänen naittamisyrityksiinsä. Toisessa osassa päähuomio kohdistuu nuorimpaan Taekoon, jota usein puhutellaan nimityksellä Koisan, kuopus. Hän ei ehtinyt kiinnittyä perheen arvoihin yhtä kiinteästi kuin vanhemmat sisarukset, sillä äiti kuoli Koisanin ollessa seitsenvuotias ja omaisuutensa suureksi osaksi hukannut isäkin melko varhain. Niinpä kuopuksessa ilmenee sellaista itsenäisyyttä ja määrätietoisuutta, joka tyystin puuttuu muista sisaruksista. Hän on kaksijakoinen: pukeutuu useimmiten länsimaisesti, mutta valmistaa perinteisen hahmon nukkeja ja opiskelee samisein säestyksellä klassisia tansseja niin pitkälle, että pystyy myös esiintymään. Silloin asuna on viimeistä piirtoa myöten huoliteltu kimono ja taidokas kampaus. Hänen Lumi-tanssinsa on katsojille yhtä sykähdyttävä elämys kuin keväinen retki kirsikankukkia ihailemaan tai perheen yhteinen täydenkuun katseluun hiljentyminen runoja kirjoittaen. (Ks. myös http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_2322)

Melko pitkään piti lukea, ennen kuin varmistui, mitä aikaa teoksessa eletään. Vihjeitä tihkuu, kunnes  toinen osa päättyy kahteen Saksasta postitettuun kirjeeseen. Niiden päiväyksenä on 2.5.1939. On siis alkamassa viimeinen rauhan kesä (vrt. http://akanvirtaa.blogspot.fi/2012/04/japani-tunnelmissa.html). Taitavasti Tanizaki nostattaa lukijassa jännitystä siitä, mitä tuleman pitää. Oletan, että Makiokan sisarukset joutuvat vääjäämättä mukaan kurimukseen kuten heidän naapurinsa Stolzit, jotka palaavat sodan kynnyksellä Japanista kotiinsa Hampuriin. Oletan myös, että ainakin kahden nuorimman sisaruksen naimahuolet ratkeavat jotenkin muuten kuin perinteiden mukaisesti. Mikään tuskin on entisellään sen paremmin Japanissa kuin Saksassakaan sotavuosien mentyä, koska isoja muutoksia seurasi jo mutavyöryistä kaatosateiden jäljiltä. Jatkan lukemista...