Otti vuosia, ennen kuin mökillä näytti ensimmäisen kuvan oloiselta ja ympäristöä voi katsella mielikseen kuistilta. Siellä viihtyy nykyisin kuuminakin päivinä, kun markiisi tarjoaa suojaa.
Huvittavaa, että tein mökkikaupat aprillipäivänä 2011. Ympäristö oli silloin vielä lumen peitossa. Pian paljastui, että alueelle oli tehty metsän kuivatusojia ja kaikkialla kasvoi pusikoita. Ojissa lillui melkoisesti vettä. Kuistilta otetun kuvan keskellä näkyy paikka, johon olisi voinut putsata pikku lammen, mikä kylläkin jäi tekemättä.
Äitienpäivänä samana vuonna istuttiin ensi kertaa kuistilla. Oli lämmintä. Ja mitä näinkään! Aivan risuisen avo-ojan partaalla luikerteli iso kyy. Alkuaikoina niitä ilmaantui esiin milloin mistäkin, nyttemmin vain harvakseltaan. Rauhoitettuja rantakäärmeitä tapaa useasti. Yhtä komeaa yksilöä osasivat äskeiset Tampereelta tulleet tututkin ihailla.
Ei aikaakaan, kun kaivinkoneella jo raivattiin ojia, jotta niihin voitiin panna pelloilla käytettävää salaojaputkea ja kattaa alue maa-aineksella tasaiseksi. Useita puita jäi silloin vielä pystyyn. Mutta kuvassa näkyvää koivua ei ole ollut enää aikoihin.
Jouluna 2011 Tapani-myrsky riehaantui heilauttamaan pihalta nurin suuren kuusen. Sen juuret olivat kaiketi vikuuntuneet ojitusten takia. Mikä harmi, sillä radioamatööriystäväni oli suunnitellut kuuseen antennia. Oli siis keksittävä muita konsteja antennivirityksiin. Niitä on sittemmin nähty useita. Samassa rytäkässä kuusta karsittaessa koivukin kaadettiin ja villinä rehottaneet pajupuskat häädettiin.
Kevään tullen ilmestyi paljon muun lisäksi antenneja. Komein niistä on yhä olemassa autokatoksen päätyyn kiinnitettynä. Kuva muistuttaa, että käyttöön valmisteltiin sitäkin viritystä, joka näkyy pötköttävän maassa. Autokatoksen seinustalle tuettuna se palveli aikansa.


Sokkeli kuivui, kun asianmukaiset salaojat ja sadeveden poistosysteemi alkoivat toimia. Sitten iski uusi murhe: umpisäiliö osoittautui risaksi. Pakkohan se oli vaihtaa. Takuu takasi sen, ettei minulta kynitty maksua. Mutta riesaa riitti pihaistutuksista. Niitä piti ruveta siirtämään, kun kertaalleen kunnostettu alue muljattiin pohjia myöten.








Pikku hiljaa mökkipaikka on paljastunut oikeaksi hallanpesäksi. Kun kahtena viime syksynä on ensin pitänyt pitkään lämmintä ja sitten kuin napista kääntämällä vaihtanut lämpötilan koviin pakkasiin ilman lumen ripettä kasvien suojana, ne kauhistuivat, kärsivät ja kutistuivat, jos edes miten kuten virkosivat keväällä. Kun myös keväisin halla vierailee, kerran jopa juhannuksena, alan uskoa, ettei kovin eksoottisia kasveja kannata istuttaa näille nurkin. Monia on kuollut, uusia en osta, vaan levitän niitä, jotka ovat osoittaneet selviävänsä mökkiympäristössä.
Näin sitä joutuu neuvottelemaan luonnon kanssa ja ottamaan opikseen. Toivon kuitenkin sekä omasta että kasvien puolesta, että saisimme lumisen talvikauden. Sellaisia olen jo kokenut mökillä, vaikken kahteen viime vuoteen. Todisteeksi liitän komeimman lumikuvani.
3 kommenttia:
kasvu vie aikaa , mutta palkitsee tekijäänsä , jos jaksaa odotella .Viisi vuotta se vie , risusta pensaaksi , savipellosta nurmikoksi ...minulla riitti hermot neljä kertaa , viidennellä kaikki sai kasvaa ja kukkia missä halusi ...hyvin sekin sujui .. Onnea vaan mökillesi , moinen uurastus pitää paikat kunnossa , sekä itsellä että mökillä ...
Kommentti kyselee kummia ...
Mitähän kummia mahdat tarkoittaa? Tuo kokemuksesi viiden vuoden odotusajasta ei ihan pidä kutiaan mökilläni, sillä esimerkiksi hortensiat olivat komeimmillaan jo parin kolmen vuoden jälkeen. Sitten tulivat NE kamalat talvet. Viidestä pallohortensiasta enää yksi on siinä määrin elossa, jopa toipumassa, että ehkä ensi vuonna se kukkii muhkeasti, jos pakkasherra sallii.
Lähetä kommentti