Alkusyksystä Elisa Kirja oli virittänyt vastustamattoman ansan tarjoamalla melko uusiakin kirjoja hyvin edullisesti. Ostin kuusi. Kaikkien niiden yhteishinta jäi alle 30 euron. Pari olen jo lukenut.Tuula-Liina Variksen romaanista Huvila (WSOY 2016) sain ensimmäiset ennakkotietoni vasta kirjan esittelytekstistä. Sen alkuosan kopioin tähän:
Kun turkulainen Raakel menee vuonna 1929 naimisiin omalaatuisen taiteilijan kanssa ja muuttaa hänen merkilliseen hirsihuvilaansa, koko hänen turvallinen keskiluokkainen opiskelijan elämänsä mullistuu. Syntyy tytär, palkataan piika, ja äkkiä naiskolmikko on keskenään hirsilinnoituksessa, isäntä lähtenyt muille maille rakentamaan "uutta Eurooppaa". Miksi mies lähti? Millaiseksi kolmikon elämä muodostuu?Lukiessa palasin muutaman kerran kirjan kanteen, jonka Martti Ruokonen on suunnittelut ja käyttänyt siinä Jarek Blaminskyn valokuvaa. Valokuvaajan yhteydessä on myös maininta Arcangel. Tarkoittaakohan se paikkaa, kustantamoa vai jotakin muuta? Itse valokuvassa kolme kahvi- tai teekuppia kummollaan sisältää arvoituksen samalla, kun mielestäni viittaa tarinan kolmeen naiseen. Kuka särkyy ja jää pohjimmaiseksi? Yksi tuntuu säilyvän ehjänä korvineen kaikkineen. Entä ketä henkilöä keskimmäinen, puristuksiin jäävä kuppi kuvastaa?
Kirjailija on poiminut avaukseksi sitaatin eräästä Anton Tshehovin kirjeestä, jossa tämä pohtii ihmisen vajavaisuutta arvioida itseään saati ymmärtää sen paremmin tätä päivää kuin aavistella tulevaisuutta. Niinpä lukija osaa valmistautua jonkinlaisiin katastrofeihin.
Romaanin käännekohta paljastetaan heti alkuun. Eletään syyskuuta 1935 huvilassa. Tyynen saunaillan jälkeen aviomies, huvilan omistaja ja tunnettu taiteilija Aksel Korkeakorpi, poistuu kertomatta, milloin palaa. Vaimo Raakel ja piika Selma katselevat metsärajaan häipyvää miestä. Kotiin jää myös viisivuotias Leea-tytär tietämättä, ettei enää ikinä näkisi isäänsä.
Tarina kiertyy takaisin vuoteen 1929, jolloin vapun alla turkulaisen porvarisperheen ainokainen Raakel-tytär saa serkultaan Juhanilta kutsun taidenäyttelyn avajaisiin.
Juhani kiitää salin poikki, hän haluaa suorittaa esittelyn. Korkeakorvella on hämmentävän kauniit kasvot, ja sysimusta, suippo parta kuin Mefistolla. Hän suutelee äitiä kädelle, Raakelin kättä vain puristaa kevyesti ja sanoo: Mademoiselle. Syvän siniset silmät, kiinteä katse, hypnoottisen kiinteä, ei ihme, että kiehtoo naisia, ne kuulemma suorastaan tyrkyttäytyvät hänelle, naisia jokaisessa Euroopan kaupungissa, Juhani sanoo, taitaa liioitella, Raakel on noissa silmissä pikkutyttö, hän näkee sen kyllä, pinnistää hymyn naamalleen ja onnittelee vaikuttavan näyttelyn johdosta. Taiteilijalla on pitkät, kapeat sormet kuin pianistilla ja lämmin käsi, ääni on syvä ja sointuisa, hänen katseensa tähtää jo seuraaviin tervehdittäviin, hän kumartaa, kääntyy, on poissa.Näin serkkupoika tulee virittäneeksi ansan, johon yliopisto-opintojensa alussa oleva Raakel melko pian lankeaa. Vaara väreilee ilmassa, kun näyttelyn jälkeen taiteilija haluaa tavata Raakelin kahdestaan. Varjeltu neito herää miehen suudelmalla kuin prinsessa Ruusunen. Kuluu kuitenkin kaipauksen täyteisiä kuukausia, ennen kuin pari uudestaan tapaa.
Eletään suuren pörssiromahduksen aikoja. Rakelin pankinjohtajaisä on kuitenkin osannut olla sijoittamatta varojaan riskialttiisti, joten perheen turkulaiselämä jatkuu vakaana. Aikuinen tytär pysyy yhä äitinsä valvonnassa myös kesän täysihoitolassa, vaikka haluaisi nauttia vapaudesta Turussa. Sovinnaisuus sitoo. Niinpä kun kuulu taiteilija uudestaan ilmestyy Raakelin ulottuville ja kosii, epäilyille ei jää sijaa, vaikkei miehen sukutaustoista ole mitään tietoa. Avioliiton myöstä Raakel pääsee irti kodin kahleista ja hylkää vähin erin myös opintonsa. Turku on menneisyyttä, tulevaisuuttaan kaukana kaikesta hän ei osaa aavistella.
Kun näin pitkälle olin lukenut, jatkoin lähes yhtä kyytiä loppuun asti. Sivujahan on vain 147. Koska taiteilijalla on muhkea hirsihuvila metsän keskellä jossakin noin sadan kilometrin päässä Turusta, avioparin asuinpaikka on kuin itsestään selvä. Onnen aikoja riittää vielä senkin jälkeen, kun syntyy tytär Leea. Raakelille palkataan avuksi piika, Selma. Taiteilijalla häipyy usein kaupunkireissuilleen. Palattuaan hän kertoilee kummallisia juttuja Vihtori Kosolasta ja muista lapualaisista, eikä Raakel pukahda Akselille epäilyistään. Tämä on langennut lapualaisten ja sittemmin IKLn virittämiin aatteellisiin ansoihin! Niistä miehen matka jatkuu Berliiniin natsi-Saksan palvelukseen.
Tässä loikkaan kriitikoiden matkaan. Anni Valkonen kirjoittaa Hesarissa 6.12.1916 kuin minun lukukokemuksestani:
-- tämä lukukokemus on nautinnollinen jo tekstiin sidotun rytminsä ansiosta. Poljennosta lähtee kaikki: se vie lukijan toiseen, verkkaisempaan ajankulkuun, sellaiseen, jossa mieli saa virrata rauhassa – jossa ajatusta ei jatkuvilla pisteillä katkota.Omina aatoksinani sanon vielä, että suppeaan sivumäärään sisältyy tarkkaa ajankuvaa ja että henkilöhahmoista etenkin naiset kasvavat täyteläisiksi. Aksel heijastuu varjona ja kuukausirahana naisten elämään. Kansikuvan kuppeja pohdiskellessa tuntuu kuin pohjimmainen särkynyt kuppi kuvastaisi Raakelia, joka luopui omista unelmistaan ja suostui aviovaimoksi kauas kaupunkilaisista vanhemmistaan. Ystäviä hänellä ei tuntunut olevan edes nuorena. Niinpä Selma, joka aina oli saatavilla hirsihuvilassa, voisi olla keskimmäinen kuppi muiden katveessa. Selmakin oli jäänyt ansaan, kun suostui nuorena tyttönä tulemaan avuksi taiteilijan perheeseen eikä tuntunut hevin vapautuvan pestistä. Selma unelmoi omasta, lukittavasta huoneesta jonkun kaupunkilaisperheen apulaisena luona. Sellaisissa oloissa voisi vapaa-aikoinaan käydä vaikka elokuvissa. Ylimmäinen ja ehjä kuppi olisi näin ollen Leea, jolle kirjan mittaan aukenivat mahdollisuudet asettua vauraana perijänä Turkuun ja ryhtyä opiskelemaan lääketiedettä. Itsenäisen, hyvin koulutetun virkanaisen ura kangasteli tyttärelle niin kuin aikoinaan hänen äidilleen. Raakel, alistuneen äitinsä sovinnaistapoihin sitoma tytär, hylkäsi unelmansa ja maksoi ratkaisusta kovan hinnan. Kuvittelen, että Raakelin tytär ei tekisi samaa.
Lisään vielä yhden linkin kritiikkiin, joka on ilmestynyt Keskisuomalaisessa 2.10.2016. Eija Komu otsikoi arvionsa näillä sanoin: Tuula-LiinaVaris: Huvila - Aatteiden varjossa, elämän puolella. Itse tekstissä Komu kiittelee teosta. Niin teen minäkin ja osoitan samalla kiitokseni myös suoraan kirjailijalle, josta Komun jutussa on esillä myös eriomainen kuva. PS Blogijutun jälkitunnelmissa katsoin omista tallennuksista elokuvan Piiat (The Help 2011), joka perustuu Kathryn Stockettin menestysromaaniin. Elokuva kiinnosti, vaikka Mississipin 1960-luvun vaihteen mustien palkollisten ja Variksen Huvila-romaanin Selma-piian olosuhteiden välillä on valtaisa ero. Kuvattujen tapahtumien välillä ei ole kuin pari-kolmekymmentä vuotta. Yhdistäviäksi tekijöiksi sanoisin juuttumisen isäntäväen huusholliin ja sen, että niin suomalainen piika kuin amerikkalaispiiat ovat monitaitoisia ammattilaisia, joita ilman emännät eivät tule toimeen. Emännät eivät näet osaa taloustöitä. Selma ei sentään ollut missään mielessä orja niin kuin Piiat-leffan monet emäntiensä mielivallasta kärsivät mustat kotiapulaiset. Eikä Selmaa potkittu äkkipikaistuksissa pois kuten mustia apulaisia. Selma irtosi huvilasta vasta emännän kuoltua.
