Ah, kuinka villiä menoa Kit Kat -klubissa!

 

Eilen iltapäivällä vihdoin näin Turun kaupunginteatterin huiman Cabaret-musikaalin. Koronan takia esitykset lopahtivat pian ensi-illan jälkeen 2020. Tänä syksynä saatiin toiveuusinta täysille katsomoille. Häikäisevää oli havaita, kuinka ihmiset taas kokoontuvat nauttimaan vaikkapa teatteriesityksestä livenä. Kokemus tungoksesta naulakoilla hymyilytti, kun taas jonotus naisten vessoihin ei niinkään.

Netistä valikoin kuvia kertomaan tuttua tarinaa raikkaana tulkintana. Useimmat kuvista löysin Kulttuuritoimitus.fi-sivulta, joka luonnehtii itseään Suomen suurimmaksi ja sanoo seuraavansa koko maan kulttuurielämää Tampereen ja Pirkanmaan näkökulmasta. Jussi Kareinen on käynyt jo alkusyksystä Turussa ja nähnyt Cabaren. Hän otsikoi 4.9.2023 kritiikkinsä musikaalista suorasukaisesti:

Turun kaupunginteatterin Cabaret on täydellinen ja nytkin ajankohtainen musikaali

Suosittelen linkin avaamista, jotta pääsee lukemaan koko jutun. Oma kokemukseni Cabaresta myötäilee Kareisen sanoittamaa.

Kareinen tarjoaa olennaiset taustatiedot niin musikaalista kuin sen turkulaistoteutuksesta, joten jätän ne toistamatta. 

Ensimmäisessä näytöksessä eletään vuotta 1931. Kit kat -klubi kukoistaa, kaikenlaiset tyypit osallistuvat ilonpitoon. Laulaja Sally Bowles pussaa antaumuksella seremoniamestaria, samoin kuin vastikään junalla Berliiniin päätynyt amerikkalaiskirjailija Clifford Bradshaw. 

Punainen väri hehkuu ensimmäisessä näytöksessä. Musta jää vielä toiseksi.

Kirjailijan ja tähtilaulajan rakkaus on väistämätöntä. Vaikeuksia seuraa.

Uudet tähdet, Sinikka Sokka ja Jukka Aaltonen, ovat olleet tämän syksyn esityksissä Fräulein Schneider ja Herr Schultz. Heidän avioliittonsa ei kuitenkaan toteudu, sillä Fräulein perääntyy luettuaan ajan juutalaisvastaisia merkkejä.

Mustasta tulee vallitseva väri toisessa näytöksessä. Seremoniamestari jaksaa yhä hymyillä,

Sallylle tarjoutuu mahdollisuus häipyä Cliffordin mukana ensin Pariisiin ja sieltä Yhdysvaltoihin, mutta laulaja jatkaa omaa tietään.

Muhkea musiikki säestää tapahtumia. Energistä, innoittunutta, upeaa kuultavaa ja nähtävää. 

Tässä vielä jännä otos ensimmäisen näytöksen lopulta. Tuhon enteet kajastavat jo.

Toisen näytöksen päätteeksi iso osa porukkaa järjestyy matkalaukkuineen kuin junanvaunuun. Alkaa jyskytys kohti Pariisia. 

Nykyuutisia seuratessa joutuu taas nielaisemaan tyhjää ja myöntämään, ettei ihminen näytä oppivan kaameimmistakaan teoistaan. Toiveajatteluun turvaudutaan, kun voimat eivät riitä tajuamaan ajan merkkejä. Väkivalta pakottaa alistumaan tai pakenemaan.

Musikaali virittää katsojan mietteliääksi viemättä silti iloa. Ihanalta tuntui, kun huippumuusikot tahdittivat vielä meidän poistumistamme salista. 

Suosittelen myös Hesarissa julkaistua kritiikkiä. Se avautuu tästä, jos sattuu olemaan lehden tilaaja.

Yksi Turkuun muuttamisen hyvistä puolista näyttäytyi eilen silläkin tavoin, että kävelin kotoani teatteriin ja sieltä takaisin. Yhteensä askeleita kertyi hiukan yli 7000.