keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Siihen aikaan, kun isä lampun osti

Eilisen iltapäivän helteessä ajeltiin kahteen naiseen Rymättylään, jonne kummallakin meistä on edelleen tunnesiteitä. Kaksi kirkonkylään asettunutta ja muun muassa museosta huolehtivaa naista odotti meitä. Treffit oli tehty klo 13:ksi museolle.

Oikopäätä mentiin nuottaperinteitä esittelevään makasiiniin, koska minua vaivasi, etten kesäkuun lopun käynnillä ottanut selvää aahollin alkuperäisestä merkityksestä. Naiskvartetti tutki yksissä tuumin nuotanvedon vaiheita ja niihin liittyvää erikoista sanastoa. Pienoismalli, kaavio ja valokuvat avasivat asioita, kun jaksoi lukea: aaholli tarkoittaa talvinuotalla sitä avantoa, josta köydellä vedetään verkkoa suoraksi. Aaholli on ihmisen surma, jos vetäjä ei jaksa vastustaa painavan verkon imua, vaan solahtaa itse avantoon. Valokuva tositilanteesta näyttää, kuinka kaksi keskenkasvuista poikaa pitelee köyttä suorana. Yhdessä he jaksoivat homman hoitaa.

 Tokko Raimo Äijälän Nuotanvetäjät-patsas vuodelta 1977 esittää aaholli-avannosta vetämistä, vaan tosi saaliin kiskomista jäälle. Kuvan otti serkkuni tytär Krista Lähdemaa hyvällä pikku kameralla, kun kesäkuun lopussa kokoonnuimme sukulaistapaamiseen. Sain mojovan satsin oivallisia kuvia sähköpostiini ja samalla luvan käyttää kuvia blogissani. Kiitos! Itseltäni jäivät kummallkin kerralla kuvat ottamatta.

Talvista nuotanvetoa esittelevää aineistoa Kristakaan ei kuvannut. Siihen tutustuakseen on mentävä paikan päälle, ellei tämä linkki nuottausnäytökseen aukea muille kuin Turun Sanomien tilaajille. Lisäkuvia ja -tietoja olen etsinyt netistä.

Kuva seilipaatista kertoo, että tuulten on annettu kuljettaa veneitä niin kuin sittemmin optimistijollia. Etualalla näkyy osa tunnetun veneenveistäjän isosta soutupaatista.
Aidot keittoastiat ja pannut on muiden tavaroiden ja huonekalujen tapaan keräilty museoon sieltä täältä. Kaikki on kuitenkin sijoitettu asiantuntevasti siten, että vaikutelma elämästä ennen vanhaan vastaa tutkimus- ja muistitietoja.

Yhtä ja toista muistan itsekin. Sukulaisia näet asuu Poikossa Autuisten tilalla. Sen vanhassa päärakennuksessa vaihdoin eka kertaa vaipat yhdelle Lahja-serkkuni kolmesta pojasta joskus 1950-luvulla. Poika parkui, mutta selvisi hengissä, samoin minä.

Asumaton vanha rakennus on museoviraston suojelukohde ja  melkoinen murheenkryyni, koska sitä ei saa purkaa eikä mistään myöskään ole osoitettu varoja välttämättömiin korjauksiin.  Uusi päärakennus kohosi vanhan lähituntumaan jo kauan sitten. Avarat pellot työllistävät Autuisten nykyisen isännän, monista uutisista tutun varhaisperunoiden viljelijän siinä määrin, ettei häntä hevin onnistu tapaamaan.

Vielä ei olla niin pitkällä, että museossa tarjottaisiin perunatietämystä, vaikka Rymättylä tunnetaan perunoistaan ihan niin kuin ennen vanhaan sillipaateistaan ja talvinuotan vedosta. Teemanäyttelyssä esitellään tarinaa ruisleivästä, jolle museon sivurakennuksesta on omistettu paljon tilaa. Ehkä joskus on perunan vuoro.


Kristan kuvaamista viehättävistä yksityiskohdista poimin vielä tämän ikkunakuvan. Se saattaa olla käsitöille pyhitetystä aitasta. Eilen ikkunalle oli tuotu punainen pelargonia - tervetulotoivotuksesi  meille Turusta saapuneille. Kauniit kiitokset antoisan lämpimästä iltapäivästä ja innostavista opastuksista!

Ja lopuksi vielä kuva öljylampusta, Kristan täsmäotoksena.




2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

kaihoisia kuvia ...kuin silloin ennen..

Lissu kirjoitti...

Niinpä. Onneksi ei kuitenkaan tarvitse enää asua museon tapaisissa oloissa.