Kiven Kullervo naisvoimin

 Näin Kullervon Turun kaupunginteatterissa torstaina 18. lokakuuta. Pitkästä aikaa pääsi katsomaan live-esitystä, kunhan pääsylipun lisäksi näytti koronapassia ovivahdille. Pienen näyttämön saliin kertyi melko lailla yleisöä. Vajaus lienee ollut seuraus koronamääräyksistä. Meitä teatterikerholaisia oli uskaltautunut paikalle vain 15. Harmi, sillä esitys tekee oikeutta Kullervon riipaisevalle tarinalle samalla, kun se yllättää raisulla tulkinnallaan.

Ohjaaja Linda Wallgrenin mukaan tarinassa on kyse sukupolvet ylittävästä väkivallasta ja koston kierteestä. Kaltoin kohdeltu ja orjaksi myyty Kullervo ei ole poikkeusyksilö, vaan kuten kuka tahansa ihminen nurkkaan ahdistettuna, torjuttuna, vailla huolenpitoa ja hyväksyntää. 

Arkinen alkukohtaus näyttää naisen aamutakissa puuhaamassa kahvia. Taustalla kuuluu vauvan yltyvä itkua. Kukaan ei mene lohduttamaan. Kohtaus päättyy uhkaavasti naisen napattua käteensä leipäveitsen ja häivyttyä verhojen taakase. Itku loppuu! Etiäinen tulevasta...

Viikon takaisesta esityksestä panin merkille, että se rikkoi oitis rajaa näyttämön ja katsomon väliltä, kun Helmi-Leena Nummela Kullervona kapuaa katsomosta raamien kehystämälle näyttämölle.

Silmät selällään seurasin ensimmäisen näytöksen vyörytyksiä, joissa Kullervoa tönitään ja syrjitään yhä uudestaan. Näyttämökuvien rujous korostaa Kullervon kohtaloa. Hänen paras kaverinsa Kimmo ei sentään hylkää, vaan toppuuttelee raivoissaan uhoavaa Kullervoa. Näyttämön taustalla häämöttää Gallen-Kallelan arvomaalaus Kullervon kosto, josta puuttuu sankari itse. Tallessa on vain pystykorvainen koira kuono maata kohti. Aika ajoin Kullervo istuskelee puunrungoilla yltämättä kuitenkaan maalauksen Kullervo-hahmoksi.

 Kaikki olennainen Kiven näytelmästä saa tulkintansa, vaikkakin nykyaikaistettuna. Minulle kelpasi hyvin. Ällistyttävät pukuratkaisut korostivat kulloistenkin henkilöhahmojen nurjia piirteitä. Kuvassa Ilmarinen koirankuonolaisena kahden renkinsä kanssa ja kauneudestaan kuuluisa Pohjolan tytär yliuhkeine rintoineen Ilmarisen vaimona nöyryyttämässä orjaksi haukuttua Kullervoa äärimmilleen. Kostonhimo saa vallan.

Loppua kohden uupumus ja jonkinlainen katumus valtavat Kullervon. Esitys hiipuu päätökseen ilman nousua, mikä korostuu vielä siitä, kun Kullervo-hahmonsa jättänyt näyttelijä lopuksi siivoaa roinaa näyttämöltä. Siinä se.

Suosittelen lukemaan Yökukkujan sekalaiset -blogista Kullervo-jutun. Se tarjoaa sekä olennaisia tietoja että kiinnostavia tulkintoja näytelmästä.

Oman juttuni kuvat on ottanut Otto-Ville Väätäinen. Ne löytyvät teatterin sivuilta.

Tekijät

Alkuperäisteos Aleksis Kivi
Sovitus ja ohjaus Linda Wallgren
Lavastussuunnittelu Kaisu Koponen
Pukusuunnittelu Tuomas Lampinen
Valosuunnittelu Jarmo Esko
Äänisuunnittelu Iiro Laakso
Naamioinnin suunnittelu Jessica Rosenberg
Videoprojisoinnit Mika Hiltunen

Rooleissa Helmi-Leena Nummela, Minna Hämäläinen, Ulla Koivuranta, Ulla Reinikainen ja Kirsi Tarvainen

 JK

Eilen illalla tulin katsoneeksi Valkoinen raivo -elokuvan tuoreena uusintana. Onneksi olin tallentanut sen, sillä en löydä leffaa enää Areenasta, en myöskään Dokumenttiprojektin samannimistä ohjelmaa vuodelta 2008.

Leffan aiheena on kiusattu, 

-- joka taltutti joukkomurhaajan mielen. Elokuvan Lauri kertoo, kuinka lapsuuden trauma ja aikuisikään asti jatkunut kiusaaminen täyttivät mielen raivolla ja murhasuunnitelmilla. Lauri haki apua ja voitti lopulta taakkansa - valkoisen raivon. Ohjaus Arto Halonen. Art Films Production Oy (2015)

Traileri 

Elokuva puhuu samasta tunnetilasta, jossa Kalevalan ja sittemmin Kiven näytelmän Kullervo hakee hyvitystä liian rankoille kokemuksilleen.