Norjan läntisissä vuonomaisemissa liikutaan tässä ja tässä Jon Fossen romaanissa, samoin vastikään lukemassani Minä on toinen -teoksessa. Se kattaa Septologian osat III—V. Suom. Katriina Huttunen. WSOY. 377 s. Maisemakuvan kopioin verkosta.
Vesa Rantama pohtii Hesarissa 21.2.2026 seitsenosaisten teossarjojen suosiota. Fossesta ja Knausgårdista hän mainitsee muun muassa:
Fosse toimi nuoren Knausgårdin kirjoittamisenopettajana Bergenissä 1980-luvulla. Seikka on merkittävä, ei niinkään kirjailijoiden yhtäläisyyksien vaan heidän erojensa vuoksi.
Fosse opetti Knausgårdille menetelmän olla ajattelematta tekniikkaa tai muuta kirjoittamiselle ulkoista kirjoittaessa. Hän huomasi myös, että Karl Ove ei ollut runoilija vaan prosaisti.
Tämä tarkoittaa, että hän lähestyy kirjoittamista aihelähtöisesti, tapahtumien ja ajatusten kuvauksena, siinä missä Fossen kirjoitus on itse tapahtuma ja maailman liike.
Knausgårdia en ole lukenut, mutta Fossea niin paljon, että tunnistan hänen tekstinsä. Se myös askarruttaa ja asettuu mieleen jonkinlaisena tilana. Tipoittain näyttämölle ilmaantuu henkilöitä. Keskeisenä hahmona on Asle, lapsesta asti hyvä piirtäjä. Hän tutkii itseään, hankkii kokemuksia eikä väistä sellaista, mistä äiti on varoittanut. Itsenäisyyttä ja itsepäisyyttä poika osoittaa antamalla tukkansa kasvaa pitkäksi. Edes vanhana miehenä hän ei leikkauta hiuksiaan, vaan sitoo harmaat hapset kuminauhalla niskaansa.
Septologian III osa alkaa viluisella kohtauksella kotioloissa. Kertoja näkee itsensä katsomassa kuvaa, jonka keskellä on kaksi viivaa, ruskea ja liila.
-- on varmaankin aikainen aamu, vai onkohan ehkä vielä yö? minä ajattelen ja olohuoneessa oli niin kylmä etten minä halunnut nousta, minä ajattelen ja silitän Bragen selkää ja katson pimeään ja näen Aslen istuvan keinussa kotitalonsa pihamaalla mutta hän ei keinu, hän vain istuu siinä ja hän ajattelee että mitä tekemistä hän keksisi? ja hän keinuu varovasti ja hitaasti edestakaisin ja sitten kuistille tulee Äiti ja Äiti on vihainen eikä Asle ymmärrä miksi Äiti on vihainen
Tule tänne, Äiti sanoo
Mikä hätänä, Asle sanoo
Tule nyt, Äiti sanoo
Hyvä on, Asle sanoo
ja hän laskeutuu alas keinusta ja hän menee Äidin luo kuistille ja Äiti katsoo häntä silmiin ja Asle nousee portaat ylös
No mitä, Asle sanoo
Siinähän sinä olet, Äiti sanoo
ja Asle ihmettelee miksi Äiti kuulostaa niin vihaiselta, mikä Äitiä vaivaa? mitä Asle on nyt tehnyt kun äiti on hänelle noin vihainen? Asle ajattelee
Katso, Äiti sanoo
ja hän avaa toisen kätensä ja Asle näkee äidin kämmenellä kolme kruunun kolikkoa --
Pitkä sitaatti näyttää, kuinka Fosse siirtyy esitetystä nykyisyydestä muistoihin. Niissä Asle elää ja niihin hän luiskahtaa jostakin arkisesta tilanteesta tai sanasta. Tuntuu kuin kohtaus äidin kanssa kertautuisi tuoreena vuosikymmeniä myöhemmin. Se ja muut tapaukset ihmisten kanssa kaihertavat ja vaativat etsimään tulkintoja maalaamalla. Viimeisin Andreaksen ristin muotoon maalattu ruskea ja violetti palkki tuntuu kokoavan kaiken koetun. Erityisesti paksusti öljyllä maalatut palkit ja niiden värejä valuttava risteys keskellä miellyttää Aslen silmää. Silti jää yhä epäselväksi, onko maalaus valmis.
Tämä huojunta maalausten äärellä on osa tekstin jännitettä. Samoin se, minkä isohkon työn naapurin Åsleik valitsee siskolleen jouluna vietäväksi. Asle ounastelee, että Åsleik haluaisi Andreaksen ristin. Asle haluaa pitää sen itsellään, muttei pysty sanomaan sitä ääneen. Åsleik osoittaa herkkävaistoisuutta ja valitseekin yksinäistä venettä esittävän työn.
Merkillistä, miten hissuksiin ajatuksissa käyty kamppailu voi kiehtoa lukijaa. Ratkaisutta toistaiseksi jää, lähteekö Asle mukaan joulun viettoon siskon luo, vaikka osittain on tullut luvanneeksi. Septologian VI ja VII osaan jää muutakin keskeneräistä: Onko sisko tosiaan Aslen muualla tapaama Guro? Mistä Aslen muistikatkot johtuvat? Miten päättyy raskaasti alkoholisoituneen Kaima-Aslen tarina? Ales-vaimostakin tullee lisää kerrotuksi, samoin siitä, miksi ja miten Taidekoulu jäi Aslelta kesken lukion tavoin. Entä jättääkö Asle tyystin maalaamisen? Onko elämää ilman vuosittaisia taidenäyttelyitä?
Ironisia pilkahduksia kerrontaan ilmaantuu vähitellen paljastuvista taiteilijahahmon yksityiskohdista. On pitkää tukkaa, mustaa samettitakkia, villapuseroa, kaulahuivia, ruskeaa nahkaista olkalaukkua. Mutta myös koulupojan esiintymiskauhua ja muuta ahdistusta, johon helpotusta on saanut niin tupakasta kuin oluesta.
Kristilliset pohdiskelut ja rukousnauhat sekä kunkin osan loppuun liitetyt pitkät latinankieliset rukoukset ja Isä meidän jätän tarkastelematta.
Odotan Fossen Septologian kahden viimeisen osan ilmestymistä, jotta pääsisin jatkamaan lukemista. Ihmeellinen kokemus jo viiden osan perusteella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti