Unohduksen usvassa

Kirjastosta tulla tupsahti pian varaamisen jälkeen Kazuo Ishiguron Haudattu jättiläinen (2015). Sen on suomentanut Helene Bützow ja julkaissut Tammi 2016 Keltaisessa kirjastossaan. Väljästi ladottuja sivuja on 378. Luin oudon romaanin parissa päivässä.

Kustantaja tarjoaa sivuillaan tiivistelmän juonesta:

Maaginen Haudattu jättiläinen sijoittuu muinaisille Britteinsaarille. Roomalaiset ovat kauan sitten lähteneet, ja Britannia on hitaasti raunioitumassa. Ihmiset ovat kuin noiduttuja, saamattomia ja muistinsa menettäneitä. Onneksi sentään maata repineet brittien ja saksien väliset sodat ovat ohi. Iäkäs pariskunta, Axl ja Beatrice, päättää lähteä etsimään pitkään kadoksissa ollutta poikaansa. He eivät muista pojan nimeä eivätkä sitä, missä tämä on. Yrittäessään ratkaista arvoitusta he vaeltavat sumussa ja sateessa yli kukkuloiden ja kohtaavat palavia kyliä, eksyneitä sotureita ja miekkataisteluita. Unenomainen, runollinen kerronta osoittaa taas Ishiguron kirjallisen mestaruuden.

Leyla Sanai varoittaa lukijaa lankeamasta fantasiaan, sillä teos on klassista Ishiguroa, vaikka se poikkeaa hänen kaikista edeltäneistä teoksistaan. Työ on vaatinut pitkän kypsyttelyn ja tykkänään uuden aloituksen. Lopulta julkaistuna teos on ainakin rakenteeltaan jämerä. Siitä erottuu 17 lukua jaettuna neljään jaksoon. Lisäksi kahden luvun otsikoissa on mainittu Gawain, hänen ensimmäinen ja toinen pohdiskelunsa. Kyse on edesmenneen kuningas Arthurin veljenpojasta, joka ruostuneessa rautahaarniskassa vaeltelee ympäriinsä. Etsimättä tulee mieleen eräs toinen surullisen hahmon ritari. Ennen pitkää käy ilmi, että Gawainin on määrä suojella Querig-lohikäärmettä ja että Merlin-velholla on osuutensa asiassa. On saatu aikaan rauha kelttien ja meren takaa tulleiden germaanisten saksien välille. Rauha jatkuu vain niin kauan kuin lohikäärme puhkuu unohduksen usvaa estämään uusien valloitussotien ja tappamisen alkamista.

Alkutilanteessa asutaan luolaverkostossa, jossa kyläläiset jotenkin vieroksuvat Axlia ja Beatricea. Sen merkkinä näiltä viedään kynttilän tarjoama vähäinenkin valo. Hataraa muistiaan haroen pariskunta pääsee kuitenkin lähtemään matkalle. Lukijana tunsin kulkevani mukana kuin selvää polkua, kunnes edessä on ensimmäinen pulma, soutajan kohtaaminen. Pysyvän rakkauden illuusio haurastuu, kun Beatrice kuulee, ettei soutaja vie mukanaan puolisoita, vaan vain toisen. Alan ymmärtää, että on kohdattu eräänlainen Kharonin lautturi.

Matka jatkuu. Axl ohjaa alituisesti prinsessaksi puhuttelemansa Betaricen milloin varjoon suojaan, milloin johonkin kylään. Pian he tapaavat rämealueilla varttuneen soturi Wistanin. Tämän suojelukseen päätyy myös 12-vuotias Edwin, josta Wistan haluaa kasvattaa mahtisoturin. Yhdessä paetaan kylästä ja jatketaan matkaa.  Hämmentävää on lukea, kuinka kohteliaasti henkilöt alvariinsa puhuttelevat toisiaan mestariksi ja Beatricea arvon rouvaksi. Ratkaisuun löytyy selitys Ishiguron keskiajan löydöistä ja ritariromantiikasta.

Beatrice tuntee kipuja kupeessaan. Siksi hakeudutaan parantajanaisen ja edelleen luostariin tietäjämunkin luo. Taivallus käy yhä vaivalloisemmaksi. Luostari paljastuu entiseksi linnoitukseksi, jossa munkkien kesken on riitaisuuksia. Tietäjämunkki on sairaana, mutta auttaa Beatricea. Pois on paettava loputtomia salakäytäviä. Wistan joutuu taisteluun. Ennen kuin salakäytävästä ollaan ulkona, valtaisa koiranroikale hyökkää, mutta ryntää ketään repimättä käytävän sokkeloihin. Se ei olekaan pelätty lohikäärme ja menettää silti päänsä. Lukijana osaan odottaa yhä hankalampia vastuksia ja myös sitä, ettei Betarice ehkä selviä elävänä.

Ihmeellisiä käänteitä riittää vielä useita. Uhkean soturi Wistanin hahmo alkaa rapistua. Ja Edwin myöntää etsivänsä äitiään eikä Wistanin lailla keskity lohikäärmeen tappamiseen. Kolmen yksin jätetyn lapsen luona syvässä ojassa makaa päätön jättiläinen. Kauaa sitä ei ihmetellä, sillä tuntuu tärkeältä jatkaa matkaa kohti lohikäärmeen pesää. Matkalla törmätään Gawainiin ja tämän Horace-ratsuun. Axl ja Gawain muistavat toisensa ja vihollisuutensa. Betarice janoaa muistinsa palautumista, joskin pelkää, ettei rakaistaisikaan Axlia, jos mieleen tulvahtaisivat entiset pettymykset. Onko jopa pitkähkön aikaa nautittu rauhan kausikin vain muistamattomutta? Kun vielä lohikäärme löytyy pesästään henkitoreissaan ja Wistan iskee siltä pään irti, muutos uhkaa. Vanha pariskunta jatkaa yhä kohti määränpäätä, poikansa kuviteltua asuinseutua, kunnes mieleen muistuu kohtalokkaita seikkoja. Viimeinen keskustelu Axlin ja Beatricen välillä on paitsi rakkaudentunnustus myös hyvästien jättö. Edessä on vielä Betaricen venematka kauempana siintävään saareen, jonne poika on päätynyt kauan sitten.

Haikeaa, riipaisevaa - tätä siis on muistin palautuminen. Vanhat riidat pariskunnan kesken ja äidin kerran sattunut kiivas torailu poikansa kanssa eivät ole painuneet unholaan. Unohduksiin eivät jää myöskään vihollisuudet eri ryhmittymien kesken. Aikoja sitten kauhistuttavia taisteluita on käyty Brittein saarilla. Kun roomalaisten valtakausi hiipui, ennen pitkää meren yli saapui muita valloittajia, sakseja. Jokin lyhyt suvantovaihe taistelujen lomassa tiettävästi on vallinnut. Silloin ehtivät käytöstavatkin kohentua ylen kohteliaiksi. Kovin pitkään nekään eivät suojanneet uusilta hirmuisuuksilta, kun jo uudet taistelut ryöpsähtivät valloilleen.

Ishiguron romaania lukiessa myyttiset tarinoiden aihelmat risteilevät ja herättävät tunnistamisen häivähdyksiä. Silti on vaikea yltää tarinan syviin kerrostumiin, joissa perimmäisin jättiläinen lymyää. Ishiguron matkalaiset kohtaavat useita jättejä. Niitä tulee ja menee, kunnes katoavat päänsä menettäneinä. Tässä voi olla viittaus ihmisyhteisöjen toistuviin pyrkimyksiin luoda yhä laajempia, suorastaan jättiläismäisiä imperiumeja. Roomalaisista eivät kirjan henkilöt paljoa perusta, tuskin edes huomaavat kivettyjen teiden jäänteitä niitä pitkin kulkiessaan. Kuningas Arthurin luoma rauha murenee murenemistaan. Jokin uusi valtakunta tuntuu oirehtivan syntymistään. Ehkä kyse on jo brittiläisen maailmanvallan alkusoitosta. Päättömänä sekin sortuu niin kuin kaikki imperiumit aikanaan. Aikamoisia näkyjä tavoitin lopulta Ishiguron tarinasta, kun juutuin pohtimaan sitä. Pari isoa oivallusta irtosi käsin tiskatessa mökillä. Keskusteluapukin kelpaisi, jotta romaanin eri tasojen heijastuksista pääsisi kunnolla jyvälle.

Tässä linkki aiemmin lukemaani Ishiguron romaaniin ja tässä. Molemmat eroavat tyystin siitä, mitä Haudattu jättiläinen tarjoaa. Ällistyttäviä lukuelämyksiä on irronnut jokaisesta.