Johannes Angeloksen jälkeen en kuitenkaan äkkiä jaksanut tarttua Waltariin, vaikka hyvä ystävä hommasi kirjat antikvariaatista. Niissä ei ole kansipapereita, joten kansikuvakin puuttuu. Vasta kesän kallistuessa elokuuksi Valtakunnan salaisuus rupesi pysymään hyppysissä. Jo aloitus koukutti. Sain lukijana tuta olevani kuin kirjeen vastaanottaja, vaikka Markus Mezentius sanoo kirjoittavansa Tullialle, roomattarelle, jota hän kaiken talvea oli turhaan odottanut tulevaksi Aleksandriaan. Kevään koittaessa rakkaudessa pettynyt mies lähtee laivalla Palestiinaan jäljittämään juutalaisten ennustamaa maailmanvaltiasta. Markus on noin kolmekymmenvuotias, varakas, kyllästynyt Aleksandrian huveihin. Uteliaana hän pohtii eri filosofien tulkintoja juutalaisten vanhoista kirjoituksista. Kummasti nämäkin alkusivut sekä mietityttivät että innostivat jatkamaan. Minuun tarttui Markuksen uteliaisuus.
Laivalla hän näkee ensi kerran kiertäviä näyttelijöitä, joista yksi, tanssiva Myrina, tulee myöhemmissä vaiheissa läheiseksi. Laivamatkan rasitukset vaihtuvat satamaan päästyä vaeltamiseen aasin selässä kohti Jerusalemia. Kuinka ollakaan, Markus osuu näkemään ristiinnaulitsemisen kaupungin läheisellä kukkulalla. Töllistelen Markuksen rinnalla karmaisevia tapahtumia, joista muistan kuulleeni koulun uskontotunneilla ja rippikoulussa. Uskontunnustus häivähtää sekin mielessä. Mutta nyt lukijana joudun silminnäkijäksi!
Seuraa monia havaintoja, myös naisista ristin juurella. Ja sitten matka kaupunkiin, jossa Markuksen on määrä esittäytyä ja näyttää suosituskirjeensä Pontius Pilatukselle. Tämän vaimo on kiihkoissaan tapahtumista ja vaatii Markusta luokseen kertomaan näkemänsä. Seuraa lisää ihmeen oloisia tapahtumia, joihin mies joutuu jopa tehtävän saaneena. Hän on roomalaisupseerin kanssa ensimmäisenä tutkimassa ristiinnaulitun Jeesuksen hautaluolaa, jonka suulta maanjäristys oli suistanut kiven. Ja mitä miehet näkevätkään - tyhjän leposijan!
Huhut kiirivät ympäriinsä. Markus etsii kiihkeästi tietoa surmatusta Jeesuksesta, kuninkaaksi mainitusta, ja hänen lupaamastaan valtakunnasta. Vaivalloisesti hän löytää Jeesuksen lähipiirin ihmisiä, naisiakin, ja tutustuu heihin. Kuljen lukijana Markuksen matkassa ja yritän eläytyä, miltä tuntuu puikkelehtia kapeilla kujilla, kohdata koettelevia kerjäläisiä, tarttua vihjeisiin ja seurata niitä. Välillä jokin outo voima säväyttää miestä, mikä hätkähdyttää lukijaakin. Markus kulkee kuin johdateltuna tilanteesta toiseen. Kerran hän tapaa yöllä Galileassa oudon kalastajan, jolta kuulee, miten on pian tarpeen toimia. Eikä Markus vastustele. Pikku hiljaa kirkastuu, mitä ennustuksista seuraa.
Waltarin kertojanote on niin satumaisen vahva, että monesti silmät sikkarassa jatkoin iltamyöhään lukemista, jotta sain kulloisenkin kirjeen luetuksi loppuun. Niitä on kaikkiaan yksitoista. Paljon puhuva määrä: kahdestoista puuttuu, niin kuin opetuslapsistakin se yksi, petturiksi mainittu, joka surmaa itsensä.
Valtakunnan salaisuus pohdituttaa myös Jeesuksen valitsemia opetuslapsia. He ovat ymmällään, yrittävät muistella, mitä Jeesus heille olikaan puhunut. Kukin tulkitsee kuulemansa ja muistamansa omalla laillaan. Yhä uudestaan Markuksen yritykset päästä joukkoon torjutaan, sillä opetuslasten mukaan Jeesuksen julistuksen sanotaan koskevan vain juutalaisen lain piirissä eläviä, ympärileikattuja miehiä. Mutta Markuksen kokemukset Jeesuksen tunteneiden naisten parissa osoittavat, että naiset miehiä kirkkaammin oivaltavat, mistä Jeesuksen valtakunnassa on kyse. He ymmärtävät, että se on tarkoitettu kaikille, ei vain juutalaisille.
Neljäkymmentä päivää ristiinnaulitsemisen ja haudan tyhjäksi havaitsemisen jälkeen kertomus huipentuu hiljaisena kohuna leviävään kutsuun mennä vuorelle. Sinne kerääntyy muutama sata ihmistä. Heistä kaksi on Markuksen paikalle avustamia, mikä osoittaa miehen otolliseksi. Yön mittaan koetaan suuri mysteeri. Tapahtuu ihme: valo ja voima vallitsevat vuorella. Kirkas hahmo kiertelee ihmisten kesken ja puhuttelee kutakin. Sairaudet ja vammat paranevat. On kuin pyhä henki olisi vuodatettu. Aamun koittaessa vaitonaiset, uupuneet vaeltajat lähtevät pois. Niin myös yhä pehmeämmäksi, lähes avuttomaksi käynyt Markus vahvan Myrinan kanssa. He eivät enää eroa toisistaan, vaan vaeltavat yhdessä pois Jerusalemista nähtyään, ettei valtakuntaa enää löydy tyhjästä haudasta eikä sitä ympäröivästä puutarhasta.
Tämä historiallis-uskonnollinen romaani kuuluu suuriin lukukokemuksiini. Waltarin kertojantaidot ja tietämisen määrä ovat niin vakuuttavia, ettei minulla ole eväitä kyseenalaistamiseen. Sellainenkin ohi mennen mainittu yksityiskohta, että ympärileikkaus olisi alun alkaen syntynyt tarpeesta suojautua toistuvien hiekkamyrskyjen aiheuttamilta vaivoilta, tuntui luotettavalta. Erilaisissa asumuksissa, palatsissa ja kylpylässä liikuskelu, pukeutuminen, asioiminen pankkiirin kanssa, sotaväen toimet, roomalaisten ja juutalaisten keskinäiset suhteet, temppeli, suuret kilpa-ajot - kaikki tapahtumat valottavat täyteläisesti parin tuhannen vuoden taikaista elämää Välimeren pohjukassa. Velhomaisena, kieleltäänkin kirkkaana kertojana Waltari puhuttelee yhä.
On hauska liittää loppuun linkki Elävän arkistoon tallennettuun Waltarin itsensä 12-minuuttiseen puheenvuoroon, jonka lopulla hän pohtii luomiaan naishahmosja. Hoksasin minäkin, että Valtakunnan salaisuuden Myrinan hahmo muistuttaa Sinuhesta tuttua Mineaa. Molemmat lienevät tiivistymiä kirjailijan unelmista.
