Kuvasarja kertokoon eläväisistä tilanteista pihapiirissä, jonka laidoilta löytyy kummankin lapseni koti. Sinne ovat tottuneet tulemaan heidän lapsensa perheineen, kuten myös me isomummut. Minulla on ollut kiinnitys paikkaan 1940-luvun lopulta, jolloin sotainvalidi-isäni sai isohkon rintamiestontin. Aikanaan se jaettiin kahtia. Alkuperäinen talo suuresti muuttuneena on ollut tyttären perheen kotina 1990-luvun alkupuolelta. Pojan perheelle rakennettiin uusi talo ositetulle tontille. Se valmistui 1996.
Mitään raja-aitaa pihojen välillä ei ole. Viisi serkusta ovat tottuneet liikuskelemaan joka puolella. Niin tehtiin koko porukalla myös eilen. Enimmäkseen kuitenkin oltiin niin sanotun ylätalon pihalla, jonne vävy on äskettäin toteuttanut nuotiopaikan. Hän keksi ehdottaa yhteistä ulkoilmatapahtumaa äitienpäiväksi. Se sai heti kannatusta.
Kaasugrilliäkin tarvittiin, kun kypsät, maustetut ribsit kuumennettiin.
Lisävahvistus saatiin naapurin grillistä. Sisko ja sen veli hoitelevat paistamisia. Salaatit oli tehty valmiiksi alatalossa, vaikka kuvassa isäntä näyttää joutilaalta.
Ateriointia varten oli kannettu framille pöytä alapihalta.
Jossain välissä yksi isä ehti opastaa lapsia potkulaudalla ajeluun. Kaksi lautaa oli tarjolla, kiitos mofan.
***
Jälkiruoista vastasi Kirkkonummelta saapunut perhe, jonka äiti on ylätalon tyttäristä keskimmäinen.
Tarjolle ilmaantui myös vaahtokarkkeja paahdettavaksi suklaan kanssa. Musta muovihanska kädessä kuuman hökötyksen keksien välissä pystyi viemään suuhunsa. Silti makeaa tahmaa levisi leualle ja sormiin - uusi makuelämys ainakin minulle. Jäi toiselta isomummulta kysymättä arvio tästä herkusta.
Kööpenhaminaan ja Uppsalaan asettuneet klaanin jäsenet näyttäytynevät kesän mittaan kotimaassa ja samalla Sagassa moikkaamassa meitä isomummuja.
Älkää unohtako minua! Myös toinen hauva oli paikalla - liekanarussa.
Kotiin palattua nostin laukusta esille kortteja, kuvasin ne ja lähetin lämpöiset kiitokset tekijöille vielä uudemman kerran.
Huomaa vauvan jalkapohjien kuvat sydämessä. Kyseinen typykkä ihmettelee valokuvassa kukkia. Hänen syksyllä 10 vuotta täyttävä pikkuserkkunsa on askarrellut kukkakortin teksteineen. Samoin on tehnyt typykän äiti. Kummallekin lisäkiitos käsityötaidosta!


6 kommenttia:
Klaanissa on voimaa. Onpa suloisia kortteja.
Totta tosiaan, porukassa on voimaa niin, että vanhakin elpyy.
Kortteja olen tukiskellut vielä uudestaan. Tuntui hyvältä, että me molemmat isomummut saimme valokuvan ja sydänkortin, sillä valokuvan typykkä on yhteinen lapsenlapsenlapsemme, minulle jo kahdeksas, kun taas miniän äidille ensimmäinen.
Yhdessä on hauskempaa!
Totta vieköön yhdessä hauskuus moninkertaistuu!
Onhan kadehdittava porukka! Alkaa olla harvalla tuollainen yhteisö! Heitä kannattaa helliä.
Oli ilo löytää kommenttisi suoraan blogiin ilman FB-reittiä. Sinne tuskin palaan, kun taas tilini kaapattiin.
Lähetä kommentti