Elisa Kirja hehkuttaa varhaista teosta oudonlaisesti kuululla palkkinnolla. Esittelyn loppuosakin tuntuu puhuvan ihan eri kirjasta kuin minun lukemastani.
"Finlandia-palkitun kirjailijan arvostelumenestys
Millaisia vaihtoehtoisia reittejä elämässä voi valita ja millainen tarina silloin kehkeytyy? Entä miksi joskus tajuaa valitsevansa väärin, mutta katsoo tapahtumia ikään kuin vesiseinän läpi, voimatta vaikuttaa asioiden kulkuun?
Jussi Valtonen kirjoittaa ihmisistä epämukavissa asennoissa, vaativien ihmissuhdekuvioiden puristuksissa. Haikeankipeä huumori ja inhimillinen ymmärrys tuovat äkkivääriin asetelmiin tuulahduksen lempeää ilmaa."
Kirsin kirjanurkka tarjoaa oivan opastuksen teoksen kaksijakoiseen tarinaan. En siis kajoa siihen, vaan mainitsen pari seikkaa, joita lukiessa mietin. Minusta kertoja näkee henkilöittensä toiminnan taakse, heidän tajuntaansa. Hän poimii näiden tekemisistä avainkohtauksia. Yksityiskohdat puhuvat ja puhuttelevat. Tuntuu kuin katsoisi muutamin tarkoin vedoin luonnosteltuja ja silti uskottavia hahmoja. Raadollisia seikkoja paljastuu. Juuri ne muovaavat esimerkiksi Antin tapaa toimia myös aikuisena.Tätäkö on kohtalo?
Kerronta etenee kakistelematta ja häpeilemättä. Tempo on nopea, kieli täsmällistä. Molemmat skenaariot Antin vaihtoehtoisista elämänkuluista tuntuvat mahdollisilta. Törkeä itsekkyys paisuu toimittajaversiossa, kun taas paniikki yltyy siinä tarinassa, jossa Antti räpistelee aivotutkijana. Paljon tulee sanotuksi masennuksesta vaimo-Ellin kuvauksena. Ahdingossa on myös Antti. Hän ei koe riittävänsä vaimolle eikä oikein tyttärellekään, saati itselleen. Umpikuja uhkaa. Ellin vaatima avioero on jo lähes vireillä. Mutta tapahtuu ihme: Ellin syvä masennus hellittää ja hän lähtee liikkeelle vanhempiensa luota. On kuin armon säde välähtäisi mustista pilvistä Antillekin.
Lopussa kehä umpeutuu: Läsnä ovat vain isä ja aikuinen poika, joka avustaa sairauskohtauksen saanutta vanhusta. Kaunaisesta, juoppoa isää vihanneesta pojasta on varttunut huolehtiva mies.
Tätä kirjoittaessani kirjan päätös tuntuu valoisammalta kuin lukiessa. Taiten luotu tarina näet jätti jälkeensä alakuloa. Olisi hyvä pohtia porukassa, mistä kaikesta kirja puhuukaan. Kristillistä ulottuvuuksia ja eettisiä kannanottoja tarinasta löytyy samoin kuin massiivisesta He eivät tiedä mitä tekevät -romaanista. Kummastakin tekstistä kuuluu pohdiskelevan, asiantuntevan kertojan kiihkeä ääni.
PS Jälkiajatuksena juolahti mieleen, että kirjan kuvio rakentuu dialektisesti: on teesi (Antti toimittajana), antiteesi (Antti aivotutkimuksessa assistenttina) ja synteesi (Antti auttamassa isäänsä mökillä).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti