Kenzaburō Ōe: Matriarkka, Temppuilija ja Metsän ihme

 Pari kolme päivää on vierähtänyt omituisen kirjan parissa. Se osui sattumalta hyppysiin kirjaston hyllyjen välissä haahuillessani. Suositukseksi riitti, että se on ilmestynyt Kai Niemisen suomentamana 1986 Tammen Keltaisessa kirjastossa ja että kirjoittaja on japanilainen. Tästä Kenzaburō Ōe -nimisestä Nobel-palkitusta miehestä en tiedä koskaan ennen edes kuulleeni, saati että olisin lukenut hänen tuotantoaan. Nyt olen. Kumma opus on jo nimeltään: M/T ja kertomus Metsän ihmeestä.

 Pikku hiljaa Ōe kuljettaa lukijaa yhä syvemmälle syntymälaaksonsa tarinoihin, joita hänen oma isoäitinsä kertoo kertomasta päästyään pojalle. Poika pyristelee vastaan ymmärtämättä, miksi hänen täytyy olla kuin säiliö, johon kylän omituiset vaiheet tallennetaan. Tarinoilla on vissi yhteys kirjailijan omiin vaiheisiin ja kasvuympäristöön Shikokun saarella.

Mummo vangitsee pojan kuuntelemaan aina samalla alkurepliikillä: "Näin on kerrottu. Totta vai ei, en tiedä, mutta siitä on kauan ja sekin mikä ei ole totta täytyy todeksi uskoa. Uskotko?" Eikä pojan auttanut muu kuin vastata: "Uskon." Kirja tuntuu olevan perimmäinen vastaus elämänmittaiseen hommaan.

Välillä lukija pitkästyy pojan lailla, kun mummo toistaa hiukan muunnellen jo kertomaansa. Silti kirkastuu, kuinka olennainen osa vapauttaan vaalivan yhteisön elämässä on sekä vahvoilla naisilla että temppuilevilla miehillä ja niillä yksilöillä, joiden päässä on arpi. Kertoja osoittaa yhtymäkohtia myös eräisiin  intiaanilegendoihin. Sivuutan sen, mitä ihmeellistä selviää suurimmasta monen hahmon temppuilijasta ja hänen vaimo(i)staan, tosi Matriarkasta. Ensimmäinen viidestä kertomuksesta keskittää jo otsikossa huomion Murskaajaan ja tarjoaa hämmästyttäviä seikkoja sekä tämän ylivertaisista kyvyistä että kylän kaikkien ihmisten alkuperästä.

Viimeinen tarina Metsän ihme avautuu kosmisiin svääreihin. Niiden kaikuina kuuluu säveliä, jotka syntymävammainen Hikori, musiikkilahjakkuus, on tallentanut nuoteiksi. Ne löytyvät kirjasta. Kaiken kaikkiaan metsällä ja sen jättiläispuilla on ollut kyläläisten elämään ratkaiseva vaikutus. Puiden suojiin väki on tavannut paeta, kun lääninherra toisensa perään tiivistää toimiaan alistaakseen kylän verotettavaksi. Oksien siimeksestä kylän väki katselee kotikulmilleen asettuneita ja kentällä uhoavia sotilaita. Toistuvat kiusanhenkiset temput murtavat lopulta militaarit. Päällikkö hirttää itsensä, muu joukko häipyy. Rauha palaa syrjäiseen kylään, kylänväki laskeutuu puiden suojasta takaisin taloihinsa.

Ennen pitkää kuitenkin laakson suojaisen kattilan ahtaus käy yhä ilmeisemmäksi. Yksi ja toinen lähtee kylästä. Niin myös se K-chan,  Kenzaburō Ōen alterego, joka jo lapsena sai ensin kuulla, sitten tuta elämäntehtäväkseen laakson ja sen vapaudenhaluisten asukkaiden tarinan kertomisen. Niinpä tuntuu luonnolliselta, ettei tämä Nobelilla palkittu kirjailija halunnut enää jatkaa työtään, kun hän oli saanut valmiiksi M/T ja kertomus Metsän ihmeestä -pääteoksensa.

Entä mitä yleensä tiedetään Ōesta? Wikipedia ei isosti auta, mutta muualtakaan en ole etsinyt. Englanninkieliset sivut tosin kuvailevat melko kattavasti Ōeta, mutta riittäköön tässä nyt lyhyt suomenkielinen selvitys:

Kenzaburō Ōe (jap. 大江 健三郎, Ōe Kenzaburō, s. 31. tammikuuta 1935) on merkittävä japanilainen nykykirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto 1994.
Oe opiskeli ranskalaista kirjallisuutta, ja Ranskan ja Yhdysvaltojen nykykirjallisuus ovat vaikuttaneet etenkin hänen varhaiseen teoksiinsa. Oen tuotanto on usein syvästi henkilökohtaista. Hän yhdistää japanilaiseen taruperinteeseen kokemuksiaan ja tunteitaan kehitysvammaisen, mutta musikaalisesti huippulahjakkaan pojan Hikari Oen isänä.