Jakaranda vie Ruandaan

 

Sytyin hankkimaan Gaël Fayen Jakaranda-romaanin e-version tämän blogijutun luettuani. Suosittelen avaamaan linkin. Teksti kattaa kirjasta olennaisen. Lisävahvistusta tarjoaa tämä blogijuttu.  

Niinpä tarkastelen kansikuva, jossa näkyy iso puu ja kaksi ihmishahmoa: toinen puun latvassa, toinen oksien alla maan pinnalla. Asetelma kertoo vahvistuvasta säikeestä eri sukupolvien välillä. Puu tarjoaa suojapaikan Stella-tytölle. Milan-eno puun alla on se, jonka kanssa tyttö voi puhua, kun rakas Rosalie-mummo kuolee eikä äiti kiireiltään ehdi paneutua tyttäreensä. Mummo on kertonut tarinoita Stellalle, joka vartuttuaan ottaa asiakseen kirjoittaa kaiken julkaistavaksi enon avustamana. Paikallinen historia ei unohdu.

Suomeksi kirjan käänsi Einari Aaltonen (1972–2025) viimeisenä työnään. Se ilmestyi kauppoihin alkuvuodesta 2026 ja huomattiin oitis. Hesarissa 27.6. Antti Majander puhuttelee lukijoita isosti jo otsikolla:

Kansan­murhasta kertova romaani on niin taitava, että se kuvaa myös hetkeä tässä ja nyt

Postuumisti julkaistu suomennos on niin taitavaa työtä, että unohtaa lukevansa käännöskirjaa.

Hataria muistikuvia alkoi päässäni hahmottua Ruandassa velloneesta kansamurhasta, kun kirjan keskeisin henkilö Milan vie lukijan mukanaan Ranskasta Kigaliin, Ruandan pääkaupunkiin. Hän etsii äitinsä sukulaisia, joista äiti on tyystin vaiennut. Jokunen on yhä hengissä. Käy ilmi, että äiti on alkuisin tutsi, siis niitä, joita hutut tuhansittain tappoivat. Nettihauin etsin lisätietoja. Tarkistin myös Google Earthista Ruandan sijainnin ja kuljeskelin Kigalin kaduilla. Rakennukset näyttävät hyväkuntoisilta, kadut siisteiltä. Hurmeisen ajan jäljet on korjattu. Kirjassa Milan huomaa ympäristön kohentumisen oltuaan poissa Ruandasta muutaman vuoden ensi käynnin jälkeen.

Kaiken kaikkiaan Fayen Jakaranda herätti tarpeen tietää selvää Afrikan eri osista. Selvä se, että tartuin äskettäin telkkarista tulleeseen dokumenttiin Viimeinen kotimaa, Icebreakersin tuotantoa:

Dokumenttielokuvassa Viimeinen kotimaa tapaamme kolme ikääntynyttä maahanmuuttajaa: Justine on eläkkeellä oleva apteekkari Ugandasta, Sisto pakolainen Etelä-Sudanista ja Ben Allal marokkolainen taiteilija. Kaikki kolme ovat asuneet lähes koko aikuisikänsä Suomessa. Vanhuudessa elämä järkkyy: on sairautta, yksinäisyyttä ja haurastuvat muistot vanhasta kotimaasta. Elämä kuitenkin jatkuu ja elämänhalu kannattelee. Kaukana juuristaan miehet joutuvat miettimään, miten haluavat viettää jäljellä olevat vuotensa.

Vanhuksena itsekin tajuan, mistä dokumentissa on kyse, vaikken ole menettänyt tuttuja ympyröitäni. Luen ja katson aihepiiristä lisää. Kiitos herätteistä!

 

Odysseia tämäkin

 

Pieneltä, pitkään palvelleelta lukulaitteelta löysin lukunälkäisenä Jean Kwokin romaanin Käännöksiä Ulla Lempisen suomentamana. Kirja ilmestyi Bazarin kustantamana toukokuussa 2011, alkuteos Girl in Translation  2010. En muista ostaneeni kirjaa enkä löydä kirjasta ostotietoja. Ehkä nappasin sen Elisa Kirjan vuosittain tarjoamasta viiden lahjakirjan valikoimasta.  Enää ei moisia lahjoja tule, koska Elisa Kirja on sulautunut Book Beatiin. Se painottaa äänikirjoja. Niitä en ole kuunnellut kuin satunnaisesti. Yritän olla lojaali kirjailijoille, joille äänikirjaversiosta maksetaan häpeällisen vähän.

En edes tiedä myykö Book Beat e-kirjoja kuten Elisa Kirja. Kirjauduin Book Beatiin maksuttomaksi kokeiluajaksi. Silti jouduin päättämään, minkä kolmesta vaihtoehtoisesta kuukausisopimuksesta ottaisin. Hinnat vaihtelevat kympistä kolmeen kymppiin. Ennen en tietääkseni maksanut mitään kuukausimaksua Elisalle, vaan ostin ja tallensin kirjat tietokoneeni ladattuihin tiedostoihin. Sieltä siirsin tekstin Sony Readeriin. Saatoin myös lukea ostamiani kirjoja iPadilta Elisa Kirjan sovelluksesta. Tässäkö syy sulautua kuukausimaksuja keräävään firmaan?

Saakohan mistään enää ostaa e-kirjoja yhtä luonnikkaasti kuin Elisa Kirjasta? En haluaisi maksella kuukausittain edes kymppiä Book Beatiin.

Kwokin esikoisteokseen palatakseni yllätyin mukavasti. Sehän piti otteessaan hetkenä, jolloin odotin kirjastosta tilaamaani täysin toisenlaista teosta. Kustantamon mainosteksti tiivistää sisällön näin:

Käännöksiä on nuoren tytön kasvutarina kahden kulttuurin ristivedossa.

Koskettava, raju Käännöksiä kertoo kaunistelematta maahanmuuttajien ahdingosta Yhdysvalloissa ja varhain aikuistumaan joutuvan nuoren tytön ponnisteluista vieraassa kulttuurissa. Romaani pohjautuu osittain kirjoittaja Jean Kwokin elämään.

Kun hongkongilainen Kimberly on 11-vuotias, hän muuttaa äitinsä kanssa New Yorkiin ja hänen elämänsä mullistuu. Äiti ja tytär joutuvat asumaan viheliäisessä murjussa ja raatamaan sukulaistensa tehtaassa. Koulussa Kimberly oppii puhumaan englantia ja ymmärtämään paikallisia tapoja. Äiti sen sijaan on edelleen ummikko, ja nuori Kimberly joutuu kantamaan yhä enemmän vastuuta perheen asioista. Kimberly pärjää koulussa hyvin, ja hän pystyy jatkamaan opintojaan stipendien turvin. Hän päättää jo nuorena järjestää itselleen ja äidilleen kunnolliset elinolot, mutta hän ei osaa aavistaakaan, kuinka kivinen tie hänellä on kuljettavanaan.

Kimberly tasapainoilee kahden kulttuurin ja kahden kielen välissä, ja lopulta kuvaan astuu myös kaksi erilaista rakkautta: perinteisiä arvoja kunnioittava kiinalainen Matt ja yhdysvaltalainen eliittikoulun kasvatti Curt. Omaa identiteettiään etsivän Kimberlyn elämä on täynnä vaikeita valintoja ja raskaita uhrauksia.

 Lumiomena paneutui tuoreeltaan Kwokin teokseen ja kirjoitti siitä kattavan blogijutun. Suosittelen.

Makiokan sisarusten parissa lukuhetket jatkuvat

Kaksi osaa Tanizakin suurromaanista (ilm. Japanissa 1943 - 1948, suom. Kai Nieminen 1991) on nyt luettu, kolmas ja samalla viimeinen osa odottaa aloittamista samoissa kansissa. Yhä jaksan seurata neljän perinteistä kiinni pitävän sisaruksen vaiheita, joihin kätkeytyy voimistuva sodan kumu. Sotaa eteilevät myös valtaisa maanvyörymä kaatosateiden jälkeen Osakan-Koben seudulla, samoin Tokiossa koettu taifuuni. Sen kurimuksessa vanhimman tyttären perheen heiveröinen talo uhkaa hajota säpäleiksi niin, että turvaa pitää hakea naapurista. Yksityiset kokemukset rinnastuvat yleisiin uhkiin.

Entisen mahtiperheen kahden nuorimman tyttären naimakaupoista ei ota tullakseen valmista. Järjestyksessä kolmas tytär olisi naitettava ennen nuorinta. Nuorimmalla on ollut sulhanen valmiiksi katsottuna jo niin pitkään, että rakkaus ehtii väljähtyä ja löytyy uusi. Kuopus on jopa valmis irrottautumaan suvun tavoista mennäkseen epäsäätyisesti yhteen puotipuksusta taidekuvaajaksi Yhdysvalloissa kouluttautuneen miehen kanssa. Tavatonta on sekin, että nuorin tytär tekee työtä, josta ansaitsee melkoisesti tuloja. Hän haluaa jatkaa ammattiopintoja, jotta voisi avata länsimaalaistyylisen naisten vaatehtimon. Etenkin vanhin sisar vastustaa jyrkästi suunnitelman toteuttamista.

Teossarjan ensimmäinen osa keskittyy toiseksi nuorimpaan sisareen ja hänen naittamisyrityksiinsä. Toisessa osassa päähuomio kohdistuu nuorimpaan Taekoon, jota usein puhutellaan nimityksellä Koisan, kuopus. Hän ei ehtinyt kiinnittyä perheen arvoihin yhtä kiinteästi kuin vanhemmat sisarukset, sillä äiti kuoli Koisanin ollessa seitsenvuotias ja omaisuutensa suureksi osaksi hukannut isäkin melko varhain. Niinpä kuopuksessa ilmenee sellaista itsenäisyyttä ja määrätietoisuutta, joka tyystin puuttuu muista sisaruksista. Hän on kaksijakoinen: pukeutuu useimmiten länsimaisesti, mutta valmistaa perinteisen hahmon nukkeja ja opiskelee samisein säestyksellä klassisia tansseja niin pitkälle, että pystyy myös esiintymään. Silloin asuna on viimeistä piirtoa myöten huoliteltu kimono ja taidokas kampaus. Hänen Lumi-tanssinsa on katsojille yhtä sykähdyttävä elämys kuin keväinen retki kirsikankukkia ihailemaan tai perheen yhteinen täydenkuun katseluun hiljentyminen runoja kirjoittaen. (Ks. myös http://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_2322)

Melko pitkään piti lukea, ennen kuin varmistui, mitä aikaa teoksessa eletään. Vihjeitä tihkuu, kunnes  toinen osa päättyy kahteen Saksasta postitettuun kirjeeseen. Niiden päiväyksenä on 2.5.1939. On siis alkamassa viimeinen rauhan kesä (vrt. http://akanvirtaa.blogspot.fi/2012/04/japani-tunnelmissa.html). Taitavasti Tanizaki nostattaa lukijassa jännitystä siitä, mitä tuleman pitää. Oletan, että Makiokan sisarukset joutuvat vääjäämättä mukaan kurimukseen kuten heidän naapurinsa Stolzit, jotka palaavat sodan kynnyksellä Japanista kotiinsa Hampuriin. Oletan myös, että ainakin kahden nuorimman sisaruksen naimahuolet ratkeavat jotenkin muuten kuin perinteiden mukaisesti. Mikään tuskin on entisellään sen paremmin Japanissa kuin Saksassakaan sotavuosien mentyä, koska isoja muutoksia seurasi jo mutavyöryistä kaatosateiden jäljiltä. Jatkan lukemista...