Kuinka Proust ja nukahdus liittyvät toisiinsa?

Viime syksyn löysin Yle Areenan ja sieltä erityisesti Marcel Proustin suurromaanin Kadonnutta aikaa etsimässä (KAE). Erja Manto tulkitsee tekstiä ääneen muutaman sivun kerrallaan. Yksi satsi vie aikaa noin kahdeksan minuuttia. Tällaisia jaksoja osuin joskus kuulemaan radion Yle 1:stä. Vakituiseksi tavakseni rupesin kuuntelemaan Proustia iltaisin sängyssä viime marraskuusta alkaen, kuten tämä blogijuttuni vahvistaa. Nyt vedän henkeä kuuden kirjan jälkeen. Jokaiseen mahtuu jaksoja kymmenittäin, useisiin jopa toista sataa. Ensi sykynä jatkan suomennoksista loput neljä, joista Sodoma ja Gomorra on parhaillaan meneillään radiossa. Alunperin Ranskassa seitsemänä niteenä ilmestynyt romaani muodostaa täkäläisittäin kymmenosaisen sarjan. Sen osat ovat

KAE 1, Swannin tie: Combray
KAE 2, Swannin tie: Swannin rakkaus; Paikannimet: nimi
KAE 3, Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 1: Rouva Swannin ympärillä
KAE 4, Kukkaanpuhkeavien tyttöjen varjossa 2: Paikannimet: paikkakunta
KAE 5, Guermantesin tie 1
KAE 6, Guermantesin tie 2
KAE 7, Sodoma ja Gomorra 1–2
KAE 8, Vanki
KAE 9, Pakenija
KAE 10, Jälleenlöydetty aika.

Olen oppinut itsestäni sen, ettei minusta oikein ole äänikirjan kuuntelijaksi. Tuppaan nukahtelemaan. Pitkiäkin pätkiä ehtii mennä ohi, ennen kuin taas havahdun hereille. Harvoin edes tulee palatuksi uusintakuunteluun. Niinpä käsitykseni Proustin romaanista on repaleinen. Pikku hiljaa mieleen on hiipinyt ajatus, että taidan sittenkin vielä myös lukea suomennosta. Palkitsisi nähdä, mitkä kohdat olen nukkunut ohi. Yhden merkittävän paikan jo tiedän.

Sattumalta näet löysin Kosminen K -blogijutun ja siitä sitaatin kuuluisasta Madeleine-leivoksesta. Olin edennyt kuuntelemisessani kirjan kolmanteen osaan ja ihmetellyt, miksei leivosjuttua vieläkään ole tullut vastaan. Kappas, sehän on jo ensimmäisessä osassa Swannin tie: Combray. Pakko myöntää, että nautiskelin omia unijuttujani silloin, kun korvan juuressa Erja Mannon miellyttävä ääni hyrisi romaanin kertojan hyvin tunnettua lapsuusmuistoa. Siitä niin kuin muistakin yhteyksistä käy selväksi, kuinka etevästi Proust avartaa yksittäisen, sävykkäästi kerrotun havainnon vaikutusta.

Proustin teos on määritetty moderniksi. Perusteluna on tapa, jolla hän tarkastelee kohteitaan. Minäkin tempauduin mukaan kiemurteleviin virkkeisiin enkä niinkään miettinyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Juoni menettää merkityksensä, kun pitää tarkata yhä uusia luonnehdintoja niin näkymistä, tilanteista kuin henkilöistä. Väliin vastaanottaja myös tuskastuu. Varsinkin seurapiirikutsujen pitkällinen käsittely oli nitistää haluni jatkaa kuuntelua, vaikka tajusin kuvauksesta ironisia sivalluksia. Mutta en ainakaan kuuntelemalla kaikin ajoin pysynyt kärryillä henkilöiden moninaisissa nimityksissä ja keskinäisissä sukulaisuussuhteissa. Kertoja kuitenkin paljastaa olosuhteistaan ja elämänsä vaiheista seikkoja, joista hahmottuu jopa melko selkeä juoni.

Merkkinä kesäkauden tulosta olkoon se, että muutamana iltana olen jo selvinnyt unten maille ilman Proust-sessiota sängyssä. Kauniiksi lopuksi tarjoilen vielä parhaan nettilöytöni aiheesta. Se on Pajari Räsäsen luento Proustin modernimista sarjassa Romantiikkaa ennen & jälkeen. Luentoja modernin maailmankirjallisuuden klassikoista.

Iltasatuja aikuiselle

Vuosikymmeniä sitten kuvittelin lukevani maailmankirjallisuudesta vaikka mitä, jopa Marcel Proustin erikoislaatuisen romaanin Kadonnutta aikaa etsimässä. Se ilmestyi suomeksi 1968 Pirkko Peltosen ja Helvi Nurmisen kääntämänä. Kolmas painos, pehmeäkantinen Delfiinikirja, on vuodelta 1975. Ihmeekseni se löytyy yhä kirjahyllystä. Muut osat puuttuvat, joten ne ovat jääneet ostamatta.

Kymmenosaisen teossarjan ensimmäisen osan Swannin tie, Combray, olen alkulehdellä kirjannut nimiini 1982. Tiedä sitten, milloin olen ruvennut lukemaan. Homma ei näytä innostaneen riittävästi, koska lukeminen on pysähtynyt sivulle 78, merkkinä sivun taitettu kulma. Kesken jättäminen on vaivannut. Ilmankos panin merkille, että jättiteos on ollut tarjolla ääneen luettuna Yleisradiossa jo koko viime vuoden. Itse hyppäsin kyytiin vasta tänä syksynä, kun muutenkin innostuin podcasteista ja YLE Areenan tarjonnasta.

Radio 1:n vakituinen kuuntelija olen ollut jo pitkään. Siltä kanavalta Proust on ollut kuultavissa noin kahdeksanminuuttisina katkelmina määräaikoihin. Areena ja podcastit ovat vapauttaneet kuuntelemaan juuri silloin, kun itselle parhaiten sopii. Minulle se hetki on omassa sängyssä iltapuhteella. Ja ah, mitä herkkuja olenkaan saanut nauttia tabletti korvan lähettyvillä!

Erja Manto, Radioteatterista tuttu, on minulle olennainen osa Proustin tekstiä. Ihmeeltä tuntuu, kuinka ääninäyttelijä onnistuu taikomaan pitkistä, etten sanoisi luikertelevista virkkeistä nautittavan aistimusvoimaisia kuvia kuuntelijan tajuntaan. Olisiko peräti niin, että vasta Manton tavalla ääneen tarjoiltuna Proustin tekstin kaikki nyanssit voivat siirtyä ihmiseltä toiselle? En niinkään seuraa, mistä on puhe, vaan sitä, miten asia ilmaistaan. Tarkkuus osoittautuu suorastaan kielen juhlaksi.

Menossa on toinen osa, jossa aiheena on Swannin rakkaus. Swannin tien olen jo kuunnellut, suurimmaksi osaksi. Usein näet nukahdan toviksi kesken kuuntelemisen. Silti jatkan sessioita Erja Manton ja Marcel Proustin seurassa iltaisin enkä suuremmin varmistele, että pysyisin hereillä. Joskus kertaan muutaman pätkän, jos huomaan sen tarpeelliseksi itse tarinan kannalta. Katkelmasta toiseen siirryttäessä erottuu vähäinen tauko, mikä ei haittaa kuuntelua lainkaan. Keskeyttäminenkin käy helposti, samoin jatkaminen.

Linkki vie Raimo Honkasen kuviin ja kattavaan selvitykseen Proustin romaanista kirjasarjana. Tässä vielä toinen linkki Radion lukupiiriin, aiheena siinäkin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaani.

Minulle riittää Proustissa Manton lukemia "iltasatuja" näillä näkymin koko talveksi. Tällä kertaa en sovinnolla jätä hommaa kesken.