Serkkua saattelemassa

Rymättylän kirkkoon kävi kutsu tänään 11:ksi. Ikivanhan kivikirkon aidan vierustoilla parveili saattoväkeä jo hyvissä ajoin. Siinä sitten mietiskeltiin puolin ja toisin, kuka kukin on. En näet tiedä koskaan ennen tavanneeni hurmuriserkkuni Urhon lapsia, joita kuulemma on ainakin seitsemän kolmesta eri äidistä. Yhtä lukuun ottamatta sisarukset perheineen ja lastenlapsineen jättivät hyvästinsä isälle ja ukille. Näiden lisäksi isosisko ja hänen neljä lastaan edustivat vainajan lähisukulaisia. Silti kaikkein tärkein saattaja oli Iris, elämänkumppani, joka pysyi matkassa loppuun asti. Tyttäret luonnehtivat Iristä enkeliksi, jonka turvin Urho selvisi sairaanakin enimmäkseen kotioloissa.

Kirkko on ollut minulle tuttu lapsesta asti, onhan isäni lähtöisin Rymättylästä. Siellä asui koko ikänsä toinen hänen siskoistaan ja pari-kolmekymmentä viimeistä vuottaan nuorin veli. Sotavuosina totuttiin pakenemaan Turun pommituksia isän Hilda-siskon hoiviin Rymättylän kirkolle. Sodan jälkeenkin siellä otettiin aina hyvin vastaan. Niiltä ajoilta jo muistan kymmenen vuotta itseäni vanhemman Urho-serkun komeana haitaria soittavana laulajapoikana. Tänään miehen kaunis ääni kaikui enää haipuvana muistona kirkon holveissa.

Pyhälle Jaakobille omistettu kirkko itsessään on suurenmoinen. Toimituksen alkamista odotellessa katse etsiytyy vääjäämättä kuoriseinän viimeistä tuomiota esittävään maalaukseen. Alempana näkyvät apostolien kuvat. Muita kirkkosalin seiniä kiertää Jeesuksen kärsimyksestä ja kuolemasta kertova kuvasarja Biblia pauperum eli Köyhien Raamattu. Kattoa ja holveja koristavat kukka-aiheiset ornamentit.

Rymättylän seurakunnan sivuilla mainitaan myös, että entisen kuoriaidan paikkeilla on 1300-luvulta peräisin oleva Triumfikrusifiksi. Muita keskiaikaisia puuveistoksia on kirkossa kaikkiaan kahdeksan. Upea näkymä kirkkosaliin avautuu tästä linkistä klikkaamalla kohtaa kirkko 360° (http://www.rymattylanseurakunta.fi/index.php?page_id=46).

Hartaan siunaustilaisuuden päätteeksi vainaja saateltiin maan poveen isä-Yrjön ja äiti-Nelman kanssa samaan hautaan. Kukkakumpu karttui hiljaisesti, sillä hyvästit oli jätetty jo sisällä kirkossa.

Haudalta siirryttiin viereiseen seurakuntakotiin muistotilaisuuteen. Siellä sain tyttäreni kanssa tilaisuuden tutustua Urhon tyttäriin ja heidän perhekuntiinsa. Hyvältä tuntui sekin, että Urhon Lahja-siskon kaikki neljä lasta kiinnostuivat pikkuserkustaan, siis minun tyttärestäni - vahinko vain, ettei poikani lähtenyt matkaan. Hyvässä lykyssä tapaamisesta seuraa jatkoa. Olisi näet aiheellista vahvistaa seuraavissakin sukupolvissa tietämystä siitä, mistä oikein olemme peräisin ja minkä mutkien kautta osumme olemaan jopa sukua toisillemme.