maanantai 19. toukokuuta 2014

Mika Waltari selvitetty!

Taannoin otin luku-urakaksi Panu Rajalan kirjoittaman elämäkerran Mika Waltarista nimellä Unio Mystica Mika Waltarin elämä ja teokset (2008). Yli tuhatsivuinen e-kirja yllätti sivulla 700: teksti päättyi. Loppusivuilta löytyvät lähteet, viitteet ja lyhenteiden selitykset sekä runsaasti valokuvia. Mutta harmikseni en taaskaan löytänyt e-kirjasta sisällystä. Oiva otsikointi olisi tarjonnut tiiviin kertauksen lukemisen päätteeksi, kun en enää kunnolla muistanut varsinkaan Waltarin alkuvaiheita.

 Kaikkiaan kokemukseni paksusta elämäkerrasta on perin myönteinen. Erityislaatuinen, äärimmäisen nopea ja tuottelias kirjoittaja tulee tutuksi tavalla, joka avasi silmäni. Tämä monesti tuhahdellen pelkäksi viihteen senttailijaksi sekä Kieku ja Kaiku -mieheksi tuupattu syvällinen pohtija kiinnostaa nyt niin, että syksyn tullen tartun hänen mahtavaan Rooma-freskoonsa Ihmiskunnan viholliset (1964).

Elämäkerta on kohdallani täyttänyt tehtävänsä, sillä ymmärrän nyt arvostaa Mika Waltaria merkittävänä, laajat ja syvälliset tiedot omaavana murrosaikojen pohtijana. Hän on nähnyt paljon ennen muita omassa ajassaan seikkoja, joihin hän tarjoaa tulkintoja historian kaavussa. Myös hänen uskonnolliset näkemyksensä herättävät uteliaisuuttani, vaikken itse ole tottunut etsimään vastauksia teologisiin kysymyksiin.

Tässä vielä pari linkkiä sivuille, joilta löytyy arviointeja Unio Mysticasta:
http://www.savonsanomat.fi/viihde/kirjat/panu-rajala-unio-mystica-mika-waltarin-elama-ja-teokset/1105136
http://sbrunou.blogspot.fi/2008/12/panu-rajala-unio-mystica.html

Lisäksi tarjoan linkin äskettäin kirjoittamaani Waltari-tekstiin:



4 kommenttia:

  1. Sisällysluettelo olisi kyllä hyvä olla olemassa, varsinkin noin laajassa teoksessa. Onkohan se jäänyt jotenkin pois siitä e-kirjasta? En tunne e-kirjoja lainkaan. Voisiko niissä olla jokin erillinen valikko, josta sisällys löytyisi?

    Waltari on osannut kirjoittaa helposti luettavaa tekstiä arvatenkin myös vaikeista aiheista kuten uskonnosta ja moraalista ja filosofiasta. Minulta jäi eräs Waltarin teos kesken noin vuosi sitten. Pitää joskus kokeilla uudestaan. Nyt on vielä jotain muuta meneillään.

    VastaaPoista
  2. Sietäisi tosiaan kysyä, miksei e-kirjoista löydy sisällystä vaikka ilman sivunumeroita, jos ne eivät voi toistua kuten paperiversiossa.

    Harmittaa, etten kirjannut itse lukujen otsikoita listaksi, kuten tein 1Q84-romaanin kanssa.

    VastaaPoista
  3. Waltaria luimme nuorina paljonkin, myöhemmin vain Sinuhen luin uudelleen, kun olin käynyt Egyptissä Sinuhen maisemissa ja ihastelin hänen kykyään kuvata historiaa elävästi ja mielenkiintoisesti - itse koskaan käymättä paikalla.

    VastaaPoista
  4. Hurja homma !Ehkä jaksan syksyn pimetessä...nyt kevyttä kevyttä tai jotain .Oli tuo Pulkkinen sitten puolivälin jälkeen ihan ok , tosin ihan hirvittää kolmekymppisten sekoilut sängystä toiseen ...näyttää olevan muotia .

    VastaaPoista