torstai 21. heinäkuuta 2022

Alastalon salissa - herkku kuunneltunakin


 Vuosituhannen alkuvuosina Turkuun asetuttuani tavaksi tuli käydä kesäisin Kustavissa Volter Kilpi -päivillä. Siellä väistämättä törmäsin paitsi Juha Hurmeen Yövieraat-teatterin esityksiin myös kaikkeen mahdolliseen Kilpi-tietämykseen. Pian ymmärsin, että minun oli ihan itse luettava Kilveltä ainakin romaani Alastalon salissa, mieluimmin koko hänen kirjoittamansa saaristolaissarja, jonka muita osia ovat Pitäjän pienempiä ja Kirkolle. Luettu on!

Lukiovuosina äidinkielen opettaja antoi kerran  joululomalla luettavakseni Kilven Batsheban. Kukaan muu ei saanut samaa kirjaa, eikä luetusta koskaan puhuttu, mikä yhä hämmästyttää. Sittemmin luin kirjan uudestaan, kun en lukiolaisena tajunnut tekstiä. Vasta aikuisena tavoitin raamatullisen tarinan hehkun.

Niinpä ennen pitkää ylvästelin Kilpi-päivillä ylläni musta T-paita, jonka opiskelukaverini, kollegani, sittemmin naapurini Marjariitta osti minulle. Paidan rintamus julisti suurin valkoisin kirjaimin:

OLEN LUKENUT ALASTALON SALISSA

Paita on jo käytetty loppuun, mutta omasta hyllystä esiin nostetun 405-sivuisen, Otavan kustantamana yhtenä niteenä 2004 ilmestyneen teoksen alkulehdelle huomasin kirjoittaneeni tämän:

 

Tätä nykyä Kilven pääteoksen voi halutessaan kuunnella Yle Areenassa Esko Salervon ääneen tulkitsemana.  Suosittelen perehtymään tähän Miia Gustafssonin YLE-uutiseen. Siitä selviää, mitä kaikkea urakka on vaatinut ja mistä Kilven saaristokuvauksessa on kyse.

Aivan äskettäin äkkäsin kerran illalla kokeeksi tarttua tarjoukseen. Ja kas, tuota pikaa olin taas aivan koukussa sekä Kilven ihmeelliseen kielellä luotuun maailmaan että Salervon tulkintaan Kilven tekstistä. Aikoinaan luetusta romaanista suurin osa oli kaikonnut muistista, joten kertaus kelpasi.

Vasta nyt kuunneltuna Alastalon saliin koolle kutsutut jykevät henkilöhahmot ovat ruvenneet elämään tajunnassani. Mitä tyyppejä he ovatkaan kaikkine piirteineen! Naisista tarjoiluineen esiin ovat marssineet toistaiseksi vain Alastalon emäntä Eevastiina ja tytär Siviä. 

Seitsemäs luku vie lukijan sekä kuuntelijan isäntien muistelemaan tapaukseen takavuosilta, jolloin tullin virkamiehet rommitettiin umpikänniin Alastalon salissa ja tullikapteeni haetaan pöydän alta, niin kuin muukin tullibesättninki, paitsi kokkipoika. Kuuluu kokoontumisten toistuvaan ohjelmaan palata siihen, kuinka tullin nenän edestä tuotiin sokeritopat omiin rantapuoteihin. Mikä mehevä tarina!

Seuraavaksi siirryn kahdeksanteen lukuun, jossa kerrotaan, kuinka sokeritopat pelastuivat ja tulli seilasi myötätuuleen kyörillä Turkuun.

Kuunneltavaa riittää moneksi toviksi, sillä lukuja on kaikkiaan 23. Silmäilin kirjan loppua: totta tosiaan sopimus yhteisvoimin rakennettavasta parkista valmistuu. Alastalon Hermannin komeat manööverit ja muiden kapteenien säestykset paitsi yhteiseksi nautinnoksi  myös  perille pääsemiseksi ovat toki olleet tarpeen

 

 Suosittelen myös näitä linkkejä:

Laura Airola HS 28.9.2020 

Tässä vielä linkki kirjallisuusviikkoon Kustavissa.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti